Toimintakausi 2026-2027

Syyskuu 2026

🍁 Syyskuussa pienryhmissä harjoittelimme

-hahmottamista, laskemista ja käsitteiden tunnistamista dublo-kuvakorttien avulla
-ohjeiden kuuntelemista ja niiden mukaan toimimista
-malttia tehdä asiat rauhassa loppuun saakka, kiirehtimättä
-oman nimen tunnistamista sekä oman nimen kirjainten jäljentämistä ja kirjoittamista

🍎 Lisäksi taiteilimme pienryhmissä -ja vähän muutoinkin, kartongista omenoita erilaisilla tekniikoilla:

-siveltimellä & askartelumaalilla maalaten
-silkkipaperilla & vedellä paperia värjäten
-"pistellen" ja leikaten






🏰 Yhdessä pienryhmässä lapset rakensivat yhteisestyössä dubloista Mummo-linnan. Linnan tarina syntyi itsestään rakentamisen lomassa.

Mummo-linna

"Missä asuu mummo ja sille tuli lahjapaketti. Tää on sen sänky. Mummon puutarhassa kasvaa kukkia. Puutarhassa on juhlat. Mummo täyttää paljon vuosia! Se on tosi vanha. Ja, tähän pitää rakentaa tämmönen torni mummolle, josta se voi katsella puutarhaan.

Puutarhassa on jääpentukarhu. Mummo sanoi, et se voi tulla sille yökylään. Sillä on sille oma häkki puutarhassa.
Mummolla on myös mopo, jolla se käy kaupassa. Sieltä se ostaa kikkuia syntymäpäiväjuhliin.
Sen pituinen se."



🏃 Syyskuuhun on mahtunut myös pihaliikuntaa perinne- ja sääntöleikkien parissa:

-"karhu nukkuu"
-"maa-meri-taivas" -leikki
-"kappale ja ulkoinen voima" -leikki
-"hippa"
-"polttopallo"
-"peili" 

🍂 Syksyisten säiden suosiessa olemme pääsääntöisesti viettäneet jumppapäivät ulkona liikkuen. Olemme käyneet kiipeilemässä koulun pihan kiipeilytelineissä ja kävelyretkillä leikkipuistossa & hevosia moikkaamassa.

👑 Päivälevolla olemme lukeneet Prinsessa Pikkiriikin tarinoita. Tarinat kiinnostavat lapsia kovasti, joten kirjojen ääreen on lasten aloitteesta palattu usein uudestaan päivälevon jälkeen. Kirjoista katsellaan tuolloin kuvia, ja keskustellaan tarinan tapahtumista. Toisinaan tarina luetaan ainakin osittain uudestaan.

Otava
https://otava.fi/kirjat/prinsessa-pikkiriikki/
Prinsessa Pikkiriikki
Joko tunnet Prinsessa Pikkiriikin? Etkö? No, pian tulet tuntemaan, sillä Pikkiriikki ja hänen taikakoiransa Makkara ovat täällä jäädäkseen. 

📚 Pidämme Kettujen ryhmässä tärkeänä lukea lapsille ääneen satuja ja tarinoita. Ja pidämme myös itse ääneen lukemisesta. Olemme viime toimintakauden tapaan käyneet säännöllisesti kirjastoautolla lainaamassa kirjoja. Mukaan kirjoja valitsemaan pääsee kerrallaan 2-3 lasta, kukin omalka vuorollaan. Lainakirjat ovat meillä päivittäin ahkerassa käytössä, lapset katselevat niitä mielellään itsekseen ja aina kun mahdollista niitä luetaan myös lapsille ääneen.

Elokuu 2026

Uusi toimelias toimintakausi on käynnistynyt Kettujen ryhmässä. Olemme saaneet uusia lapsia ryhmäämme. Uudet lapset ovat tuoneet meille ihanasti lisää eloisuutta ryhmämme arkeen. Ihan ensimmäiseksi opettelimme yhdessä ryhmän käytäntöjä ja tapoja toimia yksin ja yhdessä. Harjoittelemme myös ohjeiden kuuntelua sekä niiden mukaan toimimista. Harjoittelemme käyttämään leikinvalintataulua sekä leikkiä yhdessä valitun leikkikaverin kanssa.

Kun nämä asiat ovat alkaneet sujua ja koko ryhmä on päässyt mukaan alkavaan toimintakauteen on ollut aika käydä tutustumassa lähimetsään. Metsäretkellä kävimme yhdessä läpi lasten kanssa ryhmässä sovittuja yhteisiäsääntöjä. Ja, mikä parasta metsä ympäristönä innosti meitä leikkimään luonnon tarjoamilla leikkivälineillä. Mielikuvitus pääsi valloilleen.

Viskarit ovat päässeet pienryhmämuotoisesti harjoittelemaan ikätasoista toimintaa yhdessä. Pienryhmät muutenkin ovat pyörähtäneet käyntiin.

Lukeminen kiinnostaa lapsia edelleen kovasti. Käymme joka kuukausi kirjastoautolla lainaamassa uusia kirjoja luettavaksi lapsille. Lapset tykkäävät myös kirjoja ihan vain katsella. Joskus kuulee kun lasten omat tarinat pääsevät valloilleen kirjan kuvituksia hyödyntäen.

Jumppasaliin teimme opetus- ja oppimismatkan koko ryhmän voimin. Siellä kokeilimme ja huomasimme, kuinka ohjeiden kuuntelu onkin tärkeää ison ryhmän kanssa liikkuessa jumppasalissa.

Elokuussa pääsimme bussimatkalle Steveco Areenalle. Googlen rahoittama Rhythm Connection musiikkikasvatushanke tarjosi meille Paukepiirin. Ohjaajina toimivat Harri Setälä ja Juho Roslakka. Lapsilla oli kaikilla soittimet mukana.

Elokuu on ollut tapahtumiltaan monipuolinen ja toiminnan täyteinen. Tervetuloa syyskuu ja syksyiset puuhat.