5 Asiakkuudet ja kumppanuudet

Osallisuuden ja yhteisöllisyyden toteuttaminen

Oppilaiden osallisuus ja vaikuttaminen

Koulun lukuvuosisuunnitelmassa kuvataan toimenpiteet, joilla edistetään oppilaiden osallisuutta ja vaikuttamista.

Oppilaiden osallisuudella tarkoitetaan oppilaiden mahdollisuutta vaikuttaa koulun kehittämiseen ja heitä itseään koskevaan päätöksentekoon ja keskusteluihin koulussa. Koulussa tulee tietoisesti luoda ja tarjota oppilaille osallisuuden kokemuksia ja osallistumismahdollisuuksia heitä koskevista asioista päätettäessä.

Kaupungissa on luotu ja vakiinnutettu asianmukaiset lasten ja nuorten osallistumisen ja vaikuttamisen toimintatavat osaksi lapsia ja nuoria koskevaa päätöksentekoa.

Oppilaiden osallistumisessa yhtenä toimintamuotona on oppilaskuntatoiminta. Kaikki koulun oppilaat kuuluvat koulun oppilaskuntaan. Oppilaat valitsevat keskuudestaan oppilaskunnan hallituksen hoitamaan yhteisiä asioita. Oppilaskuntatyötä koordinoi vastuuopettaja. Oppilaiden osallistuminen ja oppilaskuntatoiminta koulussa nivotaan kuntakohtaiseen lasten ja nuorten toimintaan.

Koulun lukuvuosisuunnitelmassa kuvataan koulun oppilaskunnan toimintaa.

Oppilaiden osallisuuden kokemisen kehittymistä arvioidaan joka toinen vuosi kouluterveystutkimuksella.

Linkit:
Perusopetuksen opetussuunnitelma: Yhtenäisen perusopetuksen toimintakulttuuri


Kodin ja koulun yhteistyö

Vanhempien kuulemiseksi koulujen tulee kehittää kodin ja koulun yhteistyötä. Koulun tulee olla aloitteellinen ja aktiivinen yhteistyön kehittämisessä. Siihen kuuluvat yhteiset keskustelut lapsen ja nuoren kasvusta ja kehityksestä, oppimisen ohjaamisesta ja oppilaan arvioinnista. Yhteistyöhön kuuluvat myös koulun kehittämiseen ja toiminnan arviointiin osallistuminen.

Kodin ja koulun yhteistyötä arvioidaan säännöllisesti.

Vanhemmille tulee antaa tietoa ja välineitä, jotta he voivat osallistua opetussuunnitelman kehittämiseen. Kodin ja koulun yhteistyö auttaa molempia osapuolia vastaamaan oppilaan kasvua ja oppimista koskeviin haasteisiin. Kodin ja koulun yhteistyö edistää yhteisöllisyyden ja luottamuksen rakentumista.

Henkilöstöä tuetaan kodin ja koulun yhteistyössä. Kodin ja koulun yhteistyötä arvioidaan ja kehitetään yhdessä huoltajien kanssa.

Koulu kuvaa kodin ja koulun yhteistyön vuosittaiset toimenpiteet ja ohjeistaa Wilman käytön periaatteet.

Kodin ja koulun yhteistyön keskeisenä tavoitteena on oppilaan, opetuksen ja kasvatuksen tukeminen yhteistyössä huoltajien kanssa. Huoltajia tiedotetaan riittävästi koulun toiminnasta. Huoltajille luodaan yhteistyömahdollisuuksia osallistua luokan, luokkatasojen ja koko koulun toimintaan.

Esimerkkejä yhteistyön järjestämiskäytänteistä:
- koulun tiedottamisen ja yhteistyökäytänteiden tulee olla suunniteltua ja laadukasta (viestintäsuunnitelma)
- yhteisölliset oppilashuoltoryhmät
- vanhempainyhdistys
- luokkatoimikunnat
- vanhempainillat ja muut yhteiset tapahtumat vanhempien kanssa
- oppimiskeskustelut
- koulun tapahtumiin osallistuminen

Koulun lukuvuosisuunnitelmassa kuvataan kodin ja koulun yhteistyön muodot.

Muut kumppanuudet ja sidosryhmät

Lukuvuosisuunnitelmaan kirjataan koulun muut yhteistyökumppanit ja sidosryhmät sekä kuvataan toimintaa.

Opettajia kannustetaan yhteistyöhön muiden opettajien kanssa alueellisesti ja eri kouluasteiden välillä. Muun sidosryhmäyhteistyön tulee olla pedagogisesti perusteltua, koulun opetus- ja kasvatustyötä yhteisöllisesti tukevaa.


Lisätietoja:
perusopetuspäällikkö Taina Vainio 044 718 4018
perusopetuspäällikkö Mika Kuitunen 044 718 5151

Koulun toimenpiteet

Oppilaiden osallisuus ja vaikuttaminen

Oppilaskunta

Oppilaskuntatoiminta kuvataan kohdassa 6 Kasvatus ja oppiminen

 

Välkkäritoiminta

Pirtin koulussa toimii Välkkäri-toiminta, jonka puitteissa 5. -luokkalaiset koulutetaan ohjaamaan välituntileikkejä 1. - 2. -luokkalaisille. Välkkäri-kouluttajana toimii Pohjois-Savon liikunta. Syksyn aikana Välkkäri-toiminnasta vastaavat koulun 6. -luokkalaiset ja syksyn aikana toimintaan koulutettavat 5. -luokkalaiset ottavat vastuun toiminnasta kevään ajaksi.

 

Kodin ja koulun yhteistyö

Koulun toiminnasta ja tapahtumista tiedotetaan koulun tapahtumakalenterissa, lukuvuosisuunnitelmassa ja/tai Wilmalla.

Ekaluokkalaisten vanhemmille järjestetään yhteinen vanhempainilta elokuussa, muiden luokkatasojen vanhempainillat pidetään elo-syyskuun aikana. Teemoina ekaluokkalaisten illoissa ovat pienen koululaisen elämään liittyvät aiheet, erityisopetus ja koulun toimintatavat. Luokkakohtaisissa vanhempainilloissa teemoina ovat lapsen kouluarkeen liittyvät asiat (uudet oppiaineet, läksyasiat, unohdukset, poissaolot, arviointi yms.) sekä yhteydenpito kodin ja koulun välillä (Wilma).

Marras-tammikuussa opettajat, vanhemmat ja oppilaat pitävät oppimiskeskustelut kaupungin ohjeistuksen mukaan.

Myös arvioinnin kehittäminen on tärkeä osa kodin ja koulun yhteistyön kehittämistä. Tätä on kuvattu tarkemmin lukuvuosisuunnitelman kohdassa 2.

Koulun erityisopetus toimii tiiviissä yhteistyössä niiden huoltajien kanssa, joiden lapsilla on erityisen tuen päätös. Vuosittaisissa HOJKS-palavereissa (HOJKS=henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma) konkretisoituu kodin ja koulun yhteistyön keskeinen tavoite: oppilaan opetuksen ja kasvatuksen tukeminen yhteistyössä huoltajien kanssa.

Kodin ja koulun yhteistyötä arvioidaan säännöllisesti kunnan tasolla perusopetuksen yhteisten tavoitteiden mukaisesti (arviointikysely koulujen toiminnasta peruskoululaisten huoltajille).

Koulussa järjestetään yhteisiä tilaisuuksia, kuten juhlia ja teemapäiviä, joihin vanhemmat ja oppilaiden läheiset kutsutaan. Kaikki vanhemmat ovat tervetulleita kaikkiin koulun juhliin ja tapahtumiin tilojen sallimissa rajoissa.

Useimmissa Pirtin koulun luokissa toimivat luokan oppilaiden vanhemmista koostuvat luokkatoimikunnat. Luokkatoimikunnat järjestävät vapaa-ajan tapahtumia, joiden tavoitteena on luokan vanhempien tutustuminen ja yhteishengen luominen mukavan yhdessäolon merkeissä. Luokkatoimikuntien järjestämät tilaisuudet voivat olla hyvin monenlaisia yhteisistä peli-illoista tai pikkujouluista leirikoulumatkoihin.

