Aikuislukion avulla Päivi vaihtoi ammattia kartanpiirtäjästä sosionomiksi

Päivi Kahri suoritti lukion oppimäärän keväällä 2014. Häneltä jäi aikanaan lukio kesken, koska hän halusi lähteä kokeilemaan omia siipiään, jolloin hän hyppäsi junaan ja lähti Rovaniemelle opiskelemaan kartanpiirtäjäksi. Sitten hän pääsi Lappeenrantaan töihin.

Opiskelua Päivi ei kuitenkaan lopettanut, vaan hän suoritti tekstiili- ja ompeluartesaanitutkinnon, jonka jälkeen hän päätti kokeilla aikuislukiota. "Mietin, olisiko minusta enää lukion penkille edes jotakin aineita lukemaan", Päivi kertoo.

Aiemmat lukio-opinnot olivat aikuislukiossa hyödyksi. "Suoritin vain osan lukion aineista, sillä minulle hyväksiluettiin osa nuoruusvuosien lukio-opinnoista."

Aikuislukio-opiskelu oli Päivin mieleen: "Hyvässä Kotkan aikuislukion opetuksessa onnistui myös minulta lukion opiskelu. Vaikealtahan se aluksi tuntui, varsinkin kielet olivat minulle ne vaikeimmat ja eivätkä ne ole vieläkään minulle kaikkein vahvimmat puolet."

Lukion käymisestä oli hyötyä, kun Päivi jatkoi lukion jälkeen sosionomiopinnoissa Kymenlaakson ammattikorkeakoulussa: "Nyt osaan kirjoittaa paremmin esseet, amk:n kieliopinnoissa ei ollut vaikeuksia edes englannissa eikä ruotsissa ja nykyään laskeskelen oman ilon vuoksi lukion lyhyen ja pitkän matematiikan laskuja. Näin ei olisi onnistunut, jos en olisi käynyt Kotkan aikuislukiota. Kiitos siitä kuuluu koko henkilökunnalle. Olette mahtavia."

Kesäkuussa 2017 Päivi valmistui Lahden ammattikorkeakoulusta sosionomiksi LTO-pätevyydellä, ja on innostunut jatkamaan avoimessa yliopistossa. Opiskelujen ansiosta Päivi kokee, että on saanut paljon erilaisia kontakteja eri paikkoihin, joista on ollut hyötyä, niin opintojen aikana, työssä, kuin vapaa-ajallakin.

Opiskeluintoa Päivi ei ole menettänyt. Uutena kiinnostuksen kohteena hänellä on Saamen kulttuuri, eri maiden kulttuurit ja elintavat sekä kulttuurihistoria. "Kesällä suoritin jo yhden avoimen yliopiston kurssin. Saa nähdä, mikä minusta vielä isona tulee?" Päivi miettii.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä