Solmu ja umpisolmu
Aamupiirille tulla tupsahti Heikki Harakka, siivekäs ja puhelias otus. Oli aamulla lennähtänyt Luontotuvalta aikuisen laukkuun ja antanut tällä tavalla salakuljettaa itsensä koulun uumeniin.
Heikki Harakalla on muista harakoista poiketen hieman erilainen....hmm....pukeutumistyyli. Baskeri ja nauhakengät. Hän kertoi tyytyväisenä, että kengännauhat on solmittu niin tiukasti etteivät kengät putoa hurjemmassakaan myräkässä.
Luottamuksellisesti kertoi hän ( siis päivitteli) metsässä näkemiään peikkolapsia. Nämä olivat niin huolettomia kengännauhan sitojia ettei riittänyt että olisi kengät jatkuvasti hukassa, mutta kun ovat nauhatkin jatkuvasti kateissa! Peikkomuori on kuulema jo aivan toivoton asian suhteen.
Tästäpä heräsikin kysymys; olemmeko me taitavampia solmuntekijöitä kuin peikkolapset?
Täyttä varmuutta ei asiaan tullut, joten päätimme harjoitella solmua ja umpisolmua oikein perusteellisesti. Ensin hyppynarujen avulla. Ensin tuntui vaikealta mutta sitten kirkastui...melkein.
Peikkomuoria ilahduttaaksemme kaivoimme kaapin kätköstä erivärisiä nauhoja, neljä kullekin lapselle, ja lähdimme solmimaan niitä Luontotuvan puihin. Sieltä saavat peikonpojat hakea, jos kengät tippuu jalasta.