Valinnaisaineet
Mappi
5-6 luokkien valinnaisaine
Alakoulussa oppilaat opiskelevat valinnaista ainetta yhden vuosiviikkotunnin verran sekä 5. että 6. vuosiluokalla. Korpilahden yhtenäiskoulussa opetus on järjestetty siten, että 5.-6. -luokkien oppilaiden valinnaisaine toteutetaan samaan aikaan siten, että valinnaisaineiden ryhmissä voi olla molempien ikäluokkien oppilaita.
1.8.2025 alkaen valinnaisainetarjotin noudattaa Jyväskylän kaupungin yhteistä peruspohjaa, jossa valinnaisaineet luokiteltu neljän isomman teeman (TVT, HYVINVOINTI, LUONTO- JA YMPÄRISTÖKASVATUS sekä AKTIIVINEN OPPILAS) alle. Näiden alta löytyvien tarkentavien alaotsikoiden (mm. Digitaalinen osaaminen, psyykkinen hyvinvointi, kiertotalous) mukaisesti koulu on voinut luoda koulukohtaisia valinnais'kursseja', joiden kesto on puoli vuosiviikkotuntia.
Oppilaat valitsevat tulevalle lukuvuodelle tarjottimesta kaksi valintaa ja kaksi varavalintaa. Ryhmät muodostetaan valintamäärien perusteella eikä koulu voi luvata siten oppilaan valintojen varmaan toteutumista. Tarvittaessa eri koulukohtaisia kursseja voidaan myös yhdistää (esim. luontotutkimus ja liikunta = luonnossa liikkuminen). Kurssien sisältö on myös tarkoituksella laadittu suhteellisen väljäksi, jotta oppilaiden toiveet ja tavoitteet voidaan huomioida kurssin suunnittelussa myös vuoden aikana.
Oppilas tulee valitsemaan aineet erikseen sekä 5. että 6. -luokalle ja hän ei voi valita kahta kertaa täysin samaa kurssia.
Todistukseen valinnaisaine tulee sanallisena arviointina (suoritusmerkintä).