Maaliskuun alku

Laululaukusta löytyi tuttujen laulujen, laululeikkien ja lorujen lisäksi uusi laulu, Kanapolkķa 🐔 (säv. Soili Perkiö, san. Hannele Huovi).

Alla linkki YouTubeen ja lauluun Kanapolkka:


Teimme maaliskuun ensimmäisen retken luontotuvan ympäristöön kevätauringon paistaessa ja lämmittäessä ihanasti. Tapasimme retkellä vanhan tuttumme Kaija Ketun. Kaijalla oli seuranaan kaupungista Pihkoon metsiin muuttanut suloinen Hillevi Hiiri. Molemmat olivat onnesta soikeana kun pääsivät mukaan lasten leikkeihin. 🤎 Hillevi kiinnostui myös kovasti meidän retkieväistämme.

Myöhemmin teimme toisen retken luontotuvalle syntymäpäivien merkeissä.

Oman lelun päivä oli onnistunut ja mieluinen.

Liikunnassa toteutimme lasten toiveita.