Syyskuun touhuja
Syyskuussa olemme käyneet koulun salissa jumppamassa. Olemme harjoitelleet koululle menemistä ja siellä liikkumista. Syyskuun teemana jumpalla on ollut palloilut ja puolapuut.
Keskiviikkoisin olemme käyneet retkellä luontotuvalla. Olemme tutustuneet uuteen leikkikaveriimme Kaija-kettuun. Olemme myös tavanneet Sulo-siilin. Vietämme lasten syntymäpäiviä Luontotuvalla ja lapsille synttärikortit syyskuussa ovat tuoneet Kaija-kettuja ja Sulo-siili.
Pienryhmissä olemme leikkineet sadonkorjuu-leikkiä, piirtäneet laulupiirtämistä (Hei, me laulupiirretään-kirjan mukaan), askarreellet Kaija-Kettuja, jatkaneet runokirjaa sekä lorutellut lorupussin lorujen tahdissa.
Kävimme myös syyskuun alussa vierailulla eskareiden ja Viiriäisten luona yhteisellä koko talon musiikkihetkellä.
Varhaiskasvatuksen kuraattori kävi pitämässä meille pienryhmätoimintaa, jossa aiheena oli millainen on kiva-kaveri ja millainen on ei-kiva-kaveri.
Syyskuussa vietimme myös päiväkodin vanhempainiltaa.