Tuore bioanalyytikko Outi Pöllänen on vanha aikuislukiolainen

Käydessään aikuislukiota hän toimi kahden lapsen kotiäitinä. Ylioppilastutkinnon suorittamisen jälkeen sai vielä kolmannen lapsen, jonka kanssa oli pitkään kotona.
Lukio-opiskelu oli Outille helppoa, sillä hänen miehensä hoiti lapsia illat, kun hän itse istui tunneilla. Valmistuminen lukiosta oli hänelle merkityksellistä. "Se toi tunteen, että saavutti jotain", Outi sanoo.
Vuonna 2019 Outi aloitti opiskelun ammattikorkeakoulussa. Opintolinjaksi valikoitui bioanalyytikko "vähän vahingossa". Hän oli jo ollut lukiossa kiinnostunut biologiasta, jonka hän myös kirjoitti ylioppilaskirjoituksissa. Aikuislukiossa saaduista biologian tiedoista oli hyötyä bioanalyytikon opinnoissa, sillä anatomia

Outi valmistui bioanalyytikon ammattiin keväällä 2022 ja pääsi saman tien omalle alalleen töihin. Bioanalyytikko ei ehkä ole monelle tuttu ammattinimike, mutta moni on hänen työstään hyötynyt. Bioanalyytikot toimivat nimittäin laboratorioissa ottamassa erilaisia näytteitä ja analysoimassa niitä.
Oheisessa kuvassa Outi on työharjoittelijana Päijät-Hämeen keskussairaalan neurofysiologian laboratoriossa. Opintoihin kuului myös esimerkiksi isotooppilääketieteen ja patologian harjoittelu.