Pyöräretket

Pyöräilytapahtumat ovat osa koulupäiväämme, opetussuunitelman mukaista opetusta. Niissä toteutetaan yhdessäolon ja liikunnan lisäksi mm. liikennekasvatusta - kaikki nämä kuuluvat olennaisena osana koulun arkeen.

Tavoitteemme on toimia tasapuolisesti kaikkia oppilaita kohtaan ja taata turvallinen koulupäivä monipuolisine virikkeineen. Selvitimme Kotkan kaupungin toimintaohjetta silloin, kun oppilaalla ei ole käytössä polkupyörää.

Koulun opettajat ovat vastuussa oppilaista koko koulupäivän ajan (poislukien lääkäri- yms. käynnit, joiden ajaksi huoltajat hakevat lapset koulusta pois ja lapselle merkitään poissaolo Helmeen), turvallisuussyistä koulun henkilökunta tai huoltajat eivät voi kouluaikana omia tai vieraita oppilaita kuljettaa. Samasta syystä koulupäivä pääsääntöisesti alkaa ja päättyy koululta / koululle.

Ensisijaisesti pyrimme auttamaan oppilasta saamaan lainapyörän joko luokkatoverilta tai mahdollisuuksien mukaan koulun aikuisilta. Mikäli tämä ei yrityksistä huolimatta onnistu, oppilas jää koululle ja hänelle järjestetään ko. tuntien ajaksi muuta valvottua toimintaa.

Toki yksittäistapauksissa terveydellisten ja motoristen syiden vuoksi käytännöstä voidaan poiketa.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä