Eppujen käytänteet

1B-luokan käytänteet

Oppimateriaalit, tarvikkeet ja välineet

Koulusta oppilas saa tarvittavan oppimateriaalin sekä (koulussa säilytettävät) työvälineet. Kotiin olisi tarpeen hankkia lyijykynä ja kumi, sekä mahdollisesti myös puuvärit ja viivotin.

Aapinen kerätään lukuvuoden lopuksi pois, eikä siihen saa tehdä merkintöjä. Lukuläksy merkitään lukuläksykorttiin.

Tehtäväkirjat oppilaat saavat omakseen.

Opetuksessa käytetään myös sähköisiä materiaaleja.

Oppilailla tulee olla koulutyöhön soveltuvat säänmukaiset vaatteet. Välitunnit vietetään ulkona. Reppuun kannattaa varata varsinkin syyssateiden aikaan vaihtovaatetta, ainakin sukat.

Sisätiloissa suosittelemme käytettäväksi sisäkenkiä ja niitä voi säilyttää naulakon lokerossa.

Luokassa oppilailla on omat laatikot, joissa säilytetään koulutarvikkeita. 

Reppuja säilytämme käytävällä naulakossa. Kännykkä pidetään repussa äänettömällä koulupäivän ajan tai sen voi myös halutessaan tuoda omaan laatikkoon. Arvotavarat on syytä jättää kotiin. Rahaa ei oteta mukaan kouluun, ellei tästä ole erikseen sovittu.


Liikuntatunnit

Syksyllä aloitamme ulkoliikunnalla. Ulkoliikuntaan tarvitaan verryttelyasu tai muu vastaava joustava asu, sekä lenkkarit. Juomapullon saa ottaa mukaan. Sateen sattuessa liikumme sisällä. 

Sisäliikunnassa varustuksena ovat joustavat kevyet vaatteet. Sisäliikuntakenkiä emme käytä liikuntatunneilla, tossuja voi halutessaan käyttää tai olla avojaloin. Pitkät hiukset tulee olla kiinni. Korut riisutaan pois sisäliikuntatunnin ajaksi. 

Talvella liikuntaa varten lapsi tarvitsee sukset, luistimet ja kypärän. Koululla on joitakin lainavälineitä.

Kouluvälineissä ja vaatteissa tulisi olla oma nimi.

 

Erityisopetus ja tukiopetus; oppimisen tuki

Erityisopetusta ja/tai tukiopetusta lapsi saa tarpeen mukaan tuen tarpeen ilmetessä. Luokanopettaja voi kutsua oppilaan tukiopetukseen tai huoltaja voi olla yhteydessä luokanopettajaan mikäli arvelee lapsensa tarvitsevan tukiopetusta. Ekaluokkalaisten oppimisen tukena toimivat myös erityisopettajat Niina Murtonen, Eija Luotola sekä joustavan koulunalun eo Eija Talvio-Leisimo.

Osa-aikainen erityisopetus:
  • Yksi tukimuoto oppimisen ja koulunkäynnin haasteisiin kaikilla tuen tasoilla muun opetuksen yhteydessä
  • Oleellista oppilaan tuen tarpeiden kartoitus, tuen suunnittelu ja tuen toimivuuden arviointi
  • Tuen tarpeita esim. kielelliset ja matemaattiset taidot, työskentely- ja koulunkäyntitaidot, tunne- ja vuorovaikutustaidot sekä puhe
  • Joustavat järjestelyt: pienryhmä-, yksilö- ja samanaikaisopetus
  • Erityisopettajan konsultatiivinen työote
  • Osa-aikaisen erityisopetuksen kirjaukset Wilmaan


Tiedottaminen ja yhteydenpito

Ensisijainen tiedottamisen ja yhteydenpidon väline on Wilma.
Puhelinnumeroni on 050 4477 646. Vastaan puhelimeen oppituntien ulkopuolella arkisin klo 8 - 16. Wilmassa tai tekstiviestillä voi lähettää myös soittopyynnön. 


Kodin ja koulun yhteistyö

  • Yhteydenpito Wilman kautta tai puhelimitse 
  • Arviointikeskustelut viikoilla 46 - 6
  • Keskusteluja lapsen oppimiseen ja koulunkäyntiin liittyen käydään tarpeen mukaan. Tapaamisissa voi olla mukana myös muita koulun aikuisia ennalta sovitusti.
  • Luokalta toivotaan edustusta Kuokkalan yhtenäiskoulun vanhempaintoimikuntaan (vato). Vato kokoontuu noin kerran kuussa juttelemaan kodin ja koulun välisen yhteistyön hengessä. Lisää tietoa: https://peda.net/jyvaskyla/kuokkalanyhtenaiskoulu/oppilaalle/huoltajalle/v 


Poissaolot

Huoltajan tulee ilmoittaa opettajalle oppilaan poissaolosta mahdollisimman pian Wilma-viestillä tai Wilma-sovelluksen Ilmoita poissaolosta -kohdan kautta tai tekstiviestillä. Sairauspoissaolon takia tekemättä jääneet tehtävät tehdään kotona voinnin salliessa.

Muusta kuin sairaudesta johtuvasta poissaolosta on aina sovittava opettajan kanssa. Oppilas voi olla koulusta pois opettajan luvalla 1–5 päivää, tätä pidemmät poissaolot myöntää rehtori. Lomakkeet löytyvät Wilmasta kohdasta “Hakemukset ja päätökset” → "Tee uusi hakemus". Opettaja antaa loman ajaksi tehtäviä ja huoltaja huolehtii loman aikana koulussa käsiteltyjen asioiden opettamisesta ja tehtävien tekemisen ohjaamisesta. Tukiopetusta ei voida järjestää ylimääräisen loman aikana opetettujen asioiden kertaamiseksi.

Jyväskylän perusopetuksen kouluilla on käytössä yhtenäinen poissaoloihin puuttumisen toimintamalli. Oppilaan selvittämättömiin ja toistuviin poissaoloihin, myöhästymisiin ja kesken päivän koulusta poistumisiin puututaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa yhteisillä tukitoimilla. Lisää tietoa: https://peda.net/jyvaskyla/poske/opspedagogisetmateriaalit/koulupoissaolomalli 


Poistuminen koulupäivän aikana

Mikäli oppilaan täytyy lähteä kesken koulupäivän esim. hammaslääkäriin, huoltajan tulee ilmoittaa siitä opettajalle. Huoltaja tulee hakemaan lapsen luokasta.


Kotitehtävät

Läksyä tulee ma - to ja läksynä olevat tehtävät merkitään rastilla (x). Läksyt tehdään aina seuraavaksi päiväksi lyijykynällä. Tekemättömien läksyjen viereen kirjoitan ”vanha läksy” ja ne tehdään kotona uusien läksyjen lisäksi. Huoltaja kuuntelee lapsensa ääneen lukeman lukuläksyn. Lukuläksy luetaan riittävän monta kertaa - se auttaa lukusujuvuuden kehittymisessä.

Läksykohdan löytämisen helpottamiseksi voitte halutessanne hankkia lapsellenne tarralappuja.

Seuratkaa kotona lapsenne läksyjen tekoa ja selailkaa kirjoja ja vihkoja. Näin näette mikä lapsellenne on helppoa ja mieluisaa ja mikä tuottaa vaikeuksia sekä saatte kuvan lapsenne taitojen kehittymisestä. Voitte myös merkitä kommenttejanne ja havaintojanne tehtävien viereen. Oppilaat etenevät yksilöllisesti opinpolkujaan. Eri oppilailla voi olla eri läksyjä, joten niitä ei merkitä Wilmaan tai luokan sivuille. 

Neuvokaa lastanne repun pakkaamisessa, älkää pakatko sitä hänen puolestaan. Reppu on hyvä pakata valmiiksi heti kun läksyt on tehty tai viimeistään illalla.


Ruokailu

Kehotamme ja kannustamme lapsia maistamaan kaikkia ruokia ja käyttämään ruokaillessaan haarukkaa ja veistä. Ohjaamme lapsia ottamaan ruokaa oman jaksamisen mukaan, ruokaa saa hakea lisää. Terveydellisistä ja eettisistä syistä johtuvat erityisruokavaliot otetaan huomioon. Oppilaan ruokailuun liittyvissä asioissa on hyvä olla suoraan yhteydessä koulun keittiöhenkilökuntaan.

Lapsen tulisi itse tietää, mikäli hänellä on erityisruokavalio tai allergioita ja tästä olisi hyvä kertoa myös omalle opettajalle.


Tapaturmat

Oppilaan sairastuessa äkillisesti tai tapaturman sattuessa koulupäivän aikana otetaan yhteys oppilaan huoltajiin. Muistakaa ilmoittaa opettajalle ja koulun kansliaan muutoksista yhteystiedoissanne. Ilmoittakaa myös, mikäli lapsenne on väliaikaisesti esimerkiksi isovanhempien hoidossa ja heidän yhteystietonsa: mikäli lapsi esimerkiksi sairastuu koulupäivän aikana, on opettajalla oltava tieto kenelle asiasta soitetaan.

Ensiavun antaa terveydenhoitaja, opettaja tai muu koulun aikuinen. Lääkärin hoitoa vaativa ensiapu annetaan oman alueen terveysasemalla. Tarvittavista kuljetuksista huolehtivat ensisijaisesti vanhemmat.


Oppilaan kännykkä

Matkapuhelimen on oltava koulupäivän ajan äänettömänä tai kiinni. Koulu ei vastaa puhelimen katoamisesta tai rikkoontumisesta, eikä henkilökunnalla ole resursseja kadonneiden kännyköiden erityiseen etsintään. Yllättävistä koulupäivään vaikuttavista keskeytyksistä esim. lääkärissäkäynneistä on sovittava opettajan kanssa, ei esim. oppilaan matkapuhelimeen soittamalla.

Koulu ei selvitä vapaa-ajalla tapahtuvia, esimerkiksi WhatsAppissa tapahtuvia tilanteita. Ohjatkaa lastanne eri sovellusten oikeaan käyttöön (huomioikaa ikärajat). 


Kaveritaidot

Kannustamme leikkimään yhdessä ja tutustumaan uusiin ryhmäläisiin. Tunneilla työskentelemme vaihtelevissa pareissa ja ryhmissä. Aina ei saa tehdä tehtäviä parhaan kaverin kanssa. Toisinaan välitunneilla harjoitellaan kaveritaitoja ja tutustutaan uusiin kavereihin opettajan valitsemissa välkkäpareissa tai -ryhmissä.

 

Lelut

Leluja voi tuoda kouluun vain erikseen sovittuina lelupäivinä. Mikäli Jälkkärissä on lelupäivä, lelut pysyvät repussa koulupäivän ajan.


Jälkkäri

Varmistakaa, että lapsenne tietää mihin hän menee koulun jälkeen (kotiin vai Jälkkäriin). Opettaja ei tiedota Jälkkäriin lasten poissaoloista tai aikataulumuutoksista vaan huoltaja huolehtii niistä ilmoittamisen Jälkkärin ohjeistuksen mukaisesti.


Uskonnon opetus

Ev.lut. uskonnon opettajina Anni Hemminki, Johanna Terva-aho ja Tiina Anttila. 

Islamin opettajana toimii Mikko Laitinen.

Elämänkatsomustiedon (ET) tunti pidetään 1B-luokassa ja opettajana toimii Sanna Meriläinen.


Suomi toisena kielenä (S2)

Suomi toisena kielenä -opetus tapahtuu pääasiassa samanaikaisesti suomi äidinkielenä -opetuksen kanssa. Yhden viikkotunnin S2-oppilaat opiskelevat pienemmässä ryhmässä Anni Hemmingin luokassa.


Koulumatkat

Kannustamme oppilaita kulkemaan koulumatkat kävellen
. Pyöräilevillä tulee olla riittävien taitojen lisäksi sopiva kypärä. Autolla tuotaessa oppilaat tulee jättää merkitylle saattoliikennealueelle. 


Kirjastokortin hankkiminen

Toivomme, että hankitte lapsellenne kirjastokortin niin pääsemme hyödyntämään kirjaston palveluita jo syksyn aikana. Kirjastokortin hankkiminen onnistuu sähköisesti täällä.