Peruskoulun jälkeen

Peruskoulun jälkeen

Nykyään pelkkä peruskoulu ei riitä. Työelämässä tarvitaan osaamista ja tutkinto(ja). Oppivelvollisuus laajentui vuonna 2021 18 ikävuoteen saakka. Ammatillisen koulutuksen opiskelijavalinnoissa suositaan suoraan peruskoulusta hakevia. Tällä tavalla pyritään takamaan ensimmäistä kertaa hakeville jatko-opiskelupaikka.

Peruskoulun jälkeen voi hakea opiskelemaan

  • ammattioppilaitokseen
  • lukioon
  • suorittamaan kahden tutkinnon opinnot (yhtä aikaa ammatillinen perustutkinto ja lukion kursseja sekä ylioppilastutkinto), jopa kolmoistutkinto (ammatillinen perustutkinto, koko lukion oppimäärä ja ylioppilastutkinto)
  • erityisoppilaitoksen VALMA- tai tutkintoon johtavaan koulutukseen
  • tutkintoon valmentavaan TUVA-koulutukseen
  • vuodeksi kansanopiston peruskoun päättäville suunniteltuun vuoden mittaiseen koulutukseen 
Peruskoulun jälkeisiin opintoihin kannattaa perehtyä huolellisesti ja aikaa käyttäen. Koulussa toteutettavien oppituntien, keskustelujen, tutustumisten ja vierailujen sekä jatko-opintoillan lisäksi myös omatoiminen aisoihin perehtyminen on tärkeää.
Haut toteutetaan koulussa ohjatusti pienissä ryhmissä Opintopolun nettihakuna helmi-maaliskuun yhteishakuaikana. Ennen haun toteuttamista oppilaat palauttavat kotona huoltajien kanssa täytetyn kirjallisen hakusuunnitelman.
Mieti myös hyvät varasuunnitelmat!