Pedanet -työ 2.1 (kopio)

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen

Tunnereaktio ilman kognitiivista arviointia on sinänsä mahdollista. Teorioita on kuitenkin kritisoitu erityisesti siksi, että kehollinen reaktio voi syntyä ilman kognitiivista t. Tiedostamaton tunteiden käsittely on selviytymisen kannalta tärkeää ja ympäristön haitallisuuden ja vaatii pikaista, tiedostamatonta tiedonkäsittelyä. Tämä on todettu muun muassa tutkimuksissa, joissa koehenkilölle on näytetty nopeasti erilaisia k, jotka ovat aikaansaaneet hermoston toiminnassa muutoksia. On merkille pantavaa, että hermosto on aktioitunut, vaikkei yksilö ole ehtinyt niitä tiedostaen prosessoida. Näin ollen huomaamme, ettei tiedonkäsittely ole tunnereaktion syntymiselle välttämätön.

- tunneteoria syntyi jos 1 -luvun puolella. Sen mukaan tunnekokemus syntyy kehollisen tunnereaktion havaitsemisesta. Esimerkiksi, jos Arttu Lindeman näkee hiiren, hänen sykkeensä nousee, hän havaitsee sykkeensä nousevan ja tulkitsee tämän t. Yksilöillä on suuria eroja herkkyydessään kokea pelkoa ja mainitun nisäkkään näkeminen esimerkiksi Tommi Läntisessä tuskin aikaansaisi vastaavanlaista reaktiota. Schachter ja tunneteorian mukaan tunnekokemuksen syntyyn vaikuttaa sekä kehollinen reaktio, että oma tulkinta. Eli tiivistettynä tunne syntyy kehon reaktiosta ja tilanteen tulkinnasta, kun taas aikaisemmassa J-L -teoriassa kehon reaktio tulkittiin tunteeksi.

Tunteita tutkitaan . Erityishaasteen tunteiden tutkimukseen antaa , joka tarkoittaa ilmiöin tutkittavaan muotoon saattamista. Ei ole yksinkertaista m mikä on tunne ja arvioida voimakkuuksia täsmällisesti. pyrkii selvittämään välisiä syy - suhteita. Useasti eläinkokeet edustavat tämän tyypin tutkimusta. Kuuluisat, ehdollistumista tutkivat P koirakokeet ja sähköllä tottelevaisuutta testaavat rottakokeet kuuluvat klassisiin kokeisiin. Tunteita voidaan tutkia myös ei-kokeellisesti, jolloin selvitetään esimerkiksi yksilön kokemusta omista tunteistaan tietyissä konteksteissa. tutkimus on yksi ei-kokeellisen tutkimuksen laji. Voidaan esimerkiksi tutkia haastattelemalla psykoterapian vaikutusta yksilön tunteiden hallintaan.

Tunteissa on useasti kyse keh reaktioista. Näin ollen keskeinen aineistonhankintam tunteita tutkittaessa on mittaukset. Voidaan kartoittaa vaikkapa kortosoli hormonin tasoja syljestä, sykettä tai muutoksia sähkönjohtokyvyssä. taas mittaavat aivotoiminnan suoran mittaamisen ilman kudosvaurioita. Mainittu aineistonhankintametodi on kehittyt harppauksin viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana ja tuo tärkeää tietoa tunteiden synnystä, kehityksestä ja hallinnasta.

Selitä seuraavat käsitteet: itsearviointi, havainnointi, korrelaatiotutkimus

Kirjaudu sisään lähettääksesi tämän lomakkeen