Metsämuppelit

Joulupuuhia

Viikko aloiteltiin joulupallojumpalla jossa lampun avulla valaistiin kuva pallosta. Siellä joulupukki näytti liikkeen mikä piti tehdä. Tiistaina oli vuoden viimeinen viskari jossa kirjoitettiin kirje joulupukille. Toisaalla pienemmät metsämuppelit koristelivat jälkiruokapiparit valmiiksi. Kävimme myös metsätähden pihassa leikkimässä Kuka kiepin kätköön sukelsi? Keskiviikkona kävimme viemässä joulutervehdyksiä yhteistyökumppaneillemme ja ostamassa porkkanapussin. Mihin ihmeesen me porkkanoita vielä tarvitaan? Retken jälkeen saimme herkutella jouluaterialla ja jälkiruuaksi oli itse tehdyt ja koristelemat piparit. Torstaina oli rauhoittavan jouluisen satuhieronnan aika. Viikko päättyi jouluruokien viemiseen metsän eläimille, sinne ne porkkanatkin päätyivät heinien ja siementen lisäksi. Lopuksi julistimme metsään metsäneläinten joulurauhan. Metsämuppelit jää nyt joululomalle ja palailee ensivuonna toiveikkaana että talvi olisi saapunut metsään. Hyvää Joulua!

Piparin tuoksua ja Joulujuhla

Maanantaina vietettiin suomalaisen musiikin päivää kuuntelemalla Jean Sibeliuksen Finlandia pötköttelemällä pressun päällä ja ihaillen suomalaista luontoa rauhassa. Tiistaina oli vuoden viimeisen satutunnin vuoro. Ajankohtaan sopivalla tavalla meille luettiin kaksi joulukirjaa joista toisen lukivat jälleen koululaiset. Tiistaina vihdoin vietettiin myös syyskaudella syntyneiden yhteissynttäreitä. Toiveleikkinä oli piilonen ja lounaan jälkeen paahdoimme vaahtokarkkeja jotka litistettiin kahden piparin väliin. Ai, mitä herkkua! Keskiviikkona oravat oli levitellyt metsäneläinten joulukuusen koristeet pitkin metsää ja muppelit saivat auttaa keräämään koristeet takaisin kuuseen. Torstaina vietimme pitkästä aikaa Metsätähtipäivän. Saimme leipoa pipareita, askarrella joulukortteja sekä leikkiä vanhoilla tutuilla leluilla. Pidimme myös kenraaliharjoitukset illalla pidettäviin Joulujuhliin. Illan juhlat sujuivat mukavasti ja perheet olivat lähteneet sankoin joukoin mukaan juhlaamme. Perjantaina aurinko näyttäytyi meidän iloksemme ja aamuauringon noustessa olikin mukava laulella joululauluja, tip tap...

Joulukalenteri ja Itsenäisyyspäivän disco

Maanantai oli joulukuun 1. päivä ja joulukalenterin ensimmäinen luukku saatiin avata. Metsämörri toi joulupussukassaan tehtäväksi tonttujumpan parin kanssa suoritettavaksi. Tiistaina viskarit lähtivät metsään mittailemaan ja pienemmät muppelit suuntasivat kuvasuunnistamaan Metsätähden pihaan. Metsämörri ilmestyikin vasta lounaan jälkeen ja tehtävänä oli leikkiä Tonttu nukkuu- leikkiä yhdessä. Näin joulukuussa ei koskaan tiedä missä Metsämörrin voi tavata ja keskiviikkona hän olikin päiväkodin ikkunalaudalla. Päivän kalenteriluukusta löytyi kirjastoretki. Kylläpä saimmekin valtavan kasan kirjoja lainattua 15:n lapsen voimin. Ensiviikolla meillä on joulujuhla ja torstain tehtävänä tuli muistutus alkaa harjoittelemaan joulujuhlaesityksiä. Perjantaina aloittelimme Itsenäisyyspäivän juhlinnan etukäteen discolla ja herkuttelemalla popcorneilla ja mehulla. Pohdimme myös yhdessä mikä itsenäisyyspäivä on ja lopetimme discon suomalaiseen tapaan letkajenkalla. Hyvää syntymäpäivää Suomi!

