Kirkonkylän koulun tarkennukset

Koulun työtapojen valintaa ohjaavat opetukselle ja oppimiselle asetetut tavoitteet, oppilaiden tarpeet ja kiinnostuksen kohteet. Opetuksessa käytämme laajasti ja monipuolisesti ikä- ja taitotasolle soveltuvia työtapoja. Monipuolinen työtapojen käyttö antaa oppilaille mahdollisuuden osoittaa osaamistaan eri tavoin. Työtapojen vaihteleminen luo oppilaille mahdollisuuksia kokea oppimisesta syntyviä iloin tunteita. Omalta osaltaan vastuuta työtapojen valinnasta ja toteutuksesta sekä oppimisesta kantavat oppilaat yksilönä ja osana ryhmää.

Koulussamme työtapoja valittaessa hyödynnetään olemassa olevia resursseja parhaalla mahdollisella tavalla. Erilaiset kokeilut ja monialaiset yhteistyöprojektit niin eri luokka-asteiden välillä kuin myös opettajien kesken monipuolistavat työtapoja.

Opetuksen eriyttäminen ohjaa työtapojen valintaa. Hyvällä oppilastuntemuksella valitut työtavat tukevat oppilaiden kasvua ja oppimista. Eriyttävillä työtavoilla oppilaalle annetaan myös mahdollisuuksia suunnitella omaa oppimistaan, valita omia työtapoja ja edetä yksilöllisesti. Eriyttämisellä pyritään vähentämään mahdollista tuen tarvetta.

Koulussa olevien tieto- ja viestintäteknologiset ratkaisujen hyödyntäminen osana opetusta mahdollistaa oppilaille monipuoliset mahdollisuudet kehittää työskentelyään ja verkostoitumistaan. Työtapoja valittaessa hyödynnetään myös pelejä, pelillisyyttä ja erilaisia uusia sähköisiä oppimisympäristöjä. Työtapojen valinnalla tuemme oppilaiden vuorovaikutustaitojen kehittymistä.

Erilaiset ryhmätyöskentelyn muotojen käytöllä tuemme oppilaiden sosiaalistentaitojen kehittymistä. Esim. piste- ja pajatyöskentelyllä oppilaat ottavat vastuuta oppimisestaan sekä henkilökohtaisella tasolla että yhteisellä tasolla , toimivat erilaisissa rooleissa ja jakavat tehtäviä keskenään.

Erilaisilla aikajänteillä tapahtuvilla työtavoilla opettaja ja oppilaat voivat rytmittää työskentelyään. Pidemmän ja lyhyemmän tähtäimen tavoitteet sekä projektit vaativat erilaisten työtapojen käyttöä.

Työtapojen kehittämisessä ja toteutuksessa teemme yhteistyötä koko koulun henkilöstön kesken. Oppiaineiden rajoja rikkovilla ja monialaisilla ratkaisuilla saavutamme uudenlaisia työtapoja. Myös yhteisen suunnittelun hyödyntäminen ja koulukulttuurista keskusteleminen kehittävät käytettäviä työtapoja. Hyvien työtapojen jakaminen kehittää toimintakulttuuria kokonaisvaltaisesti.