4.3.1. Oppimisympäristöt

4.3.1. Oppimisympäristöt

Kouvolan koulujen ja päiväkotien oppimisympäristöjen kehittämisessä korostuvat turvallisuus, muunneltavuus, hyvinvoinnin tukeminen sekä oman lähiympäristön hyödyntäminen. Oppimisympäristöillä tarkoitetaan tiloja, paikkoja, välineitä, yhteisöjä ja käytäntöjä, jotka tukevat kasvua, oppimista ja vuorovaikutusta. Oppimisympäristöt muodostavat pedagogisesti monitahoisia ja joustavia kokonaisuuksia. Niiden tulee palvella kaikkea esiopetuksessa ja koulussa, niin luokassa kuin luokkahuoneen ulkopuolellakin, tapahtuvaa oppimista. Erityisesti esi- ja alkuopetuksessa oppimisympäristöjen luomisessa huomioidaan mahdollisuus leikkiin.

Oppimisympäristön kehittämisessä tulee oppilaalla olla aktiivinen rooli. Oppimisympäristön merkitys oppimiselle tulee tiedostaa ja sen kehittämisessä tulee erityisesti ottaa huomioon lapsen ja nuoren kehitystaso. Oppimisympäristöjen valinnalla tuetaan oppilaan kokonaishyvinvointia: psyykkistä, fyysistä ja sosiaalista kasvua.

Perusopetuksen TVT-strategiassa täsmennetään tieto- ja viestintäteknologian osuus oppimisympäristöistä.

Kouluja ja päiväkoteja rohkaistaan löytämään omat rikkautensa sekä käyttämään niitä. Myös oma lähialue rohkaistaan ottamaan huomioon, kun pohditaan päiväkodin ja koulun ulkopuolisia oppimisympäristöjä.

Päiväkodin ja koulun opetussuunnitelmassa täsmennetään oppimisympäristöön liittyviä asioita ja käytäntöjä sekä niihin liittyviä arvioinnin käytäntöjä.

Kirkonkylän koulun tarkennukset

Oppivana oppimisympäristönä hyödynnämme aktiivisesti koulun ulkopuolisia tiloja ja ympäristöjä oppimista edistävinä tiloina ja näin tuemme yksilön ja yhteisön kasvua, oppimista sekä vuorovaikutusta. Tavoitteena on luoda pedagogisesti joustava ja monipuolinen oppimisympäristö.

Koulu hyödyntää fyysistä oppimisympäristöä laajasti oppimista laajentavana ja mahdollistavana tekijänä. Oppimisympäristömme laajenee mahdollisuuksien mukaan koulun ulkopuolelle ja tukee erilaisia tapoja oppia sekä monialaisia oppimiskokonaisuuksia. Käyttämällä koulun ulkopuolisia rakennettuja ja rakentamattomia tiloja ja tuemme oppilaiden tutkivia työtapoja ja liikunnallisuutta osana oppimisprosessia. Koulun ympäristöstä löytyvät lähiliikuntapaikat sekä ympäröivä luonto antavat oppilaille mahdollisuudet liikunnalliseen toimintaan osana opetusta. Koulun lähialueiden lisäksi osana opetuksena hyödynnämme laajemmalta säteeltä löytyviä oppimisympäristöjä, esim. Repovesi, Verla jne.

Koulumme oppimisympäristöjä mietittäessä tulee ottaa huomioon ergonomisuuteen, ekologisuuteen, esteettisyyteen, esteettömyyteen, valaistukseen ja akustisiin elementteihin liittyvät ominaisuudet. Erityisesti tulee kiinnittää huomiota sisäilmaan, viihtyvyyteen ja siisteyteen liittyviin tekijöihin. Tilojen kalusteiden ja varusteiden tulee tukea oppilaiden oppimista ja aktiivista osallistumista. Suunnittelussa ja toteutuksessa huomioidaan oppilaiden ja opettajien mahdollisuudet käyttää erilaisia opetus- ja oppimisprosessiin liittyviä työtapoja.

Teknisenä oppimisympäristönä koulumme laajentaa opetusta tieto- ja viestintätekniikan suomilla mahdollisuuksilla. Teknisiä ratkaisuja käytämme oppimista ja opetusta laajentavina ja tukevina elementteinä. Erilaisia digitaalisia oppimisympäristöjä hyödynnetään luonnollisena osana oppimis- ja opetusprosessia. Teknisten oppimisympäristöjen käytössä huomioidaan niihin liittyvät hyvät käytänteet, esim. netiketti ja tekijänoikeudet.

Pedagogisen oppimisympäristöjen laajentuminen luokkahuoneiden ulkopuolelle mahdollistaa opetuksen pedagogisen kehittämisen. Sekä koulun oman että kunnan kirjastopalveluiden käyttäminen mahdollistaa oppilaille laajan tekstiympäristön ja monialaisten oppimiskokonaisuuksien kehittelyn sekä toteuttaminen.

Psyykkisenä ja sosiaalisena oppimisympäristönä koulumme mahdollistaa oppilaiden turvallisen oppimisen. Avoin, suvaitsevainen ja keskusteleva oppimisympäristömme luo oppilaille tasa-arvoiset mahdollisuudet opiskella omalla ikä- ja taitotasollaan.