Digitaalinen toimintaympäristö
Aiheeseen otettiin jo kantaa monella tavalla edellisissä osioissa.
Lisäksi:
Opintojen tuki ja henkilökohtaistaminen: sekä opiskelijoiden että opettajien kalenterit ovat valmiiksi aivan täynnä. Voisiko tukiopetukselle ja henkilökohtaiselle ohjaamiselle saada oman paikkansa yhteisessä kalenterissa?
Nepsy oppijat tarvitsevat tukea. Tuen ei pitäisi kuitenkaan olla liiaksi muualta pois.
Lisäksi:
- Odotamme innolla uusia opetusta ja oppimista auttavia digitaalisia tuotteita. Esim sähköiset kirjat ovat tällä hetkellä melkein vain kömpelöitä kopioita paperisista, ne voisivat olla paljon enemmän.
- Digitaaliset palautteen antamisen väylät, miten niitä saataisiin paremmaksi. Nykyisissä sähköisissä oppikirjoissa palautetta voi antaa vain tekstinä (ei kaavoja, ei kuvia, ym.)
Opintojen tuki ja henkilökohtaistaminen: sekä opiskelijoiden että opettajien kalenterit ovat valmiiksi aivan täynnä. Voisiko tukiopetukselle ja henkilökohtaiselle ohjaamiselle saada oman paikkansa yhteisessä kalenterissa?
Nepsy oppijat tarvitsevat tukea. Tuen ei pitäisi kuitenkaan olla liiaksi muualta pois.
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.