Petterille peikkokavereita

Eilen laulupiirsimme lapsia, ja kun lisäsimme kuviin hännät, ne muuttuivatkin peikoiksi! Ja sitten piirrettiin synttärikorttiin kukkia. Petteri- peikko kummasteli kortin tuojaa; mikä on posteljooni? Lapset siitä hänelle kertoivat, ja Petteri vuorostaan kertoi että Peikkolassa postia kuljettavat linnut. Ne pääsevät lentämällä paikkaan kuin paikkaan. Heikki Harakkakin kertoi vieneensä postia Peikkolaan.
Synttärisankari pyysi Petteri- peikkoa mukaamme Luontotuvalle. Sinne taiteilimme yhdessä Iso-peikon, Petterin isosedän. Luontotuvasta löytyi jälleen yllätys, kaksi kappaletta: Dodo- lintu oli päästänyt sisään tällä kertaa kaksi hiiri- tyttöä, Siirin ja Sissin.
Luontotuvan pihamaalta löytyi vielä kastemato ja toukkia. Ne majailivat kaikessa rauhassa ulkopöydän alla, ja kun eräs voimamies käänsi pöydän matoset paljastuivat. Suojaahan nekin olivat etsineet. Päiväkodin seinässä värjötteli prhosia. Olivatko yökkösiä vai mitä? Kasvimaalta löytyi vielä voimissaan olevia tuoksuvia yrttejä, Rosmariini varsinkin tuoksui niin kiehtovana että Petterikin halusi yhden oksan mukaansa.

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin