Varhaiskasvatuksen aloitus

VARHAISKASVATUKSEEN HAKEMINEN

Varhaiskasvatukseen voi hakea paikkaa ympäri vuoden.Toivottavaa kuitenkin on, että paikkaa haetaan riittävän ajoissa. Pääsääntöisesti varhaiskasvatuspaikkaa on haettava 4 kuukautta ennen kuin lapsi sitä tarvitsee. Mikäli tarve johtuu työllistymisestä, opinnoista tai koulutuksesta eikä alkamisajankohta ole ennakoitavissa, on varhaiskasvatuspaikkaa haettava niin pian kuin mahdollista, kuitenkin viimeistään 2 viikkoa ennen tarpeen alkamista. Näin nopealla aikataululla hoitoon tuleminen on lapsen kannalta haastavaa, mutta ääritilanteissa toki mahdollista.

Lapsiryhmät muodostetaan syksyllä lapsimäärän ja lasten ikäjakauman mukaan ja niihin lisätään lapsia sitä mukaa kun tarvetta hoitoon ilmenee. 

Varhaiskasvatukseen haetaan sähköisesti.

Sähköisen hakemuksen tekemiseen pääset tästä: 

https://kannonkoski.inschool.fi/connect/daycare

Päätöksen jälkeen

Varhaiskasvatusjohtaja tekee päätöksen varhaiskasvatuspaikan saamisesta ja lähettää sen vanhemmille. Tämän jälkeen päiväkodilta otetaan yhteyttä vanhempiin yhteisen keskusteluajan sopimiseksi. Aloituskeskustelu käydään yleensä lapsen kotona mikäli se vanhemmille sopii. Näin lapsi saa tutustua uusiin häntä hoitaviin ihmisiin omalla maaperällään turvallisessa ympäristössä. Yleensä aloituskeskustelun vetäjä on se työntekijä, joka ottaa lapsen vastaan hänen aloittaessaan päiväkodissa. 

Aloituskeskustelussa tehdään yleensä myös lapsen hoitosopimus.

Sitten kun lapsesi ei enää tarvitse paikkaa päiväkodilla, muistathan tehdä irtisanomisen 2 viikkoa etukäteen. Tee irtisanominen mieluiten kirjallisesti wilma-viestillä.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä