Sanna innostui tekemään koko lukion

Sanna Frilander tuli keväällä 2015 aikuislukioon opiskelemaan venäjää, mutta sai jo heti ensimmäisen jakson aikana niin paljon potkua oppimiseen, että päättikin hankkia valkolakin.

Hän oli jo aloittanut venäjän opiskelun myynnin ammattitutkintoa suorittaessaan. Kahden lukukauden aikana pääsi hyvin alkuun kielen opinnoissa, minkä jälkeen Sanna jatkoi opiskelua Kotkan opistolla ja kävi pari kertaa Pietarissakin kielikurssilla. ”Oppini oli aika lailla tilkkutäkkiä, ennen kuin aloitin opinnot iltalukiossa”, hän kertoo.

Aikuislukiossa opiskelu on ollut tosi antoisaa. Oppimisympäristössä on rento ilmapiiri, mutta on kuitenkin tarpeeksi haastavaa, jottei kiinnostus lopu kesken. Motivaatiota Sannalla on omien sanojensa mukaan enemmän kuin tarpeeksi. Hän ehti keväällä ennen kesälomaa käydä venäjän lisäksi yhden englannin kurssin ja odottaa nyt innolla tulevaa lukukautta, äikän ja matikan opintoja.

Sanna haaveilee jatko-opinnoista, mutta ei vielä sano, mille alalle tähtää. Hän ajattelee, että alavalinta tulee vielä lukio-opintojen aikana vahvistumaan.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä