6 Kasvatus ja oppiminen, TVT

Koulun pedagogiikan kehittäminen

Kaikissa Kuopion peruskouluissa noudatetaan Kuopion perusopetuksen opetussuunnitelmaa.

Koulukohtaisessa opetussuunnitelmassa ja lukuvuosisuunnitelmassa kuvataan koulukohtainen toiminta ja mahdolliset erityispiirteet.

Kuopion kaupungin perusopetuksen opetussuunnitelman
pohjana on Valtioneuvoston asetus 28.6.2012 perusopetuksen tavoitteista ja tuntijaosta sekä Opetushallituksen antamat opetussuunnitelman perusteet.

Kuopion perusopetuksen tuntijako

Koulun toimintakulttuurin sekä oppimisympäristöjen ja työtapojen kehittämisen tavoitteet, yhteiset toimintaperiaatteet sekä yhteistyön ja muun käytännön toteutus kuvataan koulun lukuvuosisuunnitelmassa. Opettaja aktivoi oppilaita ja vastaa, että he ovat ikätasonsa huomioiden suunnittelemassa, asettamassa tavoitteita ja arvioimassa oppimistaan. Oppilaat osallistetaan ryhmän, luokan ja koko koulun toimintaan. Oppilaita osallistava toiminta kuvataan koulun lukuvuosisuunnitelmassa.

Luokanopettajat ja -ohjaajat käyvät henkilökohtaiset oppimiskeskustelut oppilaan ja hänen huoltajiensa kanssa lukuvuoden aikana, ks. Oppimiskeskustelut

Koulun tulee huolehtia oppilasarvioinnin yhdenmukaisuudesta. Rehtori vastaa, että opettajat suunnittelevat opetusta ja toteuttavat arvioinnin yhdessä. Koulu tiedottaa arvioinnista oppilaita ja huoltajia.


Monialaisen oppimiskokonaisuuden (MOK) toteuttamisen periaatteet

Opetuksen eheyttäminen ja monialaiset oppimiskokonaisuudet

Vuosittain toteutetaan vähintään kaksi laajaa monialaista oppimiskokonaisuutta, joista toinen voi olla kuntakohtainen ja toinen koulukohtainen. Lukuvuoden 2023 - 2024 kuntakohtainen monialainen oppimiskokonaisuus on kieli- ja kulttuuritietoisuus. Koulukohtaisen monialaisen oppimiskokonaisuuden koulu päättää itse oppilaita osallistaen. Vähintään toinen monialainen oppimiskokonaisuus toteutetaan yhtenäisenä viikon kestävänä jaksona.

- MOK-viikolle voidaan tehdä oma työjärjestys
- Oppilaan työaika on oppilaan vuosiviikkotuntimäärä (esim 3. luokka 23 tuntia, 8. luokka 29 tuntia)
- Opettajan työaika on työjärjestykseen sijoitettu työmäärä

Mikäli koulukohtainen MOK jakautuu pitemmälle ajanjaksolle, tulee huolehtia, että
- oppilaalla on MOKia oma vuosiviikkotuntimäärä
- oppilaalla on mahdollisuuksia opiskella erilaisissa ja eri-ikäisten oppilaiden ryhmissä ja työskennellä useiden eri aikuisten kanssa
- MOK tarjoaa mahdollisuuksia yhdistää koulun ulkopuolinen oppiminen koulutyöhön
- MOK vahvistaa tiimiopettajuutta

 Tarkempi kuvaus MOKeista on koulujen kotisivulla ennen MOKien alkamista.




Tieto- ja viestintäteknologia (tvt)

Tieto- ja viestintäteknologian opetuskäyttöä edistetään kouluissa kehittämällä seuraavia osa-alueita:

  • opetushenkilöstön digipedagoginen osaaminen
  • oppilaiden digitaidot
  • digitaalisten laite- ja oppimisympäristöjen käyttö

Opetushenkilöstön digipedagogista osaamista kehitetään koulutusten sekä kouluilla toimivien pedagogisten tukihenkilöiden ja kiertävien digimentoreiden avulla. Osaamisen kehittymistä, koulutusta ja tuen tarpeita kartoitetaan vuosittain tehtävillä kyselyillä.

Kaikille oppilaille turvataan tasapuoliset mahdollisuudet digitaitojen oppimiseen. Opettajan tehtävänä on huolehtia oppilaiden tvt-opetussuunnitelman mukainen osaaminen 2., 6. ja 9. luokan päättyessä. Opetussuunnitelman toteuttamisen tukena käytetään kaupungin omia digitaitokalentereita vuosiluokille 1 – 6 ja 7 – 9. 

Laite- ja oppimisympäristöjen käyttöä edistetään kiertävien digimentoreiden, koulukohtaisten teknisten tukihenkilöiden sekä oman tietohallinnon avulla. Varmistetaan, että kaikilla opettajilla on työtä varten käytössä henkilökohtainen päätelaite. Oppilaslaitemäärää kasvatetaan taloudellisten resurssien puitteissa. Lisäksi huolehditaan riittävistä tietoliikenneyhteyksistä jokaisessa koulussa. Laajennetaan ja syvennetään digitaalisten oppimisympäristöjen käyttömahdollisuuksia. Koulujen tekniset tukihenkilöt huolehtivat toimenkuvansa mukaisista tehtävistä.

Kuopio osallistuu useisiin perusopetuksen kehittämishankkeisiin, joissa digitalisaatiolla on keskeinen rooli. Koulujen digitalisaation kehittymistä tuetaan hankkeiden ja vuosittain toteutettavien kartoitusten avulla. Kartoituksen yhteydessä kukin koulu määrittelee itselleen kehittämistavoitteet seuraavalle lukuvuodelle ja seuraa tavoitteidensa toteutumista.

Koulukohtainen tvt-suunnitelma päivitetään osaksi lukuvuosisuunnitelmaa.

Lisätietoja:
perusopetuspäällikkö Taina Vainio 044 718 4018
perusopetuspäällikkö Mika Kuitunen 044 718 5151
koordinaattori Jarno Bruun 044 718 4417

Koulun toimenpiteet

Juankosken koulun toimintakulttuuriin kuuluu yhdessä tekeminen. Se näkyy yhdessä suunnitelluista ja toteutetuista teemapäivistä, oppilasesityksistä ja -konserteista. 

Juankosken koulussa kannustetaan liikunnalliseen toimintaan välitunneilla. Liikuntasalissa on välituntivuoroja ja lähiliikuntapaikka on oppilaiden käytössä alakoululaiset huomioiden. Erilaiset liikuntapäivät/iltapäivät syksyllä, joulun alla, talvella ja keväällä ovat osa koulun toimintaa. 

Monialaiset oppimiskokonaisuudet
Monialaiset oppimiskokonaisuudet lukuvuonna 2023-2024
 
Kuopion yhteinen aihe: Kieli- ja kulttuuritietoisuus (kaksivuotinen, jatkuu lukuvuodelta 2022-2023). Viikon mittainen kokonaisuus toteutetaan viikolla 51. Oppilasjäsenet ovat MOK-tiimissä mukana suunnittelemassa toteutusta.

Juankosken koulu: Koulun toimintakulttuurin kehittäminen. Tavoitteena, että ensi keväänä jokainen osaa toimia hyvien tapojen mukaisesti (kirjat repussa eikä loksilla, päähineet pois sisällä, kännyköiden ja älykellojen oikea käyttö, kohtelias käytös eri tilanteissa). Opettajat toteuttavat teemaa läpi lukuvuoden omissa oppiaineissaan. Sisällöt, tavoitteet ja opetussuunnitelman kohdat merkitään koulun kotisivulle.


MOK-opiskelun ja -työskentelyn arvio perustuu formatiiviseen arviointiin. Arviointi koostuu vertaisarvioinnista, itsearvioinnista sekä suunnitelmien ja tuotosten arvioinnista.

MOK:n toteutuksesta tehdään oppilaille ja opettajille kokonaisuuden lopussa kysely, jonka tulosten perusteella arvioidaan ja pyritään kehittämään vastaavia tulevia oppimiskokonaisuuksia.

Koulun TVT-suunnitelma
  1. Koulun henkilöstön tieto- ja viestintäteknistä (TVT) osaamista kehitetään järjestämällä koulutuksia (ensisijaisesti digitutorin, tvt-mentorin ja muiden opettajien toimesta) opettajille sekä osallistumalla esimerkiksi etänä järjestettäviin koulutuksiin. 
  2. Chromebook-laitteita pyritään hankkimaan lisää. Laitteiden varausalusta mahdollistaa suunnitelmallisen ja tehokkaan laitteiden käytön.
  3. Pyritään sijoittamaan laitteet siten, että käyttöönotto on mahdollisimman sujuvaa.
  4. Eri oppiaineissa tapahtuvaa tvt-opetusta koordinoidaan ja jokainen opettaja huolehtii osaltaan, että kaikki oppilaat saavat opetusta tvt-opetussuunnitelman tavoitteiden mukaisesti ja ne tiedot ja taidot, jotka Kuopion tvt-kalenteriin on merkitty eri oppiaineissa tavoitteeksi. Olemme mukana Kuopion peruskoulujen Digitaalinen ekosysteemi -hankkeessa. Hankkeessa on tarkoitus entisestään vahvistaa opettajien digiosaamista sekä jakaa jo hankittua osaamista muidenkin käyttöön.
  5. Lukuvuoden 2023-2024 tavoitteet:
    7.-luokan Perusdigitaidot haltuun - yhteisten sisältöjen käyttöönotto ja luokanohjaajien opastaminen .
    Yhteistyö alakoulujen kanssa, yhteinen digitiimi, palaverit muutaman kerran lukuvuodessa.
  6. Rehtorin ja digitiimin (tekninen tukihenkilö ja digitutor) palaveri pari kertaa vuodessa.
  7. Vastuut TVT:n osa-alueista
  • Tekninen tuki: Istekki, Kuopion tietohallinto 
  • Tekninen tuki koululla: Arto Tirkkonen. 
  • Pedagoginen tuki (digitutor) koululla: Janne Timonen: Tvt-pedagogiikan kehittäminen, opetuskäytön seuranta sekä digitaalisiin sovelluksiin ja oppimateriaaleihin tutustuminen yhteistyössä opettajien kanssa.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä