LUKUJONOTAIDOT

JUNALEIKKI

Opilaille näytetään esimerkiksi vilautuskortteja tai heitetään noppaa ja lasketaan silmäluvut joko yhdestä tai useammasta nopasta. Kortin tai nopan silmäluku on juna-asema, jonne juna liikkuu taputtamalla kehorytmiä. Taputus reisiin on aina pariton luku ja käsien taputus yhteen on parillinen luku. Tämä kannattaa aina tehdä samalla tavalla, jotta leikki on oppilaille tuttu.


Asema 6. Taputetaan kehorytmiä ja sanotaan yhteenääneen asemat. Yksi (taputus reisiin), kaksi (taputus kädet yhteen), kolme (reidet), neljä (kädet), viisi (reidet), kuusi (kädet). Pysähdytään asemalle ja näytetään uusi kortti.



Asema 2. Jäätiin asemalle kuusi (taputus käsiin). Lähdetään peruuttamaan. Viisi, neljä, kolme, kaksi.
Näin jatketaan opeteltavalla lukualueella edestakaisin. Välillä voi olla pikajuna, jolloin mennään oikein nopeasti. Voidaan harjoitella myös parillisia tai parittomia, jolloin taputetaan kaikki kehorytmit, mutta ääneen sanotaan vain parilliset tai parittomat. Samoin voidaan harjoitella jonkin luvun monikertoja.
(Leikki opittu Varga Nemenye -koulutuksessa)

KOPITTELU

Heitetään palloa kaverille ja luetellaan lukuja. 1-20, 20-0, yhden välein, kahden välein, kolmen välein, neljän välein, viiden välein, parilliset ja parittomat. Näillä pohjustetaan myös kertotaulujen oppimista.

Heittämiseen vaihtoehtoina:
potkimalla, vierittämällä, pompun kautta, heiton jälkeen joku liike (käydään kyykyssä, tasahyppy ilmaan, pyörähdetään ympäri, käydään mahallaan)

Haastetta keskivartalolle:
- Liikkeet tehdään tasapainolaudan päällä seisten.
- Liikkeet tehdään yhdellä jalalla seisten.

LUKUSUORA (lattialukusuora, lukukatu)

Lukusuoran voi teipata sähköteipillä lattiaan tai piirtää permanent-tussilla (irtoaa esim. pyyhekumilla kumittamalla). Lattialukusuoralle ei kannata piirtää numeroita valmiiksi, jotta oppilaat pääsevät aina itse täydentämään lukusuoran numerokorteilla. Opettaja voi laittaa valmiiksi muutaman kortin, jolloin oppilaat saavat pääteltyä kumpaan suuntaan luvut lukusuoralla kasvavat ja kumpaan suuntaan ne pienenevät. Lisäksi numeroimattoman lukusuoran etu on se, että sitä voi käyttää kumpaan suuntaan tahansa.



Lukusuoralla voi harjoitella hajotelmia, kymppipareja,naapurilukuja, parillisia, parittomia, kertolaskujen monikertoja, yhteen- ja vähennyslaskuja. Lukuja voi harppoa, pomppia, kinkata, hyppiä tasajalkaa jne.

Lukusuoran voi myös tehdä esim. lukukaduksi luokkaan seinälle (taloja vierekkäiin, joiden oviin kiinnitetään numerokortit talojen numeroiksi). Osa talojen numeroista voi puuttua ja toisena päivänä jotkut muut numerot ovat voineet tippua. Oppilaiden tehtävänä on käydä laittamassa puuttuvat numerot talojen oviin. (Idea saatu Varga-Neme'nyi koulutuksesta)

Toki lukusuoraksi kannattaa ideoida muitakin vaihtoehtoja seinälle näkyville esim. lukujuna, lukutuhatjalkainen, lukumato jne.

LUKUSUORAVIESTI VILAUTUSKORTEILLA

Vilautuskortit sekä numerokortit on levitetty sekaisin pelialueen toiseen reunaan. Oppilaat lähtevät vuorotellen (viestinä) hakemaan yhden kortin, jonka he tuovat lähtöpaikalle. Hakemistaan korteista oppilaat rakentavat lukusuoran (1-10 tai 1-20 riippuen millä lukualueella liikutaan), jossa on vilautuskortti ja numerokortti peräkkäin. Jokaista lukua haetaan siis vain yksi.
(Leikki opittu Varga-Nemenye koulutuksessa)

Teimme tätä harjoitusta myös jäällä luistimilla. Kortit oli teipattu maalarinteipillä kaukalon reunaan kiinni. Harjoituksessa tuli paljon liikettä ja luistelun harjoittelua sekä samalla opittiin matematiikan taitoja.

MUTTERIRASIAT

Tulitikkurasioissa on numero. Oppilaat laittavat tulitikkurasiaan luvun osoittaman määrän muttereita. Rasiat käännetään väärinpäin ja oppilas rasian painon avulla yrittää järjestää rasiat painon mukaan pienimmästä suurimpaan. Lopuksi tarkistetaan menikö järjestys oikein ja järjestetään rasiat oikeaan järjestykseen.
(Idea opittu Varga Nemenye koulutuksessa)


NUMEROKUNINGAS

Seisotaan piirissä. Lähdetään siirtämään palloa vieruskaverilta toiselle ja samalla kaikki oppilaat luettelevat lukuja 1, 2, 3, 4, 5, 6… sovittuun lukuun asti. (Pienempien kanssa voi pelata 0-20 väliä edestakaisin ja isompien kanssa voi luetella 0-100 väliä edestakaisin.) Se henkilö, jonka kohdalla sanotaan luku, jossa on 0 (eli esim. 10, 20, 30 jne…) tippuu pelistä ja käy kyykkyyn. (Kyykkyyn jääneet jatkavat silti lukujen luettelemista muiden kanssa, he eivät vain saa enää palloa.) Se joka jää viimeisenä seisomaan on numerokuningas.



Peliä voi pelata myös harjoitellen kertotauluja, parillisia lukuja jne...

RAHAT

Muodostetaan opeteltava luku erilaisilla rahoilla.


TUNNUSTELUPUSSIT

Tunnustelupusseihin voi laittaa esimerkiksi eri määrän helmiä, palikoita tai jotakin laskettavia esineitä. Oppilaalla on kasa pusseja, joista hän laskee helmet ja asettaa pussit numerojärjestykseen helmien lukumäärän mukaan. Tunnustelupussien avulla voi myös harjoitella lukujen hajotelmia sekä myöhemmin yhteenlaskuja.

Esimerkiksi samassa pussissa voi olla 3 helmeä ja 2 palikkaa, jolloin esineitä on yhteensä 5 eli 3 ja 2 tai 2 ja 3. Tästä voidaan myös merkitä laskut.
3+2=5
2+3=5

Luokassa voi olla erilaisia pusseja, joita voidaan vaihdella.
(Idea opittu Varga Nemenye koulutuksessa)

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä