Kiusaamiseen ja väkivaltaan puuttuminen

Alle 15-vuotiaiden kiusaamisen ja väkivallan ennaltaehkäisy ja puuttuminen Kouvolassa

KÄSITTEIDEN MÄÄRITTELYÄ

Yksittäinen riitatilanne =
Koulun arjessa tapahtuva yksittäinen erimielisyys, joka sovitaan paikan päällä sen aikuisen toimesta, joka sattuu olemaan paikalla tai saa tapahtuneesta tiedon. Ei ole toistuvaa eikä aiheuta jatkotoimenpiteitä.

Kiusaaminen = 

Sanoin, teoin ja/tai elein tapahtuvaa pahan mielen tai kivun aiheuttamista toiselle, myös sosiaalisen median kautta. Tahallista ja toistuvaa samaan henkilöön tai ryhmään kohdistuvaa alistamista.

Häirintä = 
Vihamielistä, halventavaa, nöyryyttävää, ahdistavaa, seksuaalissävytteistä tai muuta epäasiallista kohtelua, koskettelua tai puhetta.

Väkivalta = 
Tahallista fyysisen voiman tai vallan käyttöä tai sillä uhkaamista. Erotellaan yleensä henkiseen, ruumiilliseen ja seksuaaliseen väkivaltaan.

Rikollinen teko = 
Tarkoittaa tekoa, joka ylittää myös rikoksen tunnusmerkit. Rikolliseen tekoon voi syyllistyä alle 15-vuotias, joka voidaan tuomita vahingonkorvauksiin.


ENNALTAEHKÄISEVÄT TOIMENPITEET KOULUSSA

Yhteisöllinen oppilashuoltoryhmä
- oppilashuollon kuraattori ja psykologi, kouluterveydenhoitaja + luokanopettajat
- hyvinvointioppimisen suunnitelmat luokka-asteittain
- yhteisöllinen opiskeluhuolto pyrkii vaikuttamaan koko kouluyhteisön hyvinvointiin
- ryhmäytykset

KiVa-koulutoiminta
- tuntiresurssi kiusaamisen vastaiseen työhön (KiVa-kouluvastaava)
- kiusaamisen vastaiset oppitunnit

Koulun järjestyssäännöt
- koulukohtaiset turvallisuuden ja hyvinvoinnin määrittelyt
- sääntöjen rikkominen rangaistavaa

Vanhempainillat
- luokkakohtaisen toiminnan suunnittelu
- koulun kehittäminen


ENNALTAEHKÄISEVÄT TOIMENPITEET LAPSEN KOTONA

Vanhemmilla on kasvatuksen kokonaisvastuu. Heillä on velvollisuus tukea ja huolehtia lapsen ja nuoren hyvinvoinnista sekä seurata koulun ja
varhaiskasvatusyksikön tiedotteita. Vanhemmilta toivotaan yhteistyötä koulun henkilöstön ja toisten huoltajien kanssa.


KIUSAAMISEEN JA VÄKIVALTAAN PUUTTUMISEN TOIMINTAMALLI (2024)