Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu (L2)

Kulttuurinen osaaminen, vuorovaikutus ja ilmaisu (L2): Yhdessä olemme enemmän


Kulttuurisen osaamisen, vuorovaikutuksen ja ilmaisun keskiössä korostetaan oppilaan kokemusta olla osana yhteisöä.

Yhdessä tekeminen edellyttää arvostusta ja luottamusta, rohkeutta toimia, yhteistyötaitoja, mahdollisuuksia elämyksiin, yhdenvertaisuutta ja kulttuurien moninaisuuden hyväksymistä. Asenteiden merkitys korostuu ja niillä on suuri vaikutus oman identiteetin muodostumiseen.

Päiväkodin ja koulun opetussuunnitelmassa pohditaan mm., miten kulttuurien moninaisuus tulee tutuksi oppilaille ja miten omia vuorovaikutustaitoja kehitetään. Oppilaiden oman kulttuurin tuntemista tuetaan.

Koulut osallistuvat kaupungin kulttuurikasvatuksen eri vuosiluokille järjestämiin Lennokki- kulttuuripolkutapahtumiin mahdollisuuksien mukaan. Kouluissa toteutettava kiusaamista vastustava KiVa-ohjelma ja yhteistyössä nuorisopalveluiden kanssa tehtävät ryhmäytykset tukevat vuorovaikutustaitojen kehittymistä sekä vahvistaa yhteisöllisten asenteiden muodostumista.

Sippolan koulun lisäys

Ohessa on Sippolan koulun monikulttuurisuussuunnitelma, jossa on tarkemmin esiteltynä se, miten kulttuurien moninaisuus tehdään tutuksi oppilaille. Oppilaiden oman kulttuurin tuntemista tuetaan Sippolan koulussa hyödyntämällä koulun ympäristön rikasta kulttuuriympäristöä osana kouluoppimista. Se mahdollisuuksien mukaan tuodaan osaksi oppilaiden oppimisympäristöä myös formaalissa kouluoppimisessa.

Vuorovaikutustaitoja opetetaan oppilaille usealla eri tavalla normaalissa arjen toiminnassa. Tilanteet, joita oppilaat kohtaavat koulussa, puretaan yhdessä keskustellen. Lapsen toiminta tuodaan tällä tavalla näkyväksi. Myös koulun aikuiset sanallistavat omaa toimintaansa. Sippolan koulussa tärkeänä tapana opettaa vuorovaikutustaitoja pidetään lapsen pysäyttämistä eri tilanteissa, mikä tarkoittaa tilanteiden sanallistamista ja niistä keskustelua. Tarpeen mukaan sosiaalisiin taitoihin ja niiden kehittämiseen kiinnitetään koulussa enemmänkin huomiota.

Sippolan koulu monikulttuurisuussuunnitelma

Sippolan koulussa kulttuurikasvatus suuntautuu oman lähikulttuurin ymmärtämiseen ja muihin kulttuureihin tutustumiseen. Lähikulttuurilla tässä yhteydessä tarkoitetaan valtakulttuuria ja sen alakulttuureita. Lähikulttuuriin kuuluvat myös Sippolan koulun ympäristön rikas kulttuuriperinne ja sen kulttuurikohteet. Tämä monikulttuurisuussuunnitelma koskee sitä, miten Sippolan koulussa oppilaat tutustutetaan muihin kulttuureihin, ja toisaalta sitä, miten muista kulttuureista tulleet oppilaat ja perheet huomioidaan koulun arjessa. Lähtökohtana monikulttuurisuuteen tutustumisessa ja sen kohtaamisessa on toisen kulttuurin ja yleisemminkin erilaisuuden kunnioittaminen. Toiseus koskee myös valtakulttuuria, ja tarkoittaa sitä, että myös valtakulttuurin ulkopuolella olevilta odotetaan kunnioitusta valtakulttuuria kohtaan.

Erilaiset kulttuurit tulevat koulun oppiainesisällöissä esille usealla eri tavalla. Vieraat kielet, uskonto ja ympäristötieto ovat oppiaineita, joissa aina tiedonalan lähtökohdista käsin oppilaiden kulttuuritietoutta synnytetään ja syvennetään. Nämä sisällöt ovat tarkemmin esiteltyinä Kouvolan kaupungin perusopetuksen opetussuunnitelman oppiaineosioissa. Oppiainesisältöjen lisäksi oppilaita tutustutetaan muihin kulttuureihin mahdollisuuksien mukaan myös koulun muussa toiminnassa.

Oppilaiden kasvaessa heidän kokemusmaailmansa ja maailmankatsomuksena avartuu myös luonnostaan.

Suurin osa Sippolan koulun oppilaista kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon ja osallistuvat koulun ev.lut. uskonnon opetukseen. Sippolan koulussa kunnioitetaan myös muita katsomuksia. Oppilaat, jotka eivät kuulu evankelis-luterilaiseen kirkkoon saavat muuta opetusta Perusopetuslain 13 § asettamien ehtojen mukaisesti. Kirkollisiin tapahtumiin heidän ei myöskään tarvitse osallistua. Tällöin oppilaille tarjotaan muuta toimintaa.

Sippolan koulussa otetaan huomioon oppilaan katsomukseen liittyvä ruokavalio ja erityiset tilanteet otetaan huomioon myös muussa opetuksessa. Tarpeen tullen erityiset tilanteet tarkennetaan koulun vuosittaisessa suunnitelmassa. Esimerkiksi tällainen tilanne voi olla muslimien uintiopetus.

Perusopetuksen tarjoaminen maahanmuuttajille on yksi kotouttamisen muoto. Suomeen tulleet peruskouluikäiset oppilaat opetetaan suomalaisen koulun käytänteisiin ja heille mahdollisuuksien mukaan esitellään laajemminkin suomalaista kulttuuria ja tapoja.

Kun kouluun tulee oppilas vieraasta kulttuurista, on koulun ensimmäinen tehtävä selvittää oppilaan suomenkielen taito. Koulussa tarjotaan S2-opetusta sellaisille oppilaille, jotka eivät puhu äidinkielentasoisesti suomea. Opetus tarjotaan Sippolan koulussa kaikille oppilaille kuitenkin suomen kielellä. Suomea taitamattomia tuetaan opetuksessa luokanopettajan päättämin keinoin, esimerkiksi kuvien ja demonstraatioiden avulla.

Tilanteen mukaan päätetään se, miten vieraasta kulttuurista tulevan omaa kulttuuria käsitellään opetusryhmissä. Tutustumme koulussa näkyviin erilaisiin kulttuureihin aina tarpeen mukaan ja huomioimme eri kulttuuritaustaisten perheiden omat toiveet niiltä osin, kuin on koulumme toimintakulttuurin puitteissa mahdollista.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä