Agenda 2030 ja systeemiajattelu
Kuva1. Vaihtoehtoinen tapa Agenda 2030:n tavoitteiden hahmottamiseen planetaaristen rajojen muodostamassa hierarkkisessa viitekehyksessä. (Rockström & Sukhdeev 2015. Credits: Azote Images for Stockholm Resilience Centre.)
Rockströmin ja Sukhdeevin esittämässä mallissa Agenda 2030:n 17 tavoitetta on esitetty ”hääkakun” muotoisessa viitekehyksessä seuraavissa kolmessa kerroksessa:
- TASO 1: Planetaaristen rajojen määrittelemä perusta: tavoite 15) maanpäällinen elämä, tavoite 14) vedenalainen elämä, tavoite 6) puhdas vesi ja sanitaatio sekä tavoite 13) ilmastotekoja.
- TASO 2: Inhimillisen kehityksen tavoitteet: tavoite 1) ei köyhyyttä, tavoite 11) kestävät kaupungit ja yhteisöt, tavoite 16) rauhaa ja oikeudenmukaisuutta, tavoite 7) edullista ja puhdasta energiaa, tavoite 3) terveyttä ja hyvinvointia, tavoite 4) hyvä koulutus, tavoite 5) sukupuolten tasa-arvo ja tavoite 2) ei nälkää.
- TASO 3: Talouteen liittyvät tavoitteet: tavoite 8) ihmisarvoista työtä ja talouskasvua, tavoite 9) kestävää teollisuutta, innovaatioita ja infrastruktuuria, tavoite 10) eriarvoisuuden vähentäminen sekä tavoite 12) vastuullista kuluttamista.
Tutustu planetaarisiin rajoihin: Planetaariset rajat ovat ylittymässä
Systeeminen ajattelu
Systeeminen ajattelu on kestävän tulevaisuuden rakentamisen ja ekososiaalisen sivistyksen avaintaito. Systeeminen ajattelu voidaan määritellä taidoiksi tunnistaa systeemejä, ymmärtää systeemien toimintaa, ennustaa niiden käyttäytymistä ja muuttaa systeemejä halutun vaikutuksen aikaansaamiseksi. Systeemisen ajattelun eri määritelmiä yhdistäviä elementtejä ovat keskinäisriippuvuuksien hahmottaminen, systeemien dynaamisen käyttäytymisen ja sen synnyttämien rakenteiden ymmärtäminen, sekä kyky hahmottaa systeemejä kokonaisuuksina osien sijaan. (Arnold & Wade 2015.) Ekososiaalisessa sivistyksessä systeemistä ajattelua tarvitaan erityisesti keskinäisriippuvuuksien tunnistamiseen ja syy-seuraussuhteiden hahmottamiseen ekologisen, sosiaalisen ja taloudellisen todellisuuden välillä sekä paikallisen ja globaalin ulottuvuuden välillä (Salonen & Bardy 2015). Systeeminen ajattelu on oleellista myös vahvan kestävyysajattelun mukaisen arvohierarkian sisäistämisessä. Sen lähtökohtana on kestävän kehityksen ulottuvuuksien hierarkkinen rakenne, jossa talous nähdään alisteisena sosiaaliselle ja ekologiselle kestävyydelle.Systeemiajattelun oppimista voidaan lähestyä generalismin, holismin ja holarkismin käsitteiden kautta (Willamo ym. 2017). Generalismi tarkastelee asioita ja ilmiöitä samanaikaisesti useista eri näkökulmista, esimerkiksi ympäristö – talous – hyvinvointi. Opetuksessa kysymys voi olla myös eri oppiaineiden tai tieteenalojen näkökulmien yhdistämisestä tai oppimisen laajentamisesta tiedollisesta oppimisesta arvojen ja tunteiden käsittelyyn. Generalismia edustaa lisäksi tarkastelun kohteiden piirin laajentaminen, esimerkiksi henkilöstön ja opiskelijoiden hyvinvoinnin ja monikulttuurisuuden ymmärtäminen osaksi kestävää kehitystä ympäristöasioiden rinnalla.
Holistinen ajattelu ilmenee huomion kiinnittymisenä systeemien osien välisiin yhteyksiin ja vuorovaikutuksiin. Näin tarkasteltuna kokonaisuus näyttäytyy suurempana kuin osiensa summana. Holistinen lähestymistapa on välttämätön monimutkaisten kestävyyskysymysten ratkaisemisessa, jotka eivät palaudu yksittäisiin osaratkaisuihin. Hyvä esimerkki on biomassan käytön lisääminen ilmastonmuutoksen torjunnassa. Biomassalla voidaan korvata fossiilisten polttoaineiden käyttöä energiantuotannossa ja esimerkiksi betonin ja teräksen käyttöä rakennusteollisuudessa ja näin vähentää fossiilisen hiilen ilmastopäästöjä. Samaan aikaan biomassan lisääntynyt käyttö kuitenkin pienentää metsän hiilinieluja lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä. Toisaalta lopputulokseen vaikuttaa myös biomassan käyttötapa. Polttaminen vapauttaa puuhun sitoutuneen hiilen nopeasti takaisin ilmakehään, kun taas rakennuksissa ja huonekaluissa hiili säilyy varastoituneena.
Holarkismi korostaa todellisuuden monitasoista ja hierarkkista luonnetta. Esimerkkinä holarkistisesta lähestymistavasta toimii sosio-ekologinen systeemiajattelu, jossa ihmiset, yhteisöt, taloudet, yhteiskunnat ja kulttuurit ymmärretään biosfäärin sisäkkäisinä järjestelminä (Folke ym. 2016). Holarkistista ajattelua heijastaa myös ekososiaalisen sivistyksen perustana oleva arvohierarkia, jossa ekosysteemien kestävyys nähdään ihmiskunnan toiminnan tärkeimpänä kriteerinä ja elinehtonamme. Ihmisarvon toteutuminen on toiseksi tärkein kriteeri ja päämäärä. Talous asemoituu välineeksi yhteisen hyvän synnyttämiseen sen sijaan, että tavoitellaan itsearvoista talouden kasvua. (Salonen & Bardy 2015.)
Systeeminen ajattelu Agenda 2030:n tavoitteiden oppimisessa
Kuva 2. Generalismi ilmenee luontoon ja ympäristöön, talouteen ja sosiaaliseen todellisuuteen liittyvien Agenda 2030:n tavoitteiden yhteistarkasteluna. Holistinen lähestymistapa kiinnittää huomiota eri tavoitteiden välisten keskinäisriippuvuuksien ja vuorovaikutussuhteiden ymmärtämiseen. Hyvä koulutus linkittyy kaikkiin Agenda 2030:n tavoitteisiin. Kuva Erkka Laininen.
Agenda 2030:n tavoitteiden systeemistä oppimista voidaan harjoitella esimerkiksi kuvaamalla jostain tavoitteesta lähtien riippuvuuksia ja takaisinkytentöjä muihin tavoitteisiin. Alla olevassa esimerkissä on lähdetty liikkeelle tavoitteesta 8 Ihmisarvoista työtä ja talouskasvua (kuva 3). Sinisillä nuolilla on kuvattu postiviisia kytkentöjä, joita työstä ja talouskasvusta seuraa. Esimerkiksi työ tuo rahaa ja parantaa ihmisen taloudellista asemaa, mikä lisää yhteiskunnallisen osallisuuden mahdollisuuksia ja vähentää eriarvoisuutta. Tulot mahdollistavat myös riitävävän ja terveellisen ravinnon. Punaisilla katkoviivoilla on kuvattu kasvusta ja työstä syntyviä negatiivisia vaikutuksia. Talouskasvulla on vahva kytkentä muun muassa luonnonvarojen kulutukseen, ilmastonmuutonmuutokseen ja biodiversiteettikatoon. Nämä tekijät muodostavat palautekytkennän, joka heikentää talouskasvun edellytyksiä. Ympäristön tilan heikkeneminen vaikuttaa myös ravinnontuotantoon ja ihmisten terveyteen. Esimerkki ei pyri olemaan tyhjentävä kuvaus tavoitteiden keskinäisistä riippuvuuksista.
Kuva 3. Agenda 2030:n tavoitteiden systeemistä oppimista voidaan harjoitella esimerkiksi kuvaamalla jostain tavoitteesta lähtien riippuvuuksia ja takaisinkytentöjä muihin tavoitteisiin. Kuvassa siniset nuolet esittävät positiivisia vaikutuksia ja punaiset katkoviivat negatiivisia vaikutuksia ja takaisinkytkentöjä. Kuva Erkka Laininen.
Opetuksessa Agenda 2030:n tavoitteita tulisi tarkastella hierakkisissa suhteissa toisiinsa (kuva 4). Esimerkiksi etsittäessä ratkaisuja ilmastonmuutokseen (tavoite 10 Ilmastotekoja) lähtökohtana tulee olla ekologisen kestävyyden turvaaminen. Ilman tämän vaatimuksen toteutumista ei ole olemassa kestäviä yhteiskuntia eikä myöskään taloutta. Oikeudenmukainen inhimilinen kehitys on edistyksen tärkein päämäärä. Tulee kysyä, millaiset yhteiskunnat mahdollistavat kaikille jäsenilleen riittävän aineellisen hyvinvoinnin ja merkityksellisen elämän. Muutoksen tällaiseen yhteiskuntaan ja maailmaan tulee tapahtua oikeudenmukaisesti niin kansallisella kuin globaalilla tasolla. Tuotanto, kulutus, talous ja innovaatiot ovat itseisarvon sijasta välineitä ihmimillisen kehityksen edistämiseen planetaaristen rajojen sisällä. Silloin joudumme kysymään muun muassa millainen talous voi toimia planetaaristen rajojen puitteissa ja millainen talous on oikeudenmukainen, sekä mitä tarvitsemme enemmän ja mitä vähemmän hyvään elämään.
Kuva 4. Ilmastotekojen (tavoite 4) suhde muihin Agenda 2030:n tavoitteisiin vahvan kestävyysajattelun mukaisessa hierarkiassa. Biosfäärin kestävyyteen liittyvät tavoitteet ovat ihmiskunnan elinehto. Tärkein edistyksen päämäärä on oikeudenmukainen inhimillinen kehitys. Talous, kulutus ja tuotanto ovat itseisarvon sijasta välineitä inhimillisen kehityksen edistämiseen planetaaristen rajojen puitteista. Kuva Erkka Laininen.