Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa - LIITU-tutkimuksen tuloksia 2024
Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2025:1
Sami Kokko ja Riikka Hämylä (toim.).
Linkki tutkimukseen: Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa 2024
Kyselyn perusteella noin kolmasosa (32 %) LIITU-tutkimukseen osallistuneista lapsista, nuorista ja nuorista aikuisista täytti liikkumissuosituksen. Liikkumissuosituksen saavuttavien osuudet vähenivät iän myötä ja osuudet olivat kaikista pienimmät lukiolaisilla. Perusopetusikäisistä 7–15-vuotiaista lapsista ja nuorista liikkumissuosituksen mukaisesti liikkui 37 prosenttia ja lukiolaista 19 prosenttia. Peruskouluikäisillä liikkumissuosituksen mukaan liikkuvien osuuksissa ei ole juurikaan tapahtunut muutosta edellisiin tutkimusvuosiin, mutta lukiolaisilla liikkumissuosituksen mukaan liikkuvien osuus oli suurempi kuin vuonna 2020. Pojat liikkuivat suosituksen mukaisesti yleisemmin kuin tytöt, ja pojille kertyi myös rasittavaa liikkumista suosituksen mukaan vähintään kolmena päivänä viikossa yleisemmin kuin tytöille. Samansuuntainen ero havaittiin myös lukiolaisilla miehillä ja naisilla. Pojat/miehet vastasivat liikkumisen yleistyneen viimeisen 12 kuukauden aikana yleisemmin kuin tytöt/naiset, kun taas tytöillä/naisilla liikkuminen oli vähentynyt yleisemmin kuin pojilla/miehillä.

Kommentit
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin