1. Lue

Tropiikissa viljellään omaan käyttöön ja vientiin

Kuuman vyöhykkeen sademetsäalueilla kasvillisuus on kaikkein rehevintä. Tropiikissa maatalous kärsii tuholaisista, rikkakasveista ja maaperän kulumisesta. Pienviljelmillä ihmisten köyhyys estää heitä tehostamasta viljelyä.

Satelliittikuva kaskisavuista Amazonin sivujokea ympäröivissä metsissä.LÄHDE: Flickr (NASA, CC BY-SA 2.0)

Sademetsäalueiden maannos ei ole ravinteikas

Sademetsäalueilla luontainen metsäkasvillisuus on hyvin rehevää, mutta maa köyhtyy nopeasti muutaman vuoden viljelyn jälkeen. Sademetsäalueiden perinteinen maanviljelymuoto on ollut kaskiviljely. Siinä puut kaadetaan pieneltä alalta, poltetaan ja seuraavat pari vuotta viljellään tuhkasta saatujen ravinteiden varassa. Kaskiviljely on tyypillisesti omavaraistuotantoa, eli perhe tai yhteisö tuottaa itselleen ruokaa ja mahdollisesti myy osan tuotteista esimerkiksi markkinoilla. Omaan käyttöön viljellään tärkkelyspitoisia juuri- ja mukulakasveja kuten maniokkia. Nykyään sademetsäalueita raivataan paljon tehomaatalouden käyttöön, Etelä-Amerikassa erityisesti karjan laitumiksi ja Kaakkois-Aasiassa palmuöljyviljelmiksi.


Öljypalmusta saadaan palmuöljyä. Se on hehtaaria kohden maailman tuottoisin öljykasvi.LÄHDE: Pixabay (PD)

Banaanit tulevat plantaaseilta

Monet päivittäin nauttimistamme elintarvikkeista tuotetaan kuumilla tai lämpimillä alueilla plantaaseilla. Plantaasitilat ovat suuria, ja ne keskittyvät yhden tai muutaman vientikasvin viljelyyn. Kahvi, tee, kaakao, ananas, banaani, sokeri, kumi ja puuvilla ovat esimerkkejä näistä rahakasveista, joita viljellään Afrikassa, Intiassa sekä Etelä- ja Keski-Amerikassa. Maataloustuotteiden viennistä saadaan tuloja. Isot plantaasit voivat olla ulkomaalaisten suuryritysten omistamia, jolloin suurin osa tuotoista valuu paikallisten ulottumattomiin.