Tapatumien järjestäminen

Tärkeitä asioita huomioitaviksi tapahtumia järjestettäessä(esim. Halloween disko, Ystävänpäiväkonsertti)

Mitä? luokkatoimikunta ko.luokkatason opettaja/opettajat vahtimestari rehtori
Tapahtuman suunnittelun aloittaminen Luokan vanhemmat muodostavat luokkatoimikunnan, jonka on yhdessä päätettävä periaatteista, jonka mukaan tapahtuma järjestetään; vastuunjaot, osallistumisen velvoittavuus jne. Yhteistyö perustuu vapaaehtoisuusteen.

Suunnitteluun saa apua Tuen sivuilta, jonne aikaisemmin tapahtuman järjestäneet luokat ovat kirjanneet ylös hyödyllisiä vinkkejä.

Opettajan/jien on tärkeää kertoa oma osuutensa järjestelyissä; tiedon välittäminen puuharyhmältä muille luokan vanhemmille, muulle talolle jne., ohjelman, koristeluiden järjestäminen koulupäivien aikana, osana koulutyötä sekä oma osallistuminen ko. tapahumaan.

Opettaja päättää itse osallistuuko tilaisuuteen vai ei. Tähän ei opettajalla ole velvoittavuutta työnantajan tai huoltajien puolelta.

Opettajat merkitsevät tapahtumapäivän henkilökunnan kalenteriin (sekä myös talon yhteiseen tilanvarauskalenteriin) ja ilmoittavat siitä myös rehtorille, joka peruu tarvittaessa salivuoron Liikuntapalveluilta.
















peruu salivuoron
Liikuntapalveluista
Suunnittelussa huomioitavaa Jo ensimmäiseen suunnittelukokoukseen on tärkeää kutsua kaikki yhteistyökumppanit esim. bändikerhon vetäjä, äänentoiston/valaistuksen yhdysopettaja.
Yhteistyöstä mm. aikatauluja koskien on tärkeää sopia yhdessä ja hyvissä ajoin.



Jos tapahtumaa markkinoidaan ulkopuolisille (esim. joulumarkkinat) ei vanhan puolen aula, koulukirjasto Wivin aula ole käytössä, mutta jos tapahtuma on koulun omaa toimintaa (Halloween disko, ystävänpäiväkonsertti) aulaa voidaan käyttää.

Jos tapahtumaan tarvitaan lainaksi talon kahvikuppeja, ne ovat ilmaisia silloin, kun kysymyksessä on koulun oma toiminta, muihin tilaisuuksiin talon kupit (48 kpl) ovat ilmaisia, muttaKylän Kattuksen kupit maksullisia. Kupit on tiskattava käytön jälkeen
Opettajan/jien on hyvä ennakkotiedottaa siivoojia ja siivoojien esimiestä ko.tapahtumasta ja sopia siivousvälineistä ym. siivoukseen liittyvästä.


Opettaja/opettajat sopivat ulko-ovien ym. ovien aukioloista vahtimestarin kanssa, ja vahtimestari aktivoi tarvittaessa kululätkät vanhempien käyttöön, aktivointiin menee 3 työpäivää (käytävä henk.koht. kuittaamassa vahtimestarilta).

Opettaja/jat sopivat keittiön väen kanssa kahvikuppien laittamisesta kärryihin tilaisuutta varten sekä niiden palautuksesta ja siitä, miten ja missä tiskaaminen hoidetaan. Opettajat huolehtivat myös esim. kahvinkeittimet sovittuun kahvinkeittopaikkaan, koska ne ovat lukitussa tiloissa iltaisin/viikonloppuisin.








aktivoi avainlätkän tarvittaessa



Turvallisuusasiat Tapahtuman järjestäjien vastuulla on tapahtuman turvallisuusasiat. Jos tapahtumaan osallistuu ulkopuolisia toimijoita (joulumyyjäiset), on järjestäjien täytettävä ja toimitettava Pelastussuunnitelmalomake viranomaisille
Pelastussuunnitelmalomake.doc
ja varmistettava tarvittavien ea-välineiden paikallesaanti tapahtumaa varten.

Talomme on ulkokengätön, mikä on huomioitava kaikissa tapahtumissa.

Ulkopuolisille avoimissa taphtumissa (koulukirjasto Wivin aula ei käytössä) on ulkovaatteiden säilytyspaikka suunniteltava erikseen.

Ulko-ovilla on syytä olla valvojat kaikille avoimissa tapahtumissa.
Rehtorilta saa pyydettäessa talon poistumisreittikartat pelastussuunnitelmalomakkeeseen liitettäväksi.
Siivous Luokat ja muut käytetyt tilat (sali, luokat, käytävät, vessat) tulee siivota tapahtuman jälkeen järjestäjien toimesta siihen kuntoon, missä ne olivat ennen tapahtumaa. Roskakorit tyhjennetään ja matot imuroidaan tarvittaessa. Koulun ulkopuolisissa tapahtumissa suoritetaan lopputarkastus siivouksen jälkeen vastuuhenkilön/henkilöiden ja rehtorin toimesta.
Tiedottaminen Luokan vanhemmat valitsevat tiedottajan/tiedottajat, joka huolehtii tiedon kulusta vanhemmille ja tarvittaessa ulospäin. Opettaja välittää tiedottajien viestit muille vanhemmille ja rehtorille. esim. wilmaviestillä ja merkitsemällä tapahtuman talon nettisivujen kalenteriin ja Ajankohtaista -palstalle.

Opettaja hoitaa tarvittavat kopioinnit tapahtumaan liittyen koulussa, mutta tiedottamisessa pyritään paperittomuuteen.
Vahtimestari laittaa ilmoituksen salin oviin salivuoron peruuntumisesta viim. 2 vko:a ennen tapahtumaa. Rehtori tukee tiedottamista tarvittaessa.