Varhaiskasvatukseen hakeminen
Varhaiskasvatukseen voi hakea paikkaa ympäri vuoden.Toivottavaa kuitenkin on, että paikkaa haetaan riittävän ajoissa. Pääsääntöisesti varhaiskasvatuspaikkaa on haettava 4 kuukautta ennen kuin lapsi sitä tarvitsee. Mikäli tarve johtuu työllistymisestä, opinnoista tai koulutuksesta eikä alkamisajankohta ole ennakoitavissa, on varhaiskasvatuspaikkaa haettava niin pian kuin mahdollista, kuitenkin viimeistään 2 viikkoa ennen tarpeen alkamista. Näin nopealla aikataululla hoitoon tuleminen on lapsen kannalta haastavaa, mutta ääritilanteissa toki mahdollista.
Lapsiryhmät muodostetaan syksyllä lapsimäärän ja lasten ikäjakauman mukaan ja niihin lisätään lapsia sitä mukaa kun tarvetta hoitoon ilmenee.
Varhaiskasvatukseen haetaan sähköisesti.
Sähköisen hakemuksen tekemiseen pääset tästä: eDaisy