Maarit Raitakangas

Maarit Raitakangas

Maarit Raitakangas

Maarit Raitakankaan kolmiosaisen teoksen nimi on Rikottu. Triptyykki rakentuu kolmesta samankokoisesta, melko pienestä maalauksesta. Maalauksissa on käytetty kierrätysmateriaalina rikkoutunutta lasia ja peiliä.
Maalausten värityksenä toistuu kirkas sininen eri sävyissään ja musta.

Triptyykki kertoo tarinaa rikotun eheytymisestä. Ensimmäisen maalauksen kuvapinta muodostuu rikkoutuneen kellonlasin sirpaleista. Toisen maalauksen kuvapintaan on kiinnitetty peili, johon on kuvattu henkilön kasvot. Kolmannen maalauksen kuvapinnassa on peili, josta katsoja voi nähdä oman kuvansa, sekä maalattuna pieniä työmiehiä. Hahmot näyttävät ikään kuin rakentavan peiliä – ja kuvaannollisesti katsojaa peilissä.

Ensimmäisessä maalauksessa rikottu asia näyttäytyy kauniina. Toisen maalauksen rikkoja näyttää olevan sekaannuksen vallassa, ajatukset risteilevät pään ympärillä epämääräisinä muotoina. Kolmannessa maalauksessa kuvataan rakentavaa toimintaa, joka kannattelee – myös peilistä katsovaa ihmistä.

Teoksen sanoma on toiveikas. Monenlaisia asioita rikkoutuu elämässä mitä erilaisemmista syistä. Mitään ei kuitenkaan ole vielä silloin menetetty. Jokaisessa tilanteessa ja jokaisen ihmisen ympäriltä löytyy pieniä työmiehiä, jotka kannattelevat ja auttavat. Viimeisen maalauksen peilistä voi tämän asian varmistaa.

Rikottu-triptyykki



Rikottu-triptyykki, kierrätysmateriaali lasi, akryyli, alkoholitussit, kangaspohja, 3 kpl 30 x 25 cm, 2023