Kouluruokailu on osa hyvinvointia ja oppimista

Ruokasalimme Aamurusko

Ruokasalimme Aamurusko





Kaikki päiväkotikoulumme oppijat ruokailevat Aamuruskossa.
Purolaakson ja Sammalmetsän väki nauttivat aamupalan klo 8-8.30 ja myös Tuulenpesän ja Nuotiopaikan oppijoille on aamupala tarjolla samaan aikaan.

Lounaan koko päiväkotikoulun väki nauttii Aamuruskossa seuraavan aikataulun mukaisesti:
Purolaakson ja Sammalmetsän väki sekä
VeskariEskarit, eput ja toput klo 10.30-11.30

Kolkki-kuukit klo 11.30-12.30.

Ryhmät ruokailevat eri värisin kalustein kalustetuilla ruokailualueilla, joiden nimet ovat
* käpy
* kaarna
* jäkälä
* sammal
* silmu
* naava

Kädet pestään ennen ruokailua. Aikuinen valvoo käsienpesua.

Jonossa seisotaan rauhallisesti ja huomioidaan turvavälit.
Oppijat ottavat itse ruoka-annoksena.

Jyväskylän kouluruokailua ohjaa Valtion ravitsemusneuvottelukunnan kouluruokasuositus.

Ruokailuun on varattu aikaa 15-30min. Kouluruokailu alkaa 10.30 ja viimeiset ruokailijat saapuvat 12.30. Talon aikuiset yhdessä keittiöhenkilökunnan kanssa ohjaavat  kouluruokailussa ruokailijoita.

Aamuruskon keittiötiimiläiset Senja, Emma ja Reetta ruokapalveluvastaava Paulan johdolla tekevät oppilaiden kanssa yhdessä malliannoksia, jotka kuvataan ja laitetaan kaikkia ilahduttamaan infonäytöille.

Syömme hyvää kouluruokaa

Nauttimamme kouluruoka valmistetaan Ristonmaan ateriakeskuksessa, mistä se kuljetetaan autoilla lämpölaatikoissa koululle. Raaka-aineet ovat ensiluokkaisia, pääosin kotimaisia.Ruoka kuljetetaan lämpövaunuilla koulun keittiölle. Ruokalista on kuuden viikon kiertävä huomioiden vuodenajat ja juhlapäivät. 

Kouluruoka

• antaa 1/3 päivän ravinnon tarpeesta
• monipuolistaa ruokatottumuksia


Välipalan myynti

Kylän Kattaus myy välipalaa päiväkoulullamme maanantaista torstaihin klo 13.30-13.45 välitunnilla ruokasali Aamuruskossa.Tarjolla on esimerkiksi täytettyjä sämpylöitä ja leipiä, täysmehua, hedelmiä, juurespaloja, viiliä ja jogurttia. Välipalan voi ottaa myös mukaan koulupäivän jälkeen alkaviin harrastuksiin.

Välipalan voi maksaa älypuhelimeen ladatulla mobiilisovelluksella tai etukäteen maksetulla pahvisella välipalapassilla. Sisarukset voivat käyttää samaa passia.
Passilla ei voi tarjota välipalaa kaberille, vaan se on henkilökohtainen.


Pahvinen välipalapassi ostetaan koulun keittiöstä. Ohjeet mobiilisovelluksen käyttöön löytyvät verkkokauppa- ja mobiilisovellus -sivulta. Välipalan voi maksaa myös käteisellä, mutta suosittelemme mobiilisovelluksen tai välipalapassin käyttöä.
Ennen koronarajoituksia lunastetut pahviset välipalapassit sekä mobiilisovellukseen ladattu saldo ovat käytettävissä. 

Kouluruokailun verkkosivulta löytyvästä hinnastosta löytyy hintojen lisäksi tietoa välipalavaihtoehdoista ja välipalaa myyvistä kouluista. 1.1.2020 alkaen maksullinen välipala on arvonlisäverollista. Välipalavalikoima vaihtelee päivä- ja toimipaikkakohtaisesti, joten tarjolla olevat tuotteet tulee tarkistaa aina ennen ostoksen vahvistamista.

Välipalamyyntivalikoima saattaa olla käynnistysvaiheessa normaalia suppeampi. 

Lisätietoja:

Paula Niemelä, ruokapalveluvastaava p. 050 3118 723 


Välipalamyynti: Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen ruokapalveluiden palvelupäällikkö 
Paula Puikkonen, Kylän Kattaus -liikelaitos, paula.puikkonen(at)jyvaskyla.fi,  puh. 050 5237720

Verkkokauppa- ja mobiilisovellus: jyvaskylan.verkkokauppa(at)jyvaskyla.fi