5. Toimintamalli kiusaamistapauksessa

Toimintamalli kiusaamistapauksessa

Puuttuminen

  • Pohjana on havainto/epäilys tai oppilaan/ huoltajan huoli.
  • Toiminnan käynnistäjänä voi toimia kuka tahansa koulun aikuinen.

Selvittely

  • Sovitaan asian selvittämisestä ja toimenpiteistä vastaavat aikuiset.
  • Selvittelyn tavoitteena on tilanteen rauhoittaminen ja selkeyttäminen.
  • Selvitetään, mitä on tapahtunut ja ketkä ovat osallisena.
  • Keskustellaan kiusatun kanssa.
  • Keskustellaan kiusaajan kanssa.
  • Tilanteen salliessa annetaan oppilaille mahdollisuus esittää ratkaisumalleja.
  • Tiedotetaan tilanteesta kaikkien asianosaisten huoltajille.
  • Tarvittaessa kutsutaan kiusatun ja kiusaajan huoltajat koululle tapaamiseen.
  • Tarvittaessa kutsutaan koolle koko luokan vanhemmat.

Toimenpiteet

  • anteeksipyyntö
  • ilmoitus kotiin
  • keskustelu
  • sovittelu
  • kurinpitorangaistukset (jälki-istunto, kirjallinen varoitus ja erottaminen määräajaksi)
  • hyvitykset (vaativat aina huoltajien hyväksynnän)

Seuranta

  • Jatkotoimenpiteet suunnitellaan tapauskohtaisesti.
  • Seurannasta tehdään suunnitelma, joka kirjataan (luokanopettaja / luokanohjaaja).
  • Kiusaamisen jatkuessa pyydetään avuksi KiVa-tiimi.

Koulukiusaamisen käsittely, siitä aiheutuneet toimenpiteet ja seuranta kirjataan aina. Koulukiusaamistapauksissa, joissa huoltaja ja koulun edustaja tapaavat, tehdään oppilashuoltokertomus. Ne säilytetään koulussa oppilashuollon asiakirjojen yhteydessä.

Edellä esitetyn toimintamallin Selvittely-vaiheessa voi hyödyntää Vastuunportaat-toimintamallia, joka on vastuuntunnon kehittymistä edistävä tapa puuttua lasten ja nuorten tekemiin vääryyksiin.

Vastuunportaat

http://kidsskills.org/fin/vastuunportaat/

1. Myöntäminen: Tekijä tunnustaa tekonsa.

2. Ymmärtäminen: Tekijä ymmärtää tekonsa vaikutukset.

3. Anteeksipyyntö: Tekijä osoittaa olevansa pahoillaan.

4. Sovittaminen: Tekijä suostuu sovittamaan tekonsa.

5. Lupaaminen: Tekijä lupaa olla tekemättä vastaavaa.

6. Vastuuntunto: Vastuuntuntoon kuuluu myös huoli muista, siis toisin sanoen välittäminen siitä, etteivät muutkaan oppilaat tee vastaavaa.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä