Kansainvälisyys

Kansainvälisyys laaja-alaisena osaamisena  

Päiväkotikoulussa on käytössä koko kielivaranto arjen tilanteissa. Oppilaiden omat kielet saavat näkyä ja kuulua.

Tutustutaan kulttuureihin: päiväkotikoulun
info-näytössä esitellään eri kulttuurien juhlapäiviä, lasten kotikulttuurit otetaan mukaan opetukseen, opettajan käyttämät esimerkit esimerkiksi kodeista ja perheistä näyttää kuvastoa, joka kuvaa todellisuudessa oppilaiden perheitä.

Vanhempia pyydetään kouluun kertomaan kotimaastaan oman lapsen luokalle. Myös lapset voivat kertoa omista juuristaan.
 

Päiväkotik
oulussamme aloitetaan perhekoulu. Perhekoulu on tarkoitettu vasta maahan muuttaneille perheille. 

Kotikansainvälisyys

Kotikansainvälisyys näkyy koulussamme kulttuuri- ja kielitietoisena opetuksena.
Oppilaiden kulttuuriset taustat huo
mioidaan koulussa yhteisesti toteutettavin projektein sekä omissa luokissa.

Yhteisiä projekteja ovat esim. Lipputeos, johon kerätään jokaisen lapsen omatekemä kotimaansa lippu ja se laitetaan suureen teokseen kuvastamaan meidän
päiväkotikoulun kotikansainvälistä monipuolisuutta.
Luokissa lapsilta kysellään sanoja heidän kielellään tai kysytään millaist
a jokin asia on heidän kotimaassaan. Katsellaan kuvia ja tutkitaan karttaa, mistä kaikkialta oppilaat ovat kotoisin. 
 

Alueelliset ja kansainväliset verkostot

L2-yhdysopettaja osallistuu L2-verkoston tapaamisiin ja välittää tietoa.

Jyväskylän yliopistosta harjoittelun meillä suorittavat Juliet-opiskelijat.

Josephine
Moate pitää henkilökunnalle Clil-kahvilan. Päiväkotikoulussamme on harjoittelijoita monista eri kulttuureista yliopiston kautta sekä kieliharjoittelijoita. Päiväkotikoulussa vierailee myös muita kansainvälisiä vieraita eri yritysten kautta, esim. Educluster.