Keskustelualue demokerran teemaan
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.
Elise Tiitinen
Oppilaiden tavoitteiden tukeminen vaatii opettajalta joustavuutta ja oppilaiden tuntemista. Oppiminen on erilaista ja tavoitteet vaihtelevat myös vaativuudeltaan. Positiivinen palaute ja välitavoitteet motivoivat oppilaita tavoitteita kohti. Oppimistilanteet, joissa vaaditaan keskittymistä olisi hyvä muokata oppilaan oppimista tukevaksi.
Karhun, Savolaisen ja Närhen artikkelin tutkimuksessa selvitettiin käyttäytymisen ongelmien tukemista koulussa mm. yhteistyön ja psykologisen käyttäytymistiedon avulla. Artikkelin mukaan yleisin levottoman ja huononkäytöksen syy koulussa on ADHD-oirehäiriö. Yhteistyö laajasti niin koulupsykologin, kuin muiden oppilaan lähipiirin aikuisten kanssa voi edistää oppilaan oppimista ja olla avuksi oppilaan käytöshäiriön tukemisessa. Tärkeää selkeät ohjeet, vahva ohjaus, sekä säännöllinen ja välitön palaute oppilaan oppimisen ja käyttäytymisen tukemisessa. Artikkelin esittelemä CICO-toiminta malli perustui näihin toimintoihin, jotka pystytään melko pienilläkin toimenpiteillä vaikuttamaan oppilaiden käytökseen, mikä taas tukee oppilaiden oppimista.
Millaista vuorovaikutusta havaitset? Miten käsittelisit havaitsemiasi vuorovaikutuksen ilmiöitä kasvatettaviesi kanssa? Tuo ajatuksiasi keskustelualueelle. Kerro muille, millainen sosiaalisen median ilmiö näitä ajatuksiasi herätteli.
Tällä hetkellä mediassa on vaikea löytää muuta aihetta kuin korona. Tartunnansaaneiden ja kuolleiden määrää raportoidaan aktiivisesti. Sosiaalisessa mediassa kommenttikentät täyttyvät nopeasti kiivaasta keskustelusta aiheen tiimoilta. Vaikka korona-uutisointi on pääasiassa surullista ja hämmentävää, ovat ihmiset alkaneet tukemaan ja piristämään toisiaan. Nämä positiiviset asiat ovat tärkeitä tämänkaltaisessa maailmantilassa.
Käsittely näin vakavasta asiasta oppilaiden kanssa on minusta erittäin tärkeää ja sille kuuluu antaa aikaa. Oppilailta voi kysyä, mitä he ajattelevat koronasta. Pelkäävätkö he? Millaisia tunteita aihe herättää? Onko heille jäänyt jokin otsikko tai keskustelu mieleen? Oppilaiden vastauksiin pitää pyrkiä vastaamaan ikätasolle sopivalla tavalla. Olisi hyvä myös informoida koteja, että tukevat ja kuuntelevat oppilaita. Opettaja saattaa huomata jonkun oppilaan ahdistuvan aiheesta tai muuten käytöksen muutoksista, että oppilasta vaivaa aihe. Siihen on tärkeä puuttua ja keskustella oppilaan kanssa kahden kesken. Korona on hyvin laajasti joka mediassa Tiktokista Ylen uutisiin. oppilaille voisi kertoa myös valeuutisista ja virheellisestä tiedosta joka leviää tällä hetkellä helposti. Aiheellista olisi myös pohtia, erityisesti, vanhempien oppilaiden kanssa, mistä uutisia lukee ja kuinka paljon.
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.
Salla Semi
Artikkeli ja tutkimusesittely käsittelvät erityisesti ulospäinsuuntautuneita käytösongelmia, niiden syitä ja vaikutuksia. Artikkeli kertoi CICO-toimintamallista ja sen sopivuudesta suomalaiseen kouluyhteisöön. Minulle jäi ainakin hyvin positiivinen kuva tästä käyttäytymiseen kohdistuvasta tehostetun tuen interventiosta - pyrin muistamaan, että on tärkeää puuttua ongelmiin heti kun ne havaitaan, ottaa koko henkilökunta mukaan toimintamalliin, ja sisällyttää tehostettu tuki koulun antaman yleisen tuen piiriin. Minua jäi artikkelin pohjalta tosin mietityttämään, koska molempien oppilaiden kohdalla oli aloitettu lääkitys samoihin aikoihin toimintamallin käyttöön oton kanssa - mikä oli lääkkeiden vaikutusta ja mikä taas CICOn vaikutusta? Joka tapauksessa uskon, että CICO-toimintamalli on todella hyödyllinen tukotoimi ADHD-oireisille tai kyseisenn diagnoosin saaneille lapsille. En tahdo olla sellainen opettaja, joka vihaisilla wilmaviesteillä ajautuu oppilaan huoltajien kanssa ns. tähän "syyttelyn kehään".
Tutkimusesittelyssä oli mielenkiintoista huomata yhteys ulospäinsuuntautuneiden käyttäytymisongelmien ja koulutyön pulmien välillä. Se on tärkeää ymmärtää, jotta osaa kohdistaa tuen oikein oppilaalle - jos esimerkiksi lukemisen vaikeudet aiheuttavat oppilaassa häiritsevää käytöstä, onko syytä antaa tukea lukemisen ongelmiin vai pyrkiä poistamaan ei-toivottu käytös luokkahuoneesta? Tutkimusesittelyssä viitattiin Alkuportaat tutkimukseen (2206-2011), jonka mukaan vähäinen kiinnostus juurikin lukemisen tehtäviä kohtaan ensimmäisellä luokalla viittasi koulutyön merkittömyyden kokemuksiin myöhemmin kuudennella luokalla. Olisi siis tärkeää ajoissa puuttua tähän, ja pyrkiä erilaisin kohdistetuin keinoin (jotka liittyvät oppilaan omiin vahvuuksiin ja kiinnostuksen kohteisiin) herättämään motivaatiota lukemaan.
Luento käsitteli eritysesti sosiaalisessa mediassa tapahtuvaa vuorovaikutusta. Ennen luentoa pyrin selailemaan erilaisten tubettajien tilejä YouTubessa ja lukemaan heidän videoihinsa liityviä kommentteja. Toisinaan kommentointi oli todella törkeää eikä lainkaan asiallista - tämä herätti ajatuksia sen suhteen, miten oppilaat harjoittelisivat rakentavan palautteen antamista. Käydäänkö koulussa läpi palautetta omana tekstilajinaan? Tähän olisi hyvä ottaa esimerkiksi juurikin jokin kommenttipalsta ja keskustella, miten kommentoijat pyrkivät vaikuttamaan tubettajan työhön ja miten kommentit todellisuudessa vaikuttavat? Tuleeko niistä avuton, huono olo vai innostavatko ne muuttamaan videoista jotakin? Millaista palautetta tykkäät itse saada, minkälainen palaute vaikuttaa?
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.