Ydinosaamisalueiden pohdintaa POM-opintojen päättyessä

Mitä ajatuksia ydinosaamisalueiden työstämisprosessin aikana on herännyt?
Kuinka opettajuuden ydinosaamisalueet ovat avautuneet, millaista osaamista POM-opinnot ovat tuottaneet suhteessa ydinosaamisalueisiin?
Mitä tästä eteenpäin?

  1. Eettinen osaaminen: Pystyt tunnistamaan ja analysoimaan toimintaasi eettiseltä kannalta ja toimimaan ristiriitatilanteissa eettisten periaatteiden pohjalta.
  • Oman toiminnan ja ajattelun reflektoiminen on äärimmäisen tärkeää. Millaiset ajatukset tai tunteet omaa toimintaa? 
  • Käsityössä ja kuvataiteessa materiaalien valinta ja käyttö ympäristötekijät huomioiden
  • Erityisesti uskonnon ja elämänkatsomustiedon kurssilta jäi mieleen dialogisuus ja sensitiivisyys ihmisyyden moninaisuudelle, joita tulisi muistaa kaikissa arjen valinnoissa
  • Vaikea aluksi ehkä hahmottaa, että eettinen osaaminen liittyy kaikkeen 
  • Materiaalit, eettisyys luokassa, oppilaiden huomioimisessa, opetuksessa
    • Kuinka iso esimerkki olet oppilaille --> ns. eettisyyden esikuva (hui)

2. Tieteellinen osaaminen: Perustat toimintasi ja ammatillisen kehittymisesi tieteelliselle ajattelulle. Hankit perustellusti ja järjestelmällisesti tietoa ja arvioit tietoa kriittisesti.
  • Pedagogisten ratkaisujen tekeminen lähdekirjallisuuteen nojaten, esim. erilaiset opetusmenetelmät --> ei voi lähteä vaan mutuilemaan oman opetuksen kanssa, vaan pitää osata tehdä perusteltuja ratkaisuja
  • Oppiaineiden sisältöihin liittyvä osaaminen ja niiden tieteellisen taustan ymmärtäminen on kehittynyt
  • Opettamista ja opettajuutta ei tulisi kehittää vain kehittämisen vuoksi, vaan kehittämiselle tulee olla tutkimukseen ja tieteeseen pohjautuvia perusteita
  • Ymmärrys jatkuvasta oppimisesta on lisääntynyt --> myös opettajakoulutuksen jälkeen on pysyttävä kehityksen mukana kouluttautumalla ja olemalla itse aktiivinen
  • Luottamus omaan osaamiseen kasvanut 
    • Alussa oli haastavaa hahmottaa tieteellistä osaamista/mitä se edes tarkoittaa, mutta nyt osaa jo perustella omia esim. pedagogisia valintojaan 
    • Kuitenkin tuntuu, että tieteellistä tietoa tarvitsee aina lisää --> voiko kukaan koskaan sanoa että tieteellinen osaaminen on valmis tms? 
    • Kuinka saat tuotua esille työssä? Kuinka pitää yllä/kehittää, ettei uraudu ja epäkiinnostu?

3. Vuorovaikutusosaaminen ja moninaisuuteen liittyvä osaaminen: Kykenet toimimaan yhteistoiminnallisesti vuorovaikutustilanteissa ja ryhmissä. Olet kykenevä ja kiinnostunut kuuntelemaan toista ja kykenevä viestimään erilaisissa vuorovaikutussuhteissa. Kykenet tiedostamaan ja haastamaan moninaisuuteen liittyviä asenteitasi ja uskomuksiasi ja toimimaan ymmärtäen, että jokainen ihminen on erityinen ja omanlaisensa edellytyksineen ja taustoineen. Kykenet toimimaan vuorovaikutuksessa kulttuurisesti moninaisissa konteksteissa.

  • Yhteistyö toisten opettajaopiskelijoiden kanssa on lisääntynyt ja kehittynyt
  • Herkkyys tunnistaa erilaisia vuorovaikutustilanteita ja omaa toimintaa niissä (sensitiivisyys, nonverbaali viestintä)
  • Oppiaineiden sisällä eriyttäminen ja eri taitotasojen huomioiminen (jokainen oppija on erilainen edellytyksineen ja taustoineen)
  • Ihmisyyden ja kulttuurin moninaisuuteen liittyvä osaaminen on lisääntynyt: on oppinut tunnistamaan erilaisia tilanteita, missä näitä tulee erityisesti huomioida ja miten tätä huomioidaan arjen valinnoissa

4. Yhteisöllinen ja yhteiskunnallinen osaaminen: Kykenet kriittisesti arvioimaan yhteisön arvoja, normeja ja toimintakäytänteitä ja osallistut niiden kehittämiseen. Kykenet tunnistamaan ja arvioimaan laajempia yhteiskunnallisia rakenteita, esimerkiksi poliittisten, kulttuuristen, taloudellisten ja historiallisten tekijöiden merkitystä oppimiselle, oppilaille ja opetukselle sekä koulutuksen tasa-arvolle.
  • koulu on tulevaisuuden perusta: opettajien kasvatustehtävän merkityksellisyys
  • opettajat ohjaavat oppilaita kasvamaan ja kehittymään yhteiskunnan jäseniksi: demokratiakasvatus
  • mediassa näkyy pääasiassa negatiivisia uutisia liittyen koulutukseen ja koulumaailmaan: esim. opettajien uupumus, palkkauskysymykset jne
  • On oppinut ymmärtämään koulun erityisen roolin yhteisöllisessä ja yhteiskunnallisessa kasvatuksessa: koulu mallintaa yhteisöä ja yhteiskuntaa ja antaa oppilaille ympäristön harjoitella niissä toimimista --> yhteisöllinen ja yhteiskunnallinen kasvatus tulisi huomioida kaikessa koulun toiminnassa

5. Pedagoginen osaaminen: Kykenet suunnittelemaan, toteuttamaan, eriyttämään, arvioimaan ja kehittämään erilaisia oppimisprosesseja. Ymmärrät oppimiselle asetettujen tavoitteiden, pedagogisen toiminnan ja arvioinnin välisen yhteyden vuorovaikutteisissa oppimis- ja ohjausprosesseissa. Osaat ohjata heterogeenisiä opetusryhmiä sekä suunnitella ja toteuttaa oppimistilanteita siten, että ne vahvistavat oppilaiden osallisuutta ja kiinnittymistä oppimiseen ja kouluun.
  • Tuntien suunnitteluun saatu työkaluja --> toiminnallisuus, pelit, miten tunteja koostetaan
  • Arviointiin ja eriyttämiseen POMM-opinnoissa on saanut todella vähän työkaluja 
  • Ryhmänohjaustaitoja olisi voitu käydä läpi --> POMM-opinnot keskittyvät pitkälti oppiainesisältöihin
  • Kouluun kiinnittymistä itsessään ei ole juuri käsitelty
  • Oppimisen tavoitteet on käyty todella hyvin --> OPS:ia on luettu ja työstetty paljon
  • Oppikirjoja olisi ollut mukava käydä läpi

6. Hyvinvointia vahvistava osaaminen: Kykenet tunnistamaan ja kehittämään fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia edistäviä tekijöitä itsessäsi sekä yksilöiden, ryhmien ja kouluyhteisön tasolla. Saat valmiuksia tukea oppijoiden kokonaisvaltaista hyvinvointia moniammatillisesti ja yhteistyössä huoltajien kanssa.
  • Opettajan omasta työhyvinvoinnista ja sen merkityksestä koko yhteisön kannalta ei ole puhuttu kovin paljoa, mutta sen tärkeys on noussut esiin monesti
  • Yhteistyöllä on tärkeä osuus opettajan ja toisaalta myös koko koulun hyvinvoinnin edistämisessä
  • Liikunnan & terveystiedon pomilla opittiin paljon konkreettisia keinoja, joilla voi tukea oppilaiden fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia
  • Ymmärrys opettajan työn realiteeteista vaikuttaa suoraan jasamiseen kentällä
  • Vapaa-ajan ja työn erottaminen


7. Esteettinen osaaminen: Ymmärrät ihmisen kehollisena olentona, jolla on mahdollisuus moniaistiseen ympäristön kokemiseen. Kykenet luovuuteen ja itseilmaisuun, jotka tulevat esiin taitoina, ilmaisuina, tuotoksina ja teoksina. Kykenet rakentamaan sellaisen esteettisen suhteen ympäröivään todellisuuteen, joka sisältää avoimuuden erilaisille tulkinnoille ja arvostuksille

  •  ! Esteettinen osaaminen ei tarkoita vain visuaalista !
  • Helppo yhdistää omaan elämään ja osaamiseen, mutta vaikeaa hahmottaa mitä tarkoittaa/merkitsee oppilaiden kannalta/oppilaille
    • Osaamisalueista helposti lähestyttävin 
  • Moniaistillisuus - oppilaiden eri esteettisten tarpeiden huomioiminen
    • Luokkahuoneen ulosanti --> kodikkuus, inspiroivuus
  • Elämyksellinen/kokemuksellinen oppiminen
    • Oppilaiden tunteet, omat ympäristöt, 
  •  Loogisuus opetuksessa --> selkeät rakenteet, kulut, järjestys
    • päänsisäinen järjestys säilyy
  • Esteettisen osaamisen ja POMM- opintojen linkki jäänyt heikoksi
    • Ei ole nostettu opinnoissa esille 
  • Elämyksellinen/kokemuksellinen oppiminen
    • Oppilaiden tunteet, omien ympäristöjen huomioiminen 
  • Mitä tästä eteenpäin?
    • Huolestuttavaa, että esteettisestä osaamisesta ei tule mieleen elämyksellistä/kokemuksellista oppimista, vaikka se on tämän ydinosaamisalueen kannalta keskeistä