Toimintakausi 2018-2019

Kevätkuulumisia

Wautsi vau !
Kyllä naulat osui tarkasti kohteeseensa. Upea vanerilinna!!

Ja jalat juosta vihelsivät innolla pihamaalla kuvasuunnistuksen merkeissä.

Kevääseen mahtui myös uuden koulumme vihkiäiset. Ihana, niin meidän oloinen juhla <3 !
Lahjapöydältä löytyi kiinnostavia paketteja. Saimme paljon iloa ja hyötyä musisointiin, liikuntaan ja erilaisia pelejä pelattaviksi. Kiitoksia kovasti kaikille!

Kotiseuturetkeilyä

Lapsityön ohjaaja Sirkka Väätäinen ja kanttori Anne Laakso-Viholainen kertoivat meille retkipäivänämme kotiseutumme kirkosta ja urkujen toiminnasta. Tutustuimme kirkkoon ulkoa päin ja kävimme Sankarihaudoilla. Uruissa onkin tosi monenkokoisia pillejä! Melkoiset urkukonsertit meidän musikantit saivatkin aikaisiksi!! Mielenkiintoista uutta kuultiin. Kiitos Sirkka ja Anne mukavasti toteutetusta opastuksesta!

Ennen paluukyytiä kävimme vielä Konditoria Rosalindassa herkuttelemassa munkeilla ja mehuilla. Kiitos Rosalindaan tarjoiluista!

Näppärät sormet asialla

Ikiomat pehmolelut on jokaisen oman suunnittelun tulosta! Lapaset suunnittelivat ja piirsivät ensin hahmonsa paperille, josta se tehtiin kaavaksi. Kaavojen avulla kappaleet leikattiin huopakankaasta ja ommeltiin pykäpistoin yhteen. Valulla täyttämisen jälkeen uudet kaverit ovatkin olleet mukana leikeissä ja mukana kuuntelemassa iltapäivän lepopaussin satuja.

Myös pääsiäisaskartelut on saatu aluilleen ...

Pilkkipäivä

Koko koulun väki vietettiin aivan huippupäivä Höytiäisellä avantouimareiden saunan lähettyvillä pilkkimässä. Sää suosi ja vanhemmat ja isovanhemmat huolehtivat upeasti grillillä muonituspuolesta. Kiitos heille!
Kalastusneuvoja Tuomas Manelius apureineen oli neuvomassa ja avustamassa kalastuksen käytännön toteutuksessa. Myös drone lenteli lähettyvillä erään isän ohjastamana. Siitä onkin video nähtävillä Kontioniemen Facebook-sivulla 😃
Pilkkiminen oli myös yhden eskarilaisen toivepäivä, joten idea toteutui oikein isosti 😃

Kalevala

Joustavan esi- ja alkuopetuksen tunnilla saimme seikkailla Väinämöisen, Joukahaisen ja Pohjan Akan Kalevalan kankahilla yhdessä Päivänpaisteen eskariopen, Arja Lytsyn,seurassa. Upeaa kerrontaa satuaarteemme parissa. Suurkiitos vierailustasi Arja!

Hiihtokausi avattu

Hiihtovälineet odotteli aamusta siistissä pinossa eteisen nurkassa ladulle lähtijöitä. Kirpeä pakkasaamu ja hyvin hoidetut ladut! Edellisen päivän voimakas tuuli näkyi jonkin verran ladun roskaisuutena.
Taitavia hiihtäjiä ladun täydeltä :).
Hyväpä meidän on tätä urheilumuotoa nyt aloitella :) :)

ABIT 2019 ajelulla 14.2.

Abit vuosimallia 2019 kävivät koulullamme ilakoimassa lukulomalle siirtymistään ja viskoivat koko joukon namusia innokkaille keräilijöille.
Eskarilaisten itsensä tekemän sopimuksen mukaan karkit jaetaan tasapuolisesti kaikkien kesken. Koska karkkisade oli juuri eskaripäivän lopussa, niin jako tehdään perjantaina.
Viikonloppukarkit siis luvassa :)

Sanat kuviksi

Eskarilaisilla, ykkösillä ja kakkosilla yhteisellä oppitunnilla muodostettiin kuvista lauseita. Yhdessä leikeltiin aluksi annetut kuvat irti toisistaan ja aseteltiin ne pöydälle. Niitä oli paljon!
Kakkoset kirjoittivat paperille annetut lauseet.
Sen jälkeen ryhmien jäsenet yhdessä etsivät pikkukuvista ne kuvat, joilla lause saatiin ilmaistua ilman sanoja.
Me aikuiset olimme vuorotellen kuulosuojaimet korvilla ja saimme ratkaista kuvalauseita. Hienoa työtä teki lapsiryhmät ja aikuiset onnistuivat myös omissa osuuksistaan. Jännä tehtävä ja hyviä oltiin kaikki!!

Yhdessä kummien kanssa

Kummien kanssa tehtiin yhteisiä juttuja melkein koko päivä. Yhdessä leikeltiin mainoksista kuvia ja lajiteltiin niitä oikeille taustoille. Jostain kumman syystä herkkuja löytyi ylivoimaisesti eniten...
Kummiryhmissä myös ruokailtiin ja kummit huolehtivat eskarilaiset xylitolpastillit hakemaan ja sitten ulos pukemaan. Ulkona vielä oli odottamassa ryhmiä Pokémon-suunnistus :)

Kyläreissulla

21.11.2018
Reippaita eskareita marssi pururataa metsän halki Kontiorannan päiväkodille. Luvassa oli ulkoseikkailu kierrätysaiheella. Pienissä porukoissa tutkailimme karttoja ja etsimme kohteista ”jäteaarteita” pois likaamasta luontoa. Hienosti roskille löytyi myös lopuksi oikeat kierrätyspisteet. Hienosti suunniteltua oppia kierrätyksestä ja mukavaa yhdessäoloa. Kiitokset Kontiorannan päiväkodille!

F72486BC-7509-4D31-BA34-5484F2518AB0.jpeg

Koulullamme vietettiin marraskuisena perjantaina pajapäivää koko konkkaronkan voimin. Oppilaat saivat etukäteen valita itselle mieleisimmät pajakohteet, joista sitten valikoitui jokaiselle yksi kohde, jossa työskennellä aamupäivä. Vanhempien, Marttojen ja 4H:n avustuksella saimme upean elämyspäivän!
Valtavan iso kiitos tapahtumaan osallistuneille järjestäjille!

Pajapäivä huipentui lopuksi yhteiseen lounashetkeen kauniissa ruokalassamme.

Marttojen piirakkapajassa syntyi piirakka poikineen ja koululla leijaili herkulliset tuoksut - nam! Toisten leipoessa, osa työsti samaan aikaan lounaalle jälkiruuaksi raikasta hedelmäsalaattia.
Alemmissa postauksissa lisää kuvia päivästämme....

Majoja, maalausta ja muuta mukavaa :)

Satuhetkitilassa on oivat puitteet majaleikeille. Majoja syntyy melkeinpä päivittäin ja luova kaaos on välillä ”käsin kosketeltavissa” ennen lopputulosta. Meiltä löytyy taitavia rakentajia, mutta myös erittäin taitavia leikkien raivaajia!
Iltapäivän mieluisin tekemisiin kuuluu mm. erilaisten lautapelien pelaaminen.

Taitavissa käsissä on taikataikina muokkaantunut monenmoisiksi eläimiksi, jotka saivat ylleen moninaiset väritykset ja ensimmäiset lumiukotkin on ennättänyt jo syntyä.

Hetken huumaa: Ensilumi

Pieneksi hetkeksi maahan laskeutunut lumi sai aikaan valtavan riemun ja ensimmäiset lumienkelitkin syntyivät.

IF-turvallisuusrahasto myöntää kuukausittain haijastinvälineitä turvaamaan liikkumista. Kontioniemen kouluna teimme hakemuksen ja iloksemme olimme yksi valituista ryhmistä. Nyt on meidän hyvä liikkua liikenteen seassa uusilla liiveillä.

Maatumiskoe

Muuttuuko pillimehupurkki tai purukumi talven aikana mullaksi? Entä karkkipaperi tai banaanin kuoret? Monenlaisia testattavia juttuja vasaroitiin kiinni lautaan ja laudalle kaivettiin monttu lähimetsään. Tarkat paikkamerkit tallennettu ja ensi keväänä sitten tarkastellaan kuinka piilotetuille tavaroille on käynyt...

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä