Kaveritaitoja, jumppaa ja suujumppaa sekä muumilauluja

Viikkoomme on mahtunut taas monenmoista mukavaa, tärkeää ja lasten oppimista ja hyvinvointia tukevaa toimintaa. Jumpalla harjoittelimme sammakon ja hänen ystäviensä kanssa eteen- ja taaksepäin juoksua, pallon potkimista kohteen läpi, pallon heittämistä ylä- ja alakautta sekä kiinniottoa. Lisäksi harjoittelimme laukka-askelia keppihevosten kanssa. 



Oman ryhmän päivänä Ketut tekivät sisilisko- suujumppaa laulun ja puhallettavan vauvasisiliskon avulla. Joutsenet kuuntelivat satuja swahilin kielellä, joka on yhden ryhmämme lapsen äidinkieli.



Karhunpentujen kanssa harjoittelimme kiva kaveri taitoja kuvakorttijen avulla. Juttelimme yhdessä millainen on kiva kaveri ja millainen ei? Miltä asiat tuntuvat. Mistä tulee hyvä mieli ja mistä huono. Kaikki tiesivät hienosti ja haluavat olla kavereita toisilleen.


Viikkoon on mahtunut jälleen myös monenmoisia muitakin leikkejä ja puuhia. Lapset ovat maalanneet ensimmäisen huoneen barbitaloa varten ja nyt sinne on saatu huonekalujakin. Ryhmän isommille on aloitettu kokoamaan vapaasti käytettävissä olevaan koriin tehtäviä ja touhuja, jotka kehittävät mm. hahmotus-, matemaattisia ja kielellisiä taitoja. 


Retkeilimme tällä kertaa kivimetsään, jossa kiipeiltiin kiville, kaatuneelle puunrungolle ja leikittiin kotia ja "tehtiin ruokaa" kivien päällä. Evästauolla kuunneltiin metsäsatu, joka kertoi kuusesta, jota kaksi koivua kiusasi. Sadussa kivi tuli kuusen tueksi ja kertoi koivuille, että kuusi on ihan yhtä arvokas puu kuin nekin.



Koko ryhmän yhteistä perjantaita vietimme yhdessä ryhmän 2 kanssa. Nukkarimme oli muuttunut kesäiseksi Muumilaaksoksi ja pääsimme laulamaan, soittamaan ja leikkimään Muumipeikon kanssa Pientä, iloista tietä, Nipsun kanssa Nipsun rohkeuslaulua sekä Muumimamman kanssa Muumimamman käsilaukku -laulua. Laukusta löytyi vaikka minkälaisia tavaroita aina karkkipussista pullaan, voihin ja kauniisiin simpukoihin. Lopuksi vielä loruttelimme Muumimamman ruokalorun.

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin