4.3 Monipuoliset työtavat

Monipuoliset työtavat

Työtapojen valintaa ohjaavat varhaiskasvatukselle asetetut tehtävät ja tavoitteet sekä lasten ikä, tarpeet, edellytykset ja kiinnostuksen kohteet. Toiminnalliset sekä luovuutta ja osallisuutta edistävät työtavat ovat lapsille luontevia oppimisen tapoja. Tällaisia ovat esimerkiksi lasten omaehtoinen ja ohjattu leikki, tutkiminen, liikkuminen sekä taiteellinen kokeminen ja ilmaisu. Digitaalisia välineitä, sovelluksia ja ympäristöjä hyödynnetään toiminnassa. Monipuoliset työtavat ovat sekä oppimisen väline että opettelun kohde. Tämän vuoksi on tärkeää, että henkilöstö ohjaa lapsia kokeilemaan ja käyttämään erilaisia työtapoja erikokoisissa ryhmissä sekä itsenäisesti. Työskenneltäessä lapsia rohkaistaan kyselemään ja ihmettelemään sekä päättelemään ja ratkaisemaan ongelmia yhdessä.

Henkilöstöltä edellytetään ammattitaitoa ja herkkyyttä tunnistaa eri tilanteiden pedagogisia mahdollisuuksia. Tämä näkyy muun muassa taitona havaita lasten aloitteita ja tunnetiloja sekä muuttaa ja suunnata omaa toimintaansa niiden mukaisesti. Lasten aloitteet voivat olla kehollisia ja sanattomia, joten niiden ymmärtäminen ja niihin vastaaminen edellyttävät henkilöstöltä sensitiivistä läsnäoloa ja lapsen hyvää tuntemista.

Lapset ottavat osaa työtapojen suunnitteluun ja valintaan omien edellytystensä mukaisesti. Lapsilla tulee olla mahdollisuus tutkia maailmaa kaikilla aisteillaan ja koko kehollaan sekä kokeilla erilaisia työtapoja. Työtapojen vaihteleva käyttö tarjoaa eri-ikäisille ja eri tavoin oppiville lapsille onnistumisen kokemuksia. Monipuoliset työtavat edellyttävät monipuolisia oppimisympäristöjä. Työtapojen käytössä hyödynnetään henkilöstön ja lasten osaamista sekä kokeillaan ja kehitetään uusia työtapoja.

Kannonkoskella

Kannonkoskella työtapojen valinnassa pyritään lisämään lasten osallisuutta ja yhä enemmän huomioimaan lasten aloitteita. Lasten mielenkiinnon kohteista nousevat aiheet otetaan monipuolisen työskentelyn lähtökohdaksi: esimerkiksi, jos lapsia vaikkapa esimerkiksi hyönteiset, aiheesta voidaan etsiä yhdessä tietoa ja sitä voidaan käyttää musiikkihetken tai askartelun aiheena jne.

Henkilöstön tulee kiinnittää huomiota oppimisympäristöjen monipuolisuuteen, mikä mahdollistaa erilaisten työtapojen käytön myös omaehtoisessa toiminnassa. Oppimisympäristöjä ja toimintaa suunnitellessa tulee huomioida myös liikunnan painottuminen Kannonkosken varhaiskasvatussuunnitelmassa sekä tieto- ja viestintäteknologisten resurssien hyödyntäminen. Erilaisia mahdollisuuksia liikkumiseen tulee olla tarjolla sekä omaehtoisessa toiminnassa että ohjatusti. Kannonkosken kattavat tieto- ja viestintäteknologiset resurssit mahdollistavat monenlaisen toiminnan, kuten valokuvaamisen ja videioimisen, erilaisten opeteltavien asioiden yhdistämisen ohjelmointiin ym.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä