Lukuviikko
Vuodesta 2019 alkaen yhtenäiskoululla on vietetty syyslukukauden loppupuolella Lukuviikkoa. Viikon aikana järjestetään lukemiseen ja kirjallisuuteen liittyviä oppitunteja, päivänavauksia, kisoja ja näyttelyitä, joiden kautta pyritään muistuttelemaan lukutaidon merkityksestä ja innostamaan lukuharrastukseen.
Lukuviikon perinteisiä ohjelmia ovat olleet yhteiset päivänavaukset, joissa esim. koulun henkilökunta lukee keskusradion tai Teamsin kautta ääneen tarinoita, koulupäivien aikana toteutettavat 'Koko koulu lukee' -tunnit, vitriiniin koottavat kirjanäyttelyt sekä erilaiset luokkien väliset lukukilpailut.
Tärkeässä osassa Lukuviikkoa ovat olleet myös koulun ulkopuoliset toimijat. Koululla on ollut aiemmin esim. entisten oppilaiden lukuvinkkauksia ja lukemiseen liittyviä elämänohjeita.