Iltasatulaatikko

Miksi ryhmään iltasatulaatikko?

  • Iltasatulaatikon tavoitteena on lisätä lasten ja perheiden lukemista sekä yhdessäoloa.
  • Iltasatulaatikossa kirjat ovat helposti saatavilla ja vanhempien/lasten ei tarvitse lähteä etsimään luettavaa.
  • Lukuhetkestä voi muodostua perheessä toistuva rutiini.
  • Lapsi itse saa päättää ja etsiä minkä kirjan hän valitsee luettavaksi. Se lisää lapsen motivaatiota kirjoja ja lukemista kohtaan.
  • Iltasatukirjahyllyjen on todettu lisäävän perheen kiinnostusta kirjallisuuteen ja keskusteluihin kirjojen sisällöstä. Se on myös lisännyt perheiden yhteisöllisyyttä niin, että sisarukset ovat halunneet tulla kuuntelemaan tai lukemaan satua.
  • Monikielisissä perheissä lapsi on saattanut lukea iltasatua vanhemmille, jotka eivät ole osanneet niin hyvin suomenkieltä.
  • Jos ryhmä suorittaa LUKUHAASTETTA, iltasatulaatikosta löytää oivia kirjoja sen suorittamiseen.

Ohjeita iltasatulaatikon toteuttamiseen

  • Iltasatulaatikko on muovinen laatikko, josta tulee kirjahylly.
  • Kirjahyllyssä on n. 25 kirjaa.
  • Kirjahyllyssä olevat kirjat voivat valikoitua ryhmän toiveiden mukaan esim. ilmiöt, teemat / ryhmän tarpeiden mukaan esim. tunnetaidot, ystävyys, eri kielet / uutuuskirjat/ vain tietyn kirjalajin kirjat esim. runot.
  • Kirjoja kannattaa vaihtaa kuukauden/kahden välein.
  • Iltasatulaatikko kannattaa sijoittaa eteiseen, käytävään tai luokkaan.
  • Koululuokassa oppilas valitsee kirjan laatikosta, kirjoittaa kirjan ja oman nimen lainauslistaan. Palauttaessaan kirjan hän laittaa merkinnän listaan.
  • Päiväkodissa lapsi valitsee kirjan vanhemman kanssa. He kirjoittavat kirjan ja oman nimen lainauslistaan. Palauttaessaan kirjan he laittavat merkinnän listaan.
  • Pääsääntöisesti laina-aika on yhden illan, mutta pidemmissä kirjoissa laina-aika voi olla pidempi.
  • Kerro vanhemmille iltasatulaatikosta joko vanhempainillassa tai Wilma-viestillä.