Erityisopetus

Erityisopetus

Erityisopetuksen OPS/ Martti Ahtisaaren koulu

Martti Ahtisaaren koulussa toimii kuusi erityisopetuksen luokkaa (vaike), joista neljä on alakoulun ja kaksi yläkoulun luokkaa. Erityisryhmän oppilailla on jokaisella oma opetussuunnitelma, jonka mukaan opetusta toteutetaan. Erityisryhmät tekevät yleisopetuksen kanssa yhteistyötä, oppilaat integroituvat yleisopetuksen ryhmiin sekä yksilö- että ryhmäintegroinneilla. Oppilaille järjestetään sekä aamu- että iltapäivähoitoa.

Yleisopetuksen erityisopetus järjestetään Martti Ahtisaaren koulussa osa-aikaisen erityisopetuksen keinoin. Koulussa toimii kolme laaja-alaista erityisopettajaa, jotka vastaavat oppimisen tuen muodoista. Koulun erityisopetuksen tukimuodot (yleinen-, tehostettu- ja erityinen tuki) on koottu liitteenä olevaan taulukkoon.

Koulun toiminta-ajatus tukee erityisopetuksen toteuttamista. Toiminta-ajatukseen perustuvat käytännön teot osallisuuden, yhteisöllisyyden sekä omien yksilöllisten polkujen mahdollistamiseksi koulussamme ovat vahvaa yleistä tukea. Tehostettu- ja erityinen tuki rakennetaan oppilaskohtaisesti vahvan yleisen tuen pohjalle moniammatillisesti yhteistyössä oppilaiden huoltajien kanssa.

 

Oppilashuoltotyön OPS/ Martti Ahtisaaren koulu

Oppilashuoltotyön kokonaisuus Martti Ahtisaaren koululla kuvataan vuosittain oppilashuoltosuunnitelmassa. Käytännössä yhteisöllinen moniammatillinen oppilashuoltotyö on jaettu kahdenlaiseen toimintamuotoon. Arki-ryhmä kokoontuu säännöllisesti ja sen tehtävänä on toimia luokkakohtaisen hyvinvoinnin tukijana. Iso-ryhmän näkökulma on koko kouluyhteisön hyvinvoinnin tukeminen. Iso- ryhmä kokoontuu neljästi vuodessa. Hyvinvoinnin osa-alueista valitaan vuosittain Iso-ryhmän työskentelyn painopistealueet ja nämä kirjataan oppilashuoltosuunnitelmaan. Oppilashuollon yksilölliset ryhmät kootaan tarpeen mukaan tukemaan yksittäisen oppilaan hyvinvointia.