Tämän lisäksi koulussamme toimii tällä hetkellä aktiivinen vanhempainyhdistys. Koulun vanhempainyhdistys ja koulu toimivat aktiivisesti yhteistyössä. Vanhempainyhdistyksestä on edustajat koulun yhteisöllisessä oppilashuoltoryhmässä. Vanhempainyhdistyksen ja koulun yhteyshenkilönä toimii nimetty vastuuopettaja.

Vanhempainyhdistys laatii vuosittain toimintasuunnitelman. Vanhempainyhdistys tiedottaa toiminnastaan koulun kotisivuilla ja Wilmalla. Kodin ja koulun yhteistyötä arvioidaan säännöllisesti lukuvuosittain.

Vanhempainyhdistys osallistuu ekaluokkalaisten vanhempainiltaan. Vanhempainyhdistys järjestää koulullamme monenlaisia tapahtumia, kuten liikennetempauksen, elokuvaillan, glögitarjoilun vanhemmille koulun joulujuhlan yhteydessä ja harrastukset tutuksi-illan. Vanhempainyhdistys huomioi kevätjuhlassa kuudesluokkalaisia ja jakaa Reilu-stipendit oppilaille. Vanhempainyhdistyksen opettajaedustaja toimii tiedottavana linkkinä vanhempainyhdistyksen ja koulun välillä. Vanhempainyhdistys toimii yhteistyössä myös koulumme oppilaskunnan kanssa. Yhteisenä tempauksena on järjestetty esim. koulun piha-alueen maalaustalkoot.

Vanhempainyhdistyksen toimintasuunnitelma löytyy koulun sivuilta Huoltajille => vanhempainyhdistys

 

Muut kumppanuudet ja sidosryhmät

 

Esikoulut 

Koululle laaditaan joustavan esi- ja alkuopetuksen tiimisopimukset yhteistyöryhmittäin. Kuhunkin yhteisryhmään kuuluu kaksi alkuopetuksen luokkaa ja yksi esiopetusryhmä. Kukin yhteistyöryhmä suunnittelee ja toteuttaa esi- ja alkuopetuksen yhteistyötä heille sopivaksi katsomallaan tavalla leikki, leikillisyys ja toiminnallisuus huomioiden. Joustavan esi- ja alkuopetuksen yhteistyötä kehitetään lukuvuoden 2022-23 aikana. Lukuvuoden 2022-2023 aikana otetaan käyttöön oppimispolkuvihkot.

 

Yläkoulut 

  • Yläkoulujen painotusopetukset käyvät esittelemässä opetustansa ennen yläkoulun hakuaikoja.
  • Tulevan yläkoulupaikan varmistuttua on 6. luokkalaisilla vierailupäivä tulevassa koulussa 9.5.2023. 
  • Yläkoulu järjestää vanhempainillan 6. luokkalaisten vanhemmille. 
  • Erityisopettaja ja 6. luokkien opettajat varmistavat opetuksen järjestämisen kannalta olennaisen tiedon siirtymisen yläkouluihin. Alakoulu ja yläkoulu sopivat tiedonsiirtoaikataulun hyvissä ajoin.

 

Koulujen ja seurakunnan yhteistyö Kallaveden seurakunnan alueella ja vaihtoehtoinen toiminta tapahtumien aikana

Koulun ja seurakunnan tehtävä

Koulujen tehtävänä on tarjota oppilaille voimassa olevaan opetussuunnitelmaan pohjautuva monipuolinen yleissivistys, joka antaa aineksia myös maailmankatsomukselliseen pohdintaan.

Seurakunta tukee koulujen opetussuunnitelman mukaista opetusta ja kouluyhteisön hyvinvointia. Osa yhteistyöstä on suunnattu evankelisluterilaisessa uskonnonopetuksessa oleville, osa kaikille. Kaikissa koulujen ja seurakunnan järjestämissä yhteisissä tilaisuuksissa toimitaan koulujen arvojen ja opetussuunnitelman mukaan. 

yhdessä laadituss sopimuksessa on määritelty Kallaveden seurakunnan ja sen alueen koulujen yhteistyön muodot. Yhteistyösopimus ohjaa koulun ja seurakunnan käytännön yhteistyötä. Kumpikin osapuoli nimeää vastuuhenkilön koordinoimaan käytännön yhteistyötä. Sekä koulu että seurakunta perehdyttävät työntekijänsä yhteistyösopimuksen mukaiseen toimintaan.

Yhteistyösopimus tehdään koulun ja seurakunnan kesken ja sitä päivitetään tarvittaessa. Päivitetyt sopimukset viedään koulujen rehtoreiden ja seurakunnan kirkkoherran hyväksyttäväksi. Päivitetty sopimuspohja löytyy seurakunnan kotisivulta ja koulukohtaiset sopimukset ovat saatavilla sekä seurakunnasta että kouluilta. 

Yhteistyö on jaoteltu Kirkkohallituksen Kumppanuuden korit -mallin mukaisesti. Malliin voi tutustua myös osoitteessa www.koulujakirkko.evl.fi.

I Yleissivistävä opetus / Opetussuunnitelman mukainen opetus

Ensimmäisessä korissa olevat yhteistyömuodot perustuvat valtakunnalliseen opetussuunnitelman perusteisiin ja paikalliseen opetussuunnitelmaan. Ne ovat uskonnollisesti ja katsomuksellisesti sitouttamattomia eivätkä sisällä uskonnonharjoittamista.

Seurakunnan tilat voivat toimia oppimisympäristönä, ja sen edustaja oman alansa asiantuntijana sekä katsomusopetuksen tukijana.

Pedagoginen vastuu on opettajalla, joka on läsnä kaikissa tilanteissa.

Osa tässä korissa olevista yhteistyömuodoista on suunnattu evankelisluterilaisessa uskonnonopetuksessa oleville oppilaille, osa kaikille oppilaille. Osallistuminen perustuu siihen, mihin opetussuunnitelman osaan toiminta liittyy.

II Koulun perinteiset juhlat

Toisessa korissa olevat tapahtumat liittyvät kouluvuoden taitekohtiin, esimerkiksi joulu- ja kevätjuhliin. Seurakunnan edustaja voi olla tilaisuudessa vieraana ja tuoda seurakunnan tervehdyksen huomioiden, että tilaisuus on uskonnollisesti sitoutumaton. Opetushallituksen ohjeen mukaan niissä voidaan laulaa yksittäisiä suomalaiseen kulttuuriperimään kuuluvia virsiä. Tilaisuuksissa huolehditaan siitä, että kaikkien oppilaiden ja läsnäolijoiden ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapautta kunnioitetaan.

III Uskonnolliset tilaisuudet

Kolmannessa korissa olevat uskonnolliset tilaisuudet perustuvat positiiviseen uskonnonvapauteen. Huoltaja ilmoittaa oppilasilmoituksessa oppilaan osallistumisesta näihin tilaisuuksiin keskusteltuaan niistä oppilaan kanssa. Oppilaalla ja hänen huoltajallaan on yhdessä oikeus muuttaa ennalta ilmoitettua kantaansa. Lisäksi osallistumisesta voi ilmoittaa tapauskohtaisesti. 

Uskonnollisista tilaisuuksista sekä vaihtoehtoisesta ohjelmasta tiedotetaan hyvissä ajoin koteja.

Koulukirkot ja virsitunnit

Kallaveden seurakunta tarjoaa kouluille kolme koulujumalanpalvelusta vuodessa: syys-, joulu- ja kevätkirkon, sekä adventti- ja pääsiäishartaudet. Näistä sovitaan koulukohtaisesti ennen edellisen lukukauden päättymistä. Koulujumalanpalveluksia ja -hartauksia järjestetään seurakunnan alueen kirkoissa ja muissa tiloissa, sekä kouluilla. Koulujumalanpalveluksia ja –hartauksia varten seurakunta tuottaa äänitteet virsien harjoittelemista varten.

Päivänavaukset salissa ja verkossa

Kallaveden seurakunta tarjoaa päivänavauksia ensisijaisesti koulujen saleissa ja luokissa pidettäviksi. Salissa tai luokissa pidettävät päivänavaukset ovat lähtökohtaisesti luterilaisen tunnustukseen sitoutuneita uskonnollisia tilaisuuksia. 

Kallaveden seurakunta tuottaa kerran kuussa verkkopäivänavauksen. Verkkopäivänavaukset ovat katsomusten kohtaamista tukevia, eivätkä sisällä uskonnonharjoittamisen elementtejä, kuten rukouksia tai virsiä. 

Päivänavausten määrä, ajankohdat ja toteutustavat sovitaan kausittain vastuuhenkilöiden kesken. Sisällöltään päivänavaukset käsittelevät kirkkovuotta ja kristinuskon perusteemoja esim. lähimmäisyyttä. Sali- ja luokkapäivänavausten osalta koulu järjestää vaihtoehtoisen ohjelman sitä tarvitseville oppilaille.

Vaihtoehtoinen ohjelma:

Vaihtoehtoisten ohjelmien sisältö tiedotetaan koulun kalenterissa huoltajille ja oppilaille vähintään 2 viikkoa ennen tilaisuutta, jotta kaikilla vanhemmilla ja oppilailla on mahdollisuus harkita kumpaanko tilaisuuteen oppilas osallistuu. Lähtökohta on kuitenkin, että oppilas osallistuu siihen ohjelmaan, johon vanhemmat ovat oppilastietolomakkeessa hänen ilmoittaneet osallistuvan ja vanhemmat käyvät keskustelun osallistumisesta tarvittaessa lapsen kanssa. Ohjelmasisältö toimitetaan rehtorille tai apulaisjohtajalle, joka laittaa tiedon myös koulun tapahtumakalenteriin. 

Ohjelman sisältö on opetussuunnitelman mukaista laadukasta toimintaa. Laadukas ohjelma voi liittyä esim. vuoden kiertoon, esim. talvi, syksy, kevät jne. 

ET-opettajat suunnittelevat ja toteuttavat ohjelman.

Uskonnollisten tilaisuuksien ja vaihtoehtoisten tilaisuuksien järjestämisessä noudatamme opetushallituksen ohjeistuksia. 

IV Kasvun ja hyvinvoinnin tuki

Neljännen korin yhteistyö on koulun oppilaiden, opettajien ja koko henkilökunnan tukemista koulutyön arjessa. Kasvun ja hyvinvoinnin tukemiseksi seurakunta on mukana mm. välitunti- ja kerhotoiminnassa, kouluille jalkautumisessa, vuorovaikutustyöskentelyissä sekä kriisiavussa. Tässä korissa olevat yhteistyömuodot ovat uskonnollisesti ja katsomuksellisesti sitouttamattomia.


Ortodoksisen seurakunnan kanssa on myös säännöllistä yhteistyötä lukuvuoden aikana.

Gideonit jakavat Uudet testamentit syksyllä kaikille ev.lut. opetukseen osallistuville 4. luokan oppilaille.

Kallaveden Srk kanssa yhteyshenkilöinä toimivat Sami Varis ja Susanna Keränen.

 

Poliisi

Kuopion kaupungin koulupoliisi on tarvittaessa apuna vanhempainilloissa ja mm. koulun liikenneturvallisuustapahtumissa.

 

Urheiluseurat

Useat Urheiluseurat käyvät pitämässä lajiesittelyjä koululla mahdollisuuksien mukaan. Esimerkkejä yhteistyöseuroista:

  • KuPS
  • KalPa
  • PuPe
  • PuijoVolley
  • Kuopion Reippaat
  • Judo Sakura
  • Tennisseura
  • Welhot

 

Lähialueyhteistyö 

OPSin mukaan jokainen luokkataso/opettaja suunittelee ja toteuttaa oman luokkatasonsa/luokkansa lähialueyhteistyönsä, tämä on huomioitava opetuksessa.

Jokainen luokkataso suunnittelee lähiyhteistyön osana lukuvuoden monialaista oppimiskokonaisuutta. 

K-market Pirtti on lähialueen toimijoista aktiivisinen yhteistyökumppani.

 

Kirjasto

Pirtin koululla on käytössä oma koulukirjasto. Kirjastotiimi vastaa toiminnasta. Kuvattu tarkemmin kohdassa 7: Oppilashuolto ja muu oppilaan tuki

Liitteet:

Kuopion kaupungin ja seurakuntayhtymän kouluyhteistyönsopimus_a_taso_2022.pdf