Toukokuu

Toukokuussa meillä on riittänyt juhlia ja juhlittavaa. Aloitimme juhlakauden vappujuhlilla päiväkodilla naamiaisten merkeissä. Jatkoimme luontevasti äitienpäivän juhliin. Äideille olemme kasvattaneet lahjaksi krassiköynnöstaimet. Harjoittelimme ahkerasti kevätjuhlalauluja koko Toukokuun ajan, jolloin kukat toimivat mitä parhaimpina kuuntelijoina ja yleisönä meille. Kevätjuhlassa esitimme soittaen laulun "Pienen pieni sade" (Siinan taikaradio) ja lauloimme senegalilaisen ystävyydestä kertovan perinnelaulun "Watu O".

Toukokuussa hämmästelimme, kuinka nopeasti kasvien, puiden ja pensaiden vihreys puhkesi ympäröivään luontoomme. Pongasimme vuorotellen päiväkodin pihalta erilaisia ötököitä, kotiloita ja hyönteisiä. Kastemadotkaan eivät päässeet meitä piiloon. Aurinkoiset aamut-ja iltapäivät innostivat lapsia yhteisiin ulkoleikkeihin.

Luontotuvalla puuhastelimme maasta löytyvistä tarvikkeista mm. kukkakeppejä, onkia ja muita hyödyllisiä leikkivälineitä.

Luimme pienryhmissä kirjoja lapsille. On ollut aivan ihanaa kun kaikki pitävät lukemisesta sekä haluavat keskustella kirjoista meidän kanssamme. Kävimme myös kirjastoautolla palauttamassa ja lainaamassa uusia satukirjoja päiväkotiin.

Viimeisen kerran tällä porukalla nostimme mehumaljat yhdessä ylös ja toivotimme hyvää kesälomaa sekä kesäaikaa kaikille Kettu-ryhmäläisille.

Aivan mahtava porukka!

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin