9. luokkien TET-paikat syksy 2021

9. luokkien TET-paikat syksy 2021

9a:n TET-paikat

Sokos hotel Paviljonki
Mene respaan kysymään TET-paikkaa.
Paikkaan kannattaa hakea, jos haluaa saada tuntumaa työstä, jossa pitää olla oma-aloitteinen ja paljon liikkeessä. Työssä pääsee tekemään monia erilaisia työtehtäviä, joten avomielisyydelle on tarvetta. TETissä ollessani pidin siitä, että työntekijät olivat kaikki mukavia ja hauskoja. Tykkäsin työpaikasta paljon, mukavalta henkilökunnalta sai aina vastauksia jos oli kysymyksiä ja ruoka oli tosi hyvää!

Doggies & Kitties Jyväskylä
Paikkaa voi kysyä paikan päällä, soittamalla tia laittamalla sähköpostia.
Paikka sopii oikeasti eläimistä kiinnostuneelle, vastuulliselle ja reippaalle henkilölle. Aiempi kokemus koirista ja kissoista on tarpeellista. Itse pidin TET - paikassa juurikin niistä ihanista koirista ja niiden hoidosta.

Sairaala Nova
Novalle pääsee TETtiin vain, jos joku läheisesi on töissä sairaalassa ja pystyy ohjaamaan TET-viikon. Suosittelisin sairaalaa TET-paikkana ihmiselle, jota kiinnostaa lääketiede. Pidin siitä kuinka paljon opin ja näin. Viikko oli tosi kiinnostava ja erikoinen kokemus. Koko henkilökunta oli myös tosi mukava.

Trampolin Park, Keljo
Käy paikanpäällä kysymässä TET-paikkaa. 
Paikka sopii sellaiselle joka tykkää urheilla ja pomppia. Jos et tykkää herätä aamulla aikasin, niin suosittelen tätä TET-paikkaa, työt alkaa vasta iltapäivällä. Muutenkin ihan mukavaa hommaa.

Hesburger, Sokos
Menin sinne tiskille ja kysyin TET-paikkaa. 
Suosittelisin kaikille. Itse tykkäsin kovasti ja ruoka oli ihanaa ja ne ihmiset siellä oli kivoja kanssa ja työtehtävät oli kanssa kivoja.

Sale, Keltinmäki
Paikkaa kannattaa kysyä soittamalla, mutta myös kysymällä on ja jos kysyy nii katsoo silmiin ja vastaa kaikkiin kysymyksiin mahdollisimman hyvin.
Suosittelisin sellasille ketkä tykkää tehdä kaupassa sellasia töitä esim. hyllyttämistä ja kävelemistä. 

K-Market, Äijälä
Mene kassalle kysymään työntekijältä.
Kaupassa on helppoa olla TET:ssä ja siitä saa hyvän kuvan yleisestä työstä. TET viikko oli aika kevyt, vaikka kerkesin tehdä todella paljon töitä.

Lommox autokorjaamo, Seppälänkangas
Kysy paikkaa soittamalla sinne.
Suosittelisin paikkaa kenelle vaan autoista kiinnostuneille. Ei tarvii tietää paljon mitään ennen sitä.
Itse tykkäsin, kun pääsi heti kunnon hommiin eli ”oikeisiin töihin”.

Koti Pizza, Prisma Palokka
Käy paikanpäällä ja kysy TET-paikkaa.
Suosittelen tyypeille, jotka haluaa syödä pizzaa paljon.
Tetin aikana pilkoin ruokaa, siivosin ja tein laatikoita.

Gogo, Savela
Kysyin paikkaa soittamalla ja kävin paikan päällä.
Suosittelen jos tykkäät urheilla ja käydä salilla.
TETin aikana mm. siivosin salin laitteita ja täytin jääkaappia.

Hotelli Yöpuu ja Ravintola Pöllövaari
Kannattaa vain suoraan mennä kysymään.
Suosittelisin tet paikkaa sellaisille, ketkä uskaltavat kysyä helposti apua ja osaavat toimia myös itsenäisesti.

Prisma, Keljo
Jos haluaa tänne TETtiin, kannattaa mennä paikan päälle infopisteeseen.
Suosittelen paikkaa sellaiselle joka tykkää hyllyttää ja tehdä homma joka on rattoisaa ja pystyy kavereiden kanssa samalla juttelemaan. Itse tykkäsin siitä että hommat eivät vaatineet paljoa ja siinä aika meni nopeasti.

Klub1, Kivääritehdas
Itse sain paikan menemällä paikan päälle ja kysymällä.
Suosittelisin TETtiä Klub1:lla sellaisille, jotka tykkäävät olla salilla, lasten kanssa ja siivota.

Musti ja Mirri, Vaajakoski
Soitin ensin ja kysyin ja sitten kävin paikanpäällä vielä varmistamassa ja täyttämässä lomakkeen.
Suosittelen paikkaa ihmiselle, jota ei haittaa olla jalkojen päällä koko päivä ja kävellä paljon, pitää kans välillä tehä jotain fyysistä työtä. Ite tykkäsin asiakkaiden auttamisesta.


9b:n TET-paikat

Päiväkoti Pilke, Keljonkangas
Tätä tet-paikkaa kannattaa kysyä laittamalla sähköpostia tai soittamalla ja sopimalla kasvokkain tapaaminen johtajan kanssa.
Suosittelen lapsista tykkääville ihmisille.

Sakuragawa
Kannattaa kysyä tet paikka menemällä ravintolaan paikanpäälle. Suosittelen tätä tet paikkaa, koska siellä on hyvät työ olot ja on mukava työskennellä henkilökunnan kanssa. Siellä on myös hyvä tutustua ravintola alalle ja ravintola-alan työtehtäviin.

Mc Donaldas Jyväskeskus
Tätä tet paikkaa kannattaa kysyä menemällä itse tet paikalle kysymään.
Suosittelen tätä tet paikkaa ihmiselle, joka on sosiaalinen ja osaa ottaa vastaan palautetta. Siellä on aivan ihana henkilökunta, pääsee todella hyvin tutustumaan työtehtäviin ja pääsee tekemään todella paljon.
Suosittelen tätä TET paikkaa ihmiselle ketkä ovat todella oma-aloitteisia ja ovat valmiit oppimaan uutta.


Kotipizza Forum
Helpompaa ja nopeampaa on kysyä tätä TET-paikkaa paikan päällä, kuin sähköpostilla.
Suosittelen tätä tet-paikkaa, koska sieltä sai hyvää ruokaa TET-viikolla ja työpäivät eivät olleet liian pitkiä.

Lahjaharjun päiväkoti, Lohikoski
Tätä tet paikkaa kannattaa kysyä soittamalla etukäteen päiväkodin johtajalle ja sopimalla etukäteen tapamiisen.
Suosittelen tet paikkaa koska siellä oppii olemaan toisten ihmisten kanssa ja olemaan lapsien kanssa

Burger King, Hannikaisenkatu
Tet paikkaa kannattaa kysyä paikan päältä eli menemällä Burger Kingiin.
Suosittelen tätä tet paikkaa, koska työkaverit on mukavia ja työt ovat mukavia eikä raskaita eikä liian vaikeita.

Seurakunnan varhaiskasvatus, Keskusta ja Lohikoski
Tätä TET-paikkaa kannattaa kysyä soittamalla.
Suosittelen tätä TET-paikkaa lapsista pitäville.

K-Citymarket, Seppälä
Tätä TET-paikkaa kannattaa kysyä sähköpostilla (jonka saa infosta), mutta pitää olla valmis myös tulemaan paikan päälle.
Suosittelen tätä TET-paikkaa, jos tahtoo kesätöitä kaupasta sekä tehdä töitä itsenäisesti tai pienemmässä porukassa. 

Asianajotoimisto Hytönen, Jyväskylän keskusta
Tätä TET-paikkaa kysyä laittamalla sähköposti ja sopimalla kasvokkain tapaaminen työnantajan kanssa.
Suosittelen tätä TET-paikkaa kaikille joita vähänkin kiinnostaa juridiikka ja oikeustieteet.


9c:n TET-paikat

Burger king keljo

Kysyin paikkaa paikanpäällä
Kyllä kaikki siellä pärjää - kannattaa rohkeasti kysyä ja mennä TETtiin.

Parturikampaamo Studio Lungi
Paikan päältä kannattaa kysyä TET-paikkaa.
Suosittelen kaikille.

Procemex Oy, Keljonkangas
Suosittelen käymään paikan päällä Keljonkankaalla.Työpaikalla on useita ihmisiä, joilta voi kysyä TET-paikkaa.
Suosittelen TET-paikkaa kaikille, mutta erityisesti jos kiinnostaa tehdä toimistotyötä ja käden askareita.

Honsun toimisto, Viitaniemi
Paikkaan kannattaa soittaa tai kysyä oman valmentajan kautta. 
Suosittelen paikkaa kaikille. 

Prisma Keljo, Kylmälahdentie 8
Kävin kysymässä infopisteessä.
Suosittelen sille joka haluaa sieltä kesätyöpaikan.


K-Market Ruokavinkki
TET-paikkaani pystyy hakea vain yksin, koska paikkoja ei ole enempää.
Suosittelen TET-paikkaani niille, jotka haluavat oppia uutta ja ovat ahkeria.

Aaltoalvari / uimaseura
Sain haettua TET-paikan valmentajan kautta / sähköpostilla.
Paikka sopii sellaiselle, joka haluaa tutustua valmennukseen tai toimistotöihin.

Ahjokadun kebab pizzeria
Kävin kysymässä kassalta TET paikkaa. Sinne voi myös soittaa ja sopia asiasta.
Paikka sopii niille, jotka tykkää kebabista ja tiskaamisesta.

Rovio Entertainment Oyj, Helsinki
TET-paikkaan pääsee vain jos tuntee jonkun, joka on töissä siellä. Paikka sopii kaikille, joilla on kiinnostusta pelialasta.

Jyväskylän yliopiston digipalvelut
TET paikan saa parhaiten kysymällä siitä Lähde-kirjaston vastaanotolla.
Suosittelen TET paikkaa kaikille, jotka ovat kiinnostuneet tekniikasta.

K-market Kypärämäki
Mennä paikan päälle libyskän kanssa ja kysyä reippaasti pääseekö tettiin.
Suosittelen niille, jos haluat tehdä työt reippaasti ja omaan tahtiin.

Seinäjoen kaupungin kuljetuspalvelu
Sain TET paikan laittamalla sinne sähköpostia. Ottivat mielellään vastaan ja antoivat ohjeita ensimmäiseen päivään.
Suosittelen paikkaa kaikille, jotka tykkäävät kuljetusalasta.

S-market Savela
Kysyin paikkaa soittamalla ja menin paikan päälle.
Suosittelen kaikille.

Attentio toimintaterapia
Tuttuni on siellä töissä, pääsin sinne tettiin hänen kautta.
TET-paikkaa kannattaa kysyä esim viestillä tai käydä paikanpäällä kysymässä.

Pintavesilaitoksen laboratorio tilat.
TET paikassa olisi hyvä käydä, jotta työnantaja näkee sinut ja voi täyttää mahdolliset paperit. Mutta jos se ei ole mahdollista, asiallinen soitto käy hyvin.
Suosittelen paikkaa, jos on kiinnostunut Suomen veden eri vaiheista matkalla sinun kotiisi, veden eri käsittelystä ja tutkimisesta sekä muusta toiminnasta.

Caffitella, Keljon Prisma
Sain TET-paikan soittamalla ja sitten kävin itse paikan päällä.
Suosittelisin paikkaa asiakaspalvelusta ja kahvila-alasta kiinnostuneille.

Klubi1, Kivääritehdas
Siellä kannattaa ehdottomasti itse käydä ennen tettiä, sillä työympäristö ja ihmiset ovat siellä hyvin mukavia niin näkisi jo silloin itse, että onko paikka sellainen mihin haluaisi mennä. Käynnin lisäksi pyydettiin soittamaan työnantajalle ja sopimaan hänen kanssa vielä asiasta.
Suosittelen paikkaa ihmisille, jotka ovat iloisia, avoimia ja auttavaisia! Ja niille, jotka ovat kiinnostuneet asiakasalasta.

Hesburger, Sokos
Kannattaa käydä paikanpäällä kysymässä TET-paikkaa.
Paikka sopii sellaselle joka tykkää heseruoasta.


9d:n TET-paikat

Mestarin Herkku, Kauppakatu 24
Sain tet paikan käymällä paikan päällä, jolloin paikalla olleet henkilöt eivät osanneet sanoa asiasta, joten sain puhelin numeron ja soitin sinne ja sovin tapaamis ajan ja sain paikan.
Siitä vois olla hyötyy tulevaisuudessa ja se kiinnostaa vähän.

K-Market Torikeskus
Kysyin paikan päällä.
Koska se näytti kiinnostavalta.

Kolmikulman S-market, Puistokatu 2.
Sain tet-paikan niin, että kävin vain kysymässä Emilian kanssa paikkaa ja saimme työn.
Miksi sitten halusin tämän on sen takia, että oli melkein aivan sama mikä työ olisi ollut. Tykkään myös järjestelemisestä ja hyllyttämisestä.

S-Market Kolmikulma, Puistokatu 2
Sain TET-paikan käymällä paikan päällä kaverin kanssa.
Halusin tähän paikkaan, sillä se voisi tarjota kesätyömahdollisuuksia.

Koulutuspalvelu sahkot.fi, Revonhäntä 5 A
Isän kautta sain paikan.
Se on lähellä.

Robert’s Coffee Jyväskylä, Kauppakatu 33
Sain paikan menemällä kysymään paikan päältä.
Halusin tähän paikkaan, koska henkilökunta vaikutti mukavalta ja kiinnosti minkälaisia työtehtäviä kahvilassa on.

Roberts Coffee, Kauppakatu 33.
Kävin Ronjan kanssa kysymässä paikan päältä tet-paikkaa.
Valitsin koska käyn aika usein kahvilla siellä joten paikka oli jo tuttu entuudestaan.

Jalo Kitchen & lounge, Asemakatu 2, 40100 Jyväskylä
Sain paikan, kun menin kysymään paikan päälle mahdollista tet-paikkaa.
Halusin Jaloon sillä se on hieno ravintola.

Honsun toimisto, Sepänkatu 14 B 14
Kävin kysymässä paikan päällä.
Halusin koska kaveri oli siellä ja se sano, että siellä oli rentoa.

S-market Savela, Vehkakatu 5
Äitini kysyi ottavatko tettiin, jonka jälkeen laitoin sähköpostia ja sovimme tapaamisesta.
Hyvä tapa kokeilla sopisiko esim. kesätyöksi.

K-Supermarket Lutakko, Lutakonaukio 1.
Sain tet-paikan kysymällä kaupasta.
Piti saada tet-paikka jostain

Tourulan McDonalds, Vapaaherrantie 2
Kävin itse pyytämässä TET-Paikkaa.
Paikka kuulosti hyvältä ja haluan tietää millaista on olla töissä pikaruokaravintolassa.

Hotelli Verso, Kauppakatu 35
Käytiin paikan päällä kysymässä.
Kiinnosti kaikki hotelli jutut et mitä siellä tehdään ja Verso vaikutti just sopivalta ja kivalta paikalta.

Hotelli Verso, Kauppakatu 35
Saimme tet-paikan kysymällä paikan päältä.
Paikka on kiva ja mukavia ihmisiä, sekä työtehtävät vaikuttivat kivoilta

Foodin, Metsälehmuksentie 7
Hain paikkaa vanhempieni kanssa.
Sen monipuolisuus ja työtehtävät kuulostivat mukavilta.

Parkourakatemia Ahjokatu12
Kysyin sileltä suoraan.
Harrastan siellä parkouria.


9e:n TET-paikat

Eläinklinikka Tähti, Pajatie 3
Miten sait TET-paikan? Kävin itse kysymässä hyvissä ajoin paikan päällä, sillä tiesin TET-paikkojen menevän nopeasti. Sieltä luvattiin soittaa pian takaisin. Soittoa ei kiireen takia alkanut kuulua, joten kävin uudestaan paikalla. Silloin täytimme TET-lapun. En siis soittanut, vaan menin suoraan paikalle.
Miksi halusit tähän TET-paikkaan? Olen kiinnostunut eläinlääkärin työstä ja halusin TET-paikan siltä alalta. Työ oli kiinnostavaa ja paikka vaikutti hyvältä.

Jyväskylän liikuntapalvelut, Hippos
Sain TET-paikan kysymällä paikan päällä.
Halusin tähän TET-paikkaan, koska hippoksella on mukavaa viettää aikaa ja tämä vaihtoehto vaikutti kaikista parhaimmalta.

Hipposhalli Jyväskylän liikuntapalvelut. Kuntoportti 3
Saimme tet-paikan paikan päältä kysymällä.
Tuli kiire valita joku paikka ja se oli lähellä.

Jkl liikuntapalvelut Hippos Kuntoportti 3
Hain paikkaa kysymällä
Halusin kyseiseen paikkaan koska se vaikutti hyvältä

HeliAir Sweden AB, Lycksta Gård 1
Laitoin viestiä pilootille, joka oli viime kesänä tekemässä helikopteri nostotöitä mökillä. Tämän kautta sain numeron.
Halusin paikan koska minua kiinnostaa helikopteripilootti ammattina ja haluan nähdä minkälaista se on.

Halssilan koulu, Lokintie 9
Pyysin äitiä kysymään Wilma-viestillä olisiko mahdollista päästä TET:in.
Halusin tähän paikkaan, koska luokanopettajan ammatti kiinnostaa minua.

Sairaala Nova Hoitajantie 3
Kysyin isältä ja hän sanoi joo miksi ei.
Halusin TET- paikan, koska saan kyydin sinne.

Kulttuuritalo Villa Rana Seminaarinkatu 13
Soittamalla nettisivuilta löytyneeseen numeroon.
Halusin tehdä jotain, mihin liittyy teatteri, mutta Kaupungin Teatterille ei päässyt.

Kuokkalan lähikirjasto, Liitukuja 4
Kävin kysymässä paikan päältä.
Rauhallinen työ.

Fennia, Metropolia ammattikorkeakoulu
Sain TET-paikan minun tädeiltä, jotka kyselivät vapaita paikkoja.
En kuulunut minun muista TET-paikoista, joten luovutin ja pyysin apua tädeiltä

TET-paikka on HopLop Oy, Sorastajantie 1 Jyväskylä.
Sain TET-paikan käymällä kysymässä paikan päältä.
Halusin TET-paikan, koska tehtävät ovat sellaisia joista on luultavasti hyötyä myös muissa työpaikoissa ja -tehtävissä.

Leo’s leikkimaa, Alasinkatu 7.
Kävin kysymässä paikan päältä paikkaa.
Monipuolisesti erilaisia työtehtäviä.

Rosso Jyväskylä, Asemakatu 4
Kävin paikan päällä kysymässä TET -paikkaa.
Vaihtoehdot kävivät vähiin.

Tieto Finland Oy, Mattinlanniemi 6
Tet paikka on isäni työpaikalla. Sain tet paikan hänen kauttaan, koska koronan takia muut eivät ottaneet.
IT-ala kiinnostaa minua paljon, ja halusin tietää että minkälaisia asioita siinä tehdään

Elomatic Oy, Kangasvuorentie 10
Sain paikan kysymällä sitä äidiltäni.
Olen kiinnostunut insinöörin työstä ja ohjelmoinnista.

Willi (lemmikkitarvikeliike) Ahjokatu 10
Laitoin myymälään sähköpostia.
Pidän liikkeestä ja minulla on itselläni lemmikkejä.

Leo's leikkimaa, Alasinkatu 7
Kävin kysymässä tet paikkaa paikan päältä.
Halusin löytää nopeasti jonkun tet paikan.

Puistokadun Päiväkoti koulu, Puistokatu 2-4
Kävin kysymässä
Lähellä kotia, vanha kouluni.

Hotelli Verso
Sain tet paikan Versosta, kun kysyin paikan päällä.
Paikka kiinnosti minua koska olen kiinnostunut ravintola-alasta ja niiden ruoka on hyvää.


