Kaksoistutkinnolla yliopistoon

Kevään 2020 ylioppilaille ei korona-tilanteen takia järjestetty perinteistä kevätjuhlaa, mutta Kotkan aikuislukio juhli pienen ylioppilasjoukon kanssa syksyllä 29.8.2020. Tuukka Malinen osallistui tähän ylioppilasjuhlaan ja kertoi kuulumisiaan.

Tuukka valmistui tänä vuonna sekä ammattiin että ylioppilaaksi. Hän kertookin "joutuneensa" opiskelemaan aikuislukioon, koska oli päättänyt suorittaa kaksoistutkinnon. Hän opiskeli yhtä aikaa Ekamissa automaalariksi ja lisäksi aikuislukiossa lukio-opintoja.

Tuukka muistelee, että aluksi tuntui rangaistukselta opiskella ensi koko päivä ammattikoulussa ja illalla vielä raahautua lukion tunneille. - Kotkan aikuislukion mahtavat opettajat ja opo saivat opiskelun kuitenkin tuntumaan mukavalta, koska aikuislukiossa mennään opiskelijan ehdoilla ja kaksoistutkinto on mahdollista suorittaa kolmessa vuodessa, hän sanoo.


- Opiskelu oli totta kai rankkaa, mutta jälkikäteen ajateltuna kaikki kolme vuotta kuluivat tosi nopeasti, kun koko ajan oli tekemistä.

Kolmeen vuoteen mahtuu "heikkojakin hetkiä",  jolloin teki mieli jättää lukio kesken. Tuukka kertoo, että vaikeina hetkinä hänen motivaattorinaan toimi ajatus siitä, kuinka paljon ylioppilastutkinnon suorittaminen auttaa jatko-opiskelupaikan saamisessa.
 
Lukio-opinnot kannattivat, sillä Tuukka pääsi Kotkan aikuislukiosta saamallaan ylioppilastodistuksella Lappeenrannan teknilliseen yliopistoon opiskelemaan konetekniikan diplomi-insinööriksi.

Lukio- ja ammattiopinnoista oli muutakin hyötyä. Tuukka on sitä mieltä, että kaksoistutkinnon suorittaminen auttoi häntä aikuistumaan, koska pitkistä päivistä valittaminen ei vienyt opinnoissa eteenpäin. Opin, että annetut tehtävät oli vain tehtävä. - Elämässäkin tulee vastaan asioita, jotka on pakko tehdä, hän sanoo.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä