Tieteellinen osaaminen

Tieteellinen osaaminen

Perustat toimintasi ja ammatillisen kehittymisesi tieteelliselle ajattelulle. Tämä tarkoittaa perusteltua ja järjestelmällistä tiedonhankintaa sekä tiedon kriittistä arviointia. Kehität kriittistä ajatteluasi, jossa analysoidaan ja arvioidaan tietoa ja omaa ajattelua, pyritään perusteltuihin päätelmiin ja ratkotaan ongelmia etsimällä uusia näkökulmia. Tunnistat, että tieteentekoa ohjaavat erilaiset yhteiskunnalliset intressit ja käsitykset maailmasta. Hallitset riittävästi kasvatusalan teoreettista ja tutkimuskirjallisuutta sekä eri oppiaineiden ja laaja-alaisten osaamisalueiden perustana olevien tiedonalojen keskeisiä käsitteitä, ilmiöitä ja tiedon rakentumisen periaatteita. Sinulla on taitoa esittää, perustella ja puolustaa pätevästi omia näkökantojaan ja keskustella niistä. Lisäksi sinulla on omaa oppimista, tiedon omaksumista ja kognitiivisia prosesseja koskevaa tietoa sekä kykyä säädellä niitä suunnittelemalla, seuraamalla ja arvioimalla omaa oppimistasi.

Tieteellistä osaamistasi ja sen kehittymistä voit tarkastella mm. seuraavien kysymysten avulla:


  • Millaisiin kasvatusteoreettisiin valintoihin (esim. oppimis-, tiedon- ja ihmiskäsitys) perustan toimintani?
  • Kuinka yhdistän teoriaa käytäntöön? Miten se näkyy toiminnassani (esim. pystynkö yhdistämään äskeisen tunnin tapahtumia tieteellisiin teorioihin)?
  • Miten omaksumani tieto keskustelee kokemuksieni ja ajatusteni kanssa? Millaisia ristiriitoja havaitsen lukemani, kokemani, havainnoimani kanssa?
  • Millä tavalla tutkiva ote näkyy valinnoissani ja toiminnassani?
  • Missä oppiaineessa/oppisisällöissä olen vahvimmillani? Mikä on auktoriteettini sillä alalla?
Lähteitä tieteellisen osaamisen tarkasteluun:
  • Haaparanta, L. & Niiniluoto, I. 2016. Johdatus tieteellisen ajatteluun. Hki: Gaudeamus.
  • Hurtig, J., Laitinen, M. & Uljas-Rautio, K. (toim.) 2010. Ajattele itse! Tutkimuksellisen lukutaidon perusteet. Jyväskylä: PS-Kustannus.
  • Kallio, E. (toim.) 2016. Ajattelun kehitys aikuisuudessa. Sivut 15-55 ja 85-294.
  • Kiilakoski, T., Tomperi, T. & Vuorikoski, M. (toim.) 2005. Kenen kasvatus? Tampere: Vastapaino, 309-334. Saatavilla ja ladattavissa: https://www.academia.edu/1604818/Kenen_kasvatus
  • Heikkinen, H. L. T., Huttunen, R., Niglas, K. & Tynjälä, P. 2005. Kartta kasvatustieteen maastosta. Kasvatus (5), 340–354
  • Sitomaniemi-San, J. 2017. Tutkivan opettajan rakentuminen akateemisessa opettajankoulutuksessa: kohti monimutkaisia keskusteluja. Teoksessa T. Autio, L. Hakala & T. Kujala (toim.) Opetussuunnitelmatutkimus: keskustelunavauksia suomalaiseen kouluun ja opettajankoulutukseen. Tampere University Press, 137 - 159.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä