Leikkiä tukevat käytännöt Kannonkoskella

Olellista leikin edellytysten turvaamisessa on se, että varhaiskasvatuksen henkilöstö ymmärtää omaehtoisen, pitkäkestoisen leikin merkityksen ja sitä kautta mahdollistaa sitä käytännössä. Aikuisen suunnittelmat ja ohjattu toiminta voivat joskus odottaa. Tämä vaatii henkilöstöltä jatkuvaa havainnointia ja herkkyyttä tehdä ratkaisuja lapsilähtöisesti. Kasvattajien tehtävänä on tehdä ratkaisuja myös sen suhteen, milloin ja millä keinoilla leikit voi jättää odottamaan seuraavaa kertaa.

Henkilöstö havainnoi lasten leikkiä ja oleellista on tiedostaa, että leikin havainnointi ja lasten toiminnan seuraaminen ovat tärkeä osa työtä. Havainnoimalla leikkiä kasvattajat saavat selville, miten leikkiä voisi tarpeen mukaan ohjata tai rikastaa tuomalla siihen lisää elementtejä. Havaintojen ja lasten toiveiden perusteella esille voidaan laittaa esimerkiksi erilaisia roolivaatteita ja muuta rekvisiittaa. Leikkivälineitä vaihdellaan muutenkin lasten kiinnostuksen ja toiveiden mukaan.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä