Perhepäivähoito

Perhepäivähoito

Kunnallinen perhepäivähoito on perhepäivähoitajan kotona tapahtuvaa päivähoitoa, jossa kuntaan työsuhteessa oleva perhepäivähoitaja hoitaa enintään neljää alle kouluikäistä lasta (omat alle kouluikäiset lapset mukaan lukien).

Perhepäivähoitaja voi toimia myös lapsen kotona, jos perheessä on enemmän kuin kolme alle kouluikäistä lasta tai jos kaksi tai useampi perhe haluaa järjestää yhteisen hoitopaikan lapsilleen. Tällöinkin ryhmäkoko on 4 lasta.

Hoitoaika perhepäivähoidossa sovitaan lapsikohtaisesti vanhempien työssäoloajan, opiskelun tai muun päivähoidon tarpeen mukaan.

Perhepäivähoidon ohjaaja vastaa perhepäivähoidon toiminnan ohjauksesta, sisällön kehittämisestä ja toimii perhepäivähoitajien esimiehenä.

Yksityinen perhepäivähoito

Kärkölän kunnan alueella toimii myös yksityisiä perhepäivähoitajia.

Yksityisen perhepäivähoitajan on ennen toimintansa aloittamista tehtävä kunnalle hakemus yksityiseksi perhepäivähoitokodiksi ryhtymisestä. Perhepäivähoidon ohjaaja tarkistaa yksityisen perhepäivähoitajan kodin sekä rikosrekisteriotteen.

Perhe voi hakea yksityisen hoidon tukea yksityiseen perhepäivähoitoon.
Tuen edellytyksenä on, että hoitaja ei kuulu lapsen kanssa samaan kotitalouteen, on yksityishenkilö, jonka kanssa perhe on tehnyt vähintään 1 kuukauden työsopimuksen ja jonka kunta on hyväksynyt päivähoidon tuottajaksi.

Tukea haetaan Kelan lomakkeella ja siihen haetaan kunnan hyväksymismerkintä varhaiskasvatuksen johtajalta. Sovittehan etukäteen varhaiskasvatuksen johtajan kanssa tapaamisajankohdan,yhteystiedot kaija.linden@karkola.fi tai 044 7702 100.

Lisätietoja yksityisestä perhepäivähoidosta saa Lahdenseudun yksityiset päivähoitajat ry:stä
puhelin 050 911 4904, lahdensyph(a)gmail.com, www.paivahoito.com.