9f:n TET-paikat

Teeleidin tehdas, Tikkutehtaantie, Vaajakoski
Ajattelin mennä Aidan kanssa jonnekkin tettiin ja Aida laittoi teeleidille viestiä.
Halusin tähän TET-paikkaan, koska se vaikutti kiinnostavalta.

Teeleidi, Tikkutehtaantie 2
Sovimme paikasta sähköpostin kautta
Paikka vaikutti kiinnostavalta ja mukavalta

Teeleidi, Kramsunkatu 1
Kävin paikan päällä kysymässä.
Halusin nähdä millaista on työskennellä kahvilassa.

Hoplop Oy, Sorastajantie 1
Kävin kaverin kanssa paikan päällä kysymässä TET-paikkaa
En oikein keksinyt muutakaan paikkaa ja Hoplop vaikutti ihan kivalta

S-Market Kuokkala, Syöttäjänkatu 2
Kävin pyytämässä TET-paikkaa
Matka TET-paikkaan on lyhyt

Halssilan päiväkoti, Hukkaperä 1
Kävin kysymässä TET-paikkaa paikan päältä.
Halusin nähdä päiväkotia myös ohjaajien näkökulmasta.

K-kauppa Äijälä, Tahvosentie 1
Sain tet paikan serkkuni kautta, joka työskentelee siellä, tunnen myös kaupan omistajan osittain.
Halusin oppia millaista on työskennellä kaupassa.

K- Market Tapionkatu, Tapionkatu 12
Kävin itsenäisesti kysymässä TET- paikkaa paikan päältä.
Halusin sinne, koska paikka vaikutti mukavalta ja olen kiinnostunut tutustumaan alaan.

Kukkumäen päiväkoti, Honkaharjuntie 10
Lähetimme ensin viestin ja ehdotimme tapaamista. Sitten kävin paikan päällä vielä sopimassa käytännön asioista.
Halusin tutustua lasten hoitoon ja päiväkodissa olisi kiva työskennellä.

Fashion Unit OY, Tapionkatu 4 B 14
Soitin toimistoon ja kysyin TET-paikkaa. Laitoin vielä työhakemuksen sähköpostilla ja sain paikan. Minulla oli aluksi mielessä eläinlääkäri, mutta millekkään klinikalle ei otettu harjottelijoita.
Sain idean mennä Fashion Unitille, koska sen toiminta oli kiinnostanut minua jo aiemmin.

Yläkaupungin Yö ry, Kauppakatu 2 E 1
Sain TET-paikan kysymällä sitä viestillä.
Se vaikutti kiinnostavalta ja olen usein käynyt Yläkaupungin Yö -tapahtumassa.

Mäki-Matin päiväkoti Löylykatu 5-7
Menin päiväkodille ja kysyin, saisinko mahdollisesti Tet-paikan.
Tykkään olla lasten kanssa, mutta en ehkä nää sitä kuitenkaan sellaisena alana, jossa työskentelisin aikuisena. Ajattelin että tämä olisi hyvä mahdollisuus päästä kokemaan tätä lasten kanssa työskentelyä.

Tet-paikka on Sairaala Nova (välinehuoltokeskus), Hoitajantie
Äiti ehdotti että voisin mennä sinne
Tet-paikka vaikutti kiinnostavalta joten halusin mennä sinne.

Mäki-Matin päiväkoti, Löylykatu 5-7
Sain laittamalla päiväkodin johtajalle sähköpostin ja kysymällä onko paikkoja vapaana.
Halusin tänne koska lasten ja nuorten kanssa työnteko kiinnostaa.

Scandic Laajavuori Timeout ja Ravintola Salitintti, Laajavuorentie 30
Sain TET-paikan kun kävin kysymässä paikan päältä.
Halusin tet paikan koska työ olisi varmaan hauskaa ja työpaikalla on brunssi aamiainen.

Scandic Laajavuori. Laajavuorentie 30
Kävin paikan päällä pyytämässä paikkaa.
Menin koska kaveri oli kehunut että oli ollut hyvä paikka.

Keski-Suomen Profiili OY, Vuoripolku 4
Pyysin itse TET paikkaa
Minua kiinnostaa yritystoiminta vaikken olekaan sille alalle suuntautumassa.


Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä