Kazbekin vuori Georgiassa. Laaksossa harjoitetaan maanviljelyä ja vuoren huippu on lumen ja jään peittämä.LÄHDE: Pixabay (PD)

Ilman lämpötila kylmenee ylöspäin siirryttäessä noin 6 °C kilometrillä. Siksi jopa päiväntasaajalla sijaitsevan vuoren huipulla voi olla lunta. Vuoristojen kasvillisuus onkin vyöhykkeistä, eli tietyllä korkeudella kasvaa tietyntyyppistä kasvillisuutta. Esimerkiksi Keski-Euroopassa merenpinnan tasolla kasvaa lehtimetsää, mutta Alppien rinteillä kasvillisuus on ensin havumetsää. Ylemmäs vuorta kiivettäessä ilmasto kylmenee, eivätkä puut enää tule toimeen, vaan kasvillisuus vaihtuu alppiniityiksi ja korkeimmalla kasvillisuus vastaa tundrakasvillisuutta.

Alaskan tundraaLÄHDE: Flickr (Bureau of Land Management U.S.A. CC BY-SA 2.0)

Tundrakasvillisuus vallitsee kylmällä ilmastovyöhykkeellä. Maan pintakerrokset voivat olla koko vuoden jäässä eli ikiroudassa. Ilmasto on liian kylmä puille, eivätkä juuret pysty kasvamaan riittävän syvälle jäiseen maaperään. Talvet ovat tundralla ankaria ja kylmät tuulet puhaltavat. Lumikerros antaa suojaa matalille kasveille, kuten matalille pensaille ja varvuille. Hyönteispölytteiset kasvit kukkivat lyhyen kesän aikana kokoonsa nähden suurin, värikkäin kukin, jotta vähäiset hyönteiset löytäisivät ne helpommin. Maassa kasvaa sammalia ja jäkäliä. Notkelmiin ja rinteillekin syntyy helposti soita, koska kylmässä ilmastossa vettä haihtuu maasta vain vähän. Pohjoisimmissa osissa suot ovat ikiroudassa, mutta ilmaston lämpeneminen sulattaa niitä kiihtyvällä tahdilla.

Tundrakasvillisuutta löytyy pohjoisnavan ympäriltä Kanadan, Skandinavian ja Venäjän pohjoisosista sekä Jäämerellä sijaitsevilta saarilta. Tyypillisiä eläimiä tundralla ovat hyönteiset, pienet kasvinsyöjänisäkkäät, kuten sopulit ja myyrät sekä poro ja poron sukulainen karibu. Petoeläimiä ovat muun muassa naali ja isot petolinnut. Tundralla pesivät kesäisin monet muuttolinnut, joille talvi pohjoisilla alueilla on liian kylmä.

Aavikoilla kasvien kasvua rajoittaa veden puute. Puut eivät selviä aavikoilla, koska sadetta ei saada edes joka vuosi. Kuivuutta kestääkseen kasvien täytyy säästää vettä kaikin mahdollisin keinoin. 

Aavikon kasvit ovat usein pieniä ja pienilehtisiä. Toiset aavikkokasvilajit varastoivat vettä meheviin osiinsa. Esimerkiksi kaktusten varsien pulleus johtuu niiden varteen säilötystä vedestä. Monien kasvien pintaa peittää vahakerros tai pienet karvat, jotka estävät veden haihtumista. Jotkut kasvilajit piileksivät vuosikausia siemeninä hiekassa. Sateen tullen siemenet itävät, kasvit kasvavat, kukkivat nopeasti ja tekevät siemeniä. Tällöin aavikkokin voi loistaa kukkamerenä. Pian kuivuus kuihduttaa kasvit, mutta siemenet jäävät maahan odottamaan seuraavaa sadetta. Vettä voi saada myös maan alta, sillä aavikoiden alla voi olla pohjavettä ja esimerkiksi taatelipalmun juuret kurkottavat kymmeniä metrejä alaspäin.

Lounais-Australian aavikon pensaat kukkivat sateen jälkeen. Maan punainen väri johtuu rauta- ja alumiiniyhdisteistä.LÄHDE: FLICKR (Murray Foubister, CC BY-SA 2.0)

Aavikoilla elää kasvien tuottaman niukan ravinnon varassa erilaisia selkärangattomia, kuten muurahaisia ja termiittejä. Myös liskot ja jyrsijät viihtyvät aavikolla. Osa lajeista liikkuu vain öisin, koska silloin on viileämpää.

Maailman suurimmat aavikot, kuten Sahara sijaitsevat kääntöpiirien tuntumassa. Mantereiden sisäosissa on aavikoita, kuten Aasian Gob. Rannikoilla kylmät merivirrat kuivattavat alueita, esimerkiksi Afrikassa Namibin aavikko ja Etelä-Amerikassa Atacaman autiomaa ovat syntyneet kylmän merivirran rannikoille.