Kokous 8.2.2016

Kokous 8.2.

Muistio

Osallistujat
Kai Koskinen
Pirjo Lahtela
Susanne Nyman (pj)
Leila Sainio
Mari Tedeschi
Sanna-Pauliina Siira

Paikka Kivikon koulu
1. Kokemuksien ja kuulumisien vaihtaminen
Keskustelimme tähänastisista kokemuksista. Kielirikasteiset opetustiokiot ovat käynnistyneen kaikissa hankkeessa mukana olevissa ryhmissä ja kokemuksia on kirjattu hankkeen blogiin. Innostus kasvaa tekemisen ja kokeilujen myötä.

2. Peda.net-sivut
Peda.netiin on kertynyt jo paljon linkkejä ja materiaalia ja sivut täydentyvät koko ajan. Keskustelimme sivujen ulkoasusta. Tavoitteena on tehdä sivuista sellaiset, että sisältö on loogisesti järjestelty ja helposti löydettävissä. Otsikot ovat kohdekielellä ja laulut, tulostettavat materiaalit sekä muut linkit ovat omina lokeroinaan. Kaikki sivuilla laitettava materiaali on kokeiltu käytännössä ja havaittu toimivaksi. Hankkeen Pineterest-tauluihin kootaan ideoita vapaammin.

3. Tutustumiskäynnit keväällä 2016
Kehittämisryhmä suunnittelee tutustumisvierailua Vaasaan/Jyväskylään/Kokkolaan huhtikuun aikana. Susanne selvittelee asiaa tarkemmin.

4. iPadit
Padit on hankittu. Niiden päivittäminen ja kuljettaminen koululta toiselle vaatii vielä suunnittelua. iPad-koulutuksen ajankohta selviää piakkoin.

Seuraava kokous on Syväkankaalla 29.2.2016 klo 14.30.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä