Arjen kuvaus

Arki Nappulassa

Lasten päivät Nappulassa koostuvat leikistä, ohjatusta toiminnasta, musiikista, kuvataiteesta,liikunnasta, ruokailusta, levosta ja ulkoilusta. Päiväkodin toimintaa suunnitellaan ja toteutetaan lapsilähtöisesti, yhdessä lasten kanssa ja monipuolisia työtapoja käyttäen. Tavoitteena on entistä enemmän lasten osallisuus, joka on paljon enemmän kuin osallistuminen. Osallisuuden kautta lapsi tuntee olevansa osa ryhmää ja ryhmässä hän tulee aidosti kuulluksi.

Aamupala tarjoillaan lapsimäärästä riippuen kahdessa tai kolmessa tilassa noin klo 7.45 alkaen. Mikäli haluat, että lapsesi osallistuu aamupalalle, paikalla olisi hyvä olla viimeistään klo 8.20. 

Aamupalan jälkeen on ohjatun toiminnan, leikin ja ulkoilun aika. Ohjattu toiminta voi tapahtua omassa ryhmässä, pienryhmässä tai vaikka koko talon voimin. Ohjatusti liikumme, leikimme, laulamme, tutkimme, piirrämme, ihmettelemme, kerromme ja kuuntelemme. Lajittelemme, pujottelemme, muovailemme, laskemme, leikkaamme, liimaamme ja retkeilemme. Ja vaikka mitä muuta. Ulkoilemme periaatteessa joka säällä, mutta toki kovat pakkaset ja helteet ym. ääri-ilmiöt rajoittavat ulkoilua erityisesti talon pienimpien osalta. 

Lounas tarjoillaan ryhmästä riippuen klo 10.45 tai klo 11 alkaen. Muut ryhmät syövät lounaan omassa ryhmätilassaan, mutta Viskarit ruokailevat eskarilaisten kanssa ruokalassa. 

Lounaan jälkeen on lepohetken aika. Lapsen nukkumisesta sovitaan aina vanhempien kanssa. Kaikilla on mahdollisuus lepohetkeen ja rauhoittumiseen. Lepohetken jälkeen on mahdollisuus leikkiin ja rauhallisiin puuhiin kavereiden ja aikuisten kanssa. 

Välipala syödään omissa ryhmätiloissa 13.45 alkaen. Sen jälkeen pääsääntöisesti siirrytään porrastetusti ulos ja suurin osa lapsista lähtee kotiin iltapäivän ulkoilusta.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä