Ilmaisutaito

Näyttämölle!

Näyttämölle kokoontuvat oppilaat, jotka haluavat päästä tekemään esityksen yleisön katsottavaksi. Luvassa on matka, jonka aikana opimme
  • yhteistyötaitoja
  • draaman keinoja
  • vuorovaikutus- ja tunnetaitoja
  • improvisaatiota
  • roolien rakentamista
  • näytelmätekstin luomista


Tämä kurssi on suunnattu erityisesti oppilaille, jotka ovat kiinnostuneita näyttelemisestä ja esiintymisestä.

Tavoitteena on kehittää omaa ilmaisua. Tavoitteena on myös sitoutua pitkäkestoiseen työskentelyyn eli produktion valmistamiseen ja esiintyä yleisölle. Kurssi sopii erityisesti oppilaille, joilla on motivaatiota kehittyä esiintyjinä.

Valmistamme yhdessä esityksiä koulun tapahtumiin ja juhliin. Mikäli yhteistyö musiikin valinnaisryhmän kanssa toteutuu, työskentely huipentuu 9. luokalla toteutettavaan musikaaliproduktioon.

Kurssia suunnitellaan yhdessä oppilaiden kanssa. Suunnittelussa otetaan huomioon oppilaan omat vahvuudet ja osaamisalueet. Yhdessä tekeminen on intensiivistä ja hauskaa!

Tutustumme kurssin aikana näyttelijän työhön sekä erilaisten produktioiden tekoon. Teemme yhteistyötä mahdollisuuksien mukaan kaupungin muiden taiteen tekijöiden kanssa. 


Tule mukaan nauttimaan esiintymisestä!