Talvikelistä nauttimista

Maanantaina jumpattiin musiikin tahtiin itsemme vetreiksi ja sitten lähdimme nauttimaan talvisesta metsästä. Edellisellä viikolla tehdyt isot lumipallot oli mieluisia leikkipaikkoja ja pikkupakkanen tuntui mukavalta poskilla. Viikonloppuna orava oli herkutellut kuusessa ja keräsimme valtavan määrän kävyn "karoja" maasta kasalle. Olikohan oravalla ollut vieraita kylässä kun käpyjä oli syöty niin paljon? Tiistai, keskiviikko ja torstai jakauduttiin jälleen pienryhmiin omiin puuhiin. Laavulla lapset saivat keksiä oman sadun Metsämörristä. Isolla majalla katselimme kuvia ja pohdimme millainen on hyvä kaveri ja mitä kivan kaverin ominaisuuksia muppeleilla on. Ison kuusen alla lapset saivat tehdä metsämatikkaa.
Perjantai oli kuukauden viimeinen hoitopäivä joten suuntasimme jälleen tutkimusruudulle. Tälläkertaa pääsimme mittaamaan lumen syvyyttäkin. Kuinkahan lumen käy kun vesisateet palasi metsään?

Lapsen oikeuksien viikko

Maanantaina pääsimme pikkupakkasessa opettelemaan uutta liikunnallista peikkoleikkiä jossa peikkolapset karkailivat yhtenään pesäkolostaan. Tiistaina viskarit jäivät päiväkodille tekemään tehtäviään ja pienemmät muppelit pääsivät laavulle kuuntelmaan kirjaston satutuntia. Tälläkertaa toisen kirjan lukivat kolmos luokalta Alicia ja Vilho ja toisen Jutta kirjastolta. Keskiviikkona meitä odotti yllätys kun Metsämörri oli lukemassa kirjaa laavulla. Koska ensilumi oli satanut ja pakkanen saapunut metsään, Metsämörri halusi että tutustumme kirjan avulla eläinten selviämiseen talvesta. Lisäksi veimme linnuille lintulaudan ja siemeniä sekä talipalloja. Oravat saivat oman ruokailupaikan pähkinäherkuilla. Linnuilla olikin ollut nälkä kun talitiaset ja töyhtötiaset saapuivat heti ruokailemaan laudalle.
Torstaina Lasten oikeuksien päivänä saimme kokea ihanan lauluhetken yhdessä Mesikämmenten ja Nallejen kanssa. Osa päiväkodin henkilökunnasta oli harjoitellut hauskan pupu näytelmän lasten ja aikuisten iloksi. Hauskan lauluhetken jälkeen hauskuus jatkui vielä ulkona kun lunta satoi lisää ja pääsimme laskemaan mäkeä!
Perjantaina satoi ihanaa suojalunta ja metsän valloitti isot lumipallot ja muutama lumiukkokin.
Perjantaina vietettiin myös Lapsi mukaan töihin- päivää ja päiväkodilla oli työntekijöiden omia lapsia ja lapsenlapsia mukana ryhmien touhuissa.

Hahmottamista, tunnemittaria ja musisointia

Viikko alkoi hauskalla jumpparadalla metsässä kun välillä nosteltiin käsiä ja välillä oli jalat taivasta kohti. Viikon keskellä pienryhmät kiersivät aikuisten pisteillä jossa lapset saivat laulaa ja soittaa marakassia tai kapuloita. Majassa sateen ropinassa kuunneltiin Fanni-satu ja pohdittiin erilaisia tunteita. Laavulla päästiin hahmottamaan kuvia ja tekemään mallista samanlaisia. Marraskuinen viikko on ollut märkä ja kurainen mutta viikko päättyi aurinkoiseen pakkaspäivään. Metsämuppelit odottavatkin jo kovasti talven tuloa! Perjantaina osa muppeleista pääsi vielä Kettulaan leikkimään ja kokkailemaan kasviksia.

Pallottelua ja kuvasuunnistusta

Maanantaina emme lähteneetkään metsään vaan jäimme päiväkodille puuhailemaan. Kävimme pienryhmissä askartelemassa isänpäiväkortit sekä palloradalla pallottelemassa. Tiistaina viskarit suuntasivat Inno-norsun motoriikka-radalle metsään ja pienemmät jäivät hetkeksi päiväkodin pihaan leikkimään. Menimne perässä metsään ja vietimme yhteisen ruokahetken laavulla. Myös korttiaskartelut jatkuivat tiistaina. Keskiviikkona olimme jälleen pienryhmissä ja tällä kertaa aikuisen kanssa leikittiin kotileikkejä. Metsään mukaan pääsi vauvanuket, muoviruokia ja astioita. Torstain aurinkoisella kelillä oli mukava etsiä syksyisiä kuvia kuvasuunnistuksen merkeissä. Perjantai aamuna oli jännitystä ilmassa kun isät, vaarit, ukit ja papat saivat tulla aamupalalle lasten kanssa. Laavulla laitoimme mielikuvituksen lentoon kun lapset saivat keksiä oman sadun Keltahytykästä ja Siilistä.

Liikuntaa ja Isånpäivä valmisteluja

Viikko alkoi jumpparadalla jolla harjoiteltiin tasapainoa. Tiistaina saimme jälleen vieraita kirjastolta. Tällä kertaa satutunnilla saimme kuunnella kaksi kirjaa oravien seikkailuista, Tarjan ja kahden reippaan 5.luokkalaisen lukemana. Keskiviikkona pidimme päiväkotipäivän kun isänpäivä valmistelut alkoivat. Lapset nauttivat myös harvinaisesta tilaisuudesta leikkiä yhdessä hiekkalaatikolla kun metsässä ei hiekkaleikkejä voi leikkiä. Loppuviikolla pidimme lauluhetken, olipa meillä innokkaita laulajia. Perjantaina loruttelimme ja kävimme tuttuun tapaan kuun viimeisenä päivänä tarkastelemassa tutkimusruudun muutoksia.

Hippaa ja värejä

Syyslomalla saatua energiaa purettiin heti maanantaina hippa-leikkien avulla. Vuorossa oli vanha tuttu Janne Jäädyttäjä ja Sanna Sulattaja sekä uutena leikinä pyykkipoikahippa. Tiistaina jakauduimme kahteen ryhmään kun Viskarit jäivät päiväkodille tekemään syksyistä väritä, leikkaa ja liimaa tehtävää. Pienemmät muppelt suuntasivat kirjastolle lainaamaan uusia kirjoja luettavaksi. Keskiviikkona Täpläturilas pyysi Metsämuppeleilta apua syystuulen levittämien täplien keräämiseen. Siinä samalla tuli värit ja muodot tutuiksi kun turilas sai täplänsä takaisin. Torstaina leikimme pienryhmissä aikuisen ohjaamana eläinleikkejä. Metsässä vilisteli mm. vilikissa perhe sekä kettuja. Touhukas viikko lopeteltiin Paljonko kello on, herra Kettu?-leikin sekä Väri-leikin tiimellyksessä. Lapset rakensivat myös Metsämörrille majaa sekä leikkivät halloweenia.

Eläinten viikko

Tällä viikolla vietettiin valtakunnallista Eläinten viikkoa jonka teemana oli pienet, pörröiset lemmikit. Metsämuppelit vietti viikkoa oman pehmoeläimen kanssa puuhaillen. Maanantaina jumppa oli tietenkin nallejumppaa pehmon kanssa. Tiistaina vietimme päivän päiväkodilla huovuttaen pehmoeläimelle lelupallon tai muun lelun. Keskiviikkona pehmoja vertailtiin mm. kokojen ja painojen mukaan sekä laitoimme niitä pöydän alle ja penkin päälle tai hoitajan taakse. Torstaina pehmolelut pääsi lasten kanssa eläinmuskariin laulamaan erilaisia eläinlauluja. Perjantaina vietimme Aleksis Kiven päivää lukemalla kaksi lapsille sopivaa tarinaa Seitsemästä veljeksestä.

Hippaa ja perheilta

Maanantain liikuntatuokiossa leikimme Kuka pelkää metsämiestä- leikkiä jossa puut olivat turvia. Kylmänä aamuna lämpöä jäseniin saatiin myös Janne Jäädyttäjä ja Sanna Sulattaja-hipassa. Tiistain satutunnille saimmekin tällä viikolla kolme lukijaa kun kirjaston Jutan mukana tuli kaksi neljäsluokkalaista apulaista lukemaan kirjoja lapsille. Syyskuun viimeisenä päivänä kävimme myös kurkkaamassa mitä tutkimusruudulle kuului. Viikolla ehdimme myös laulamaan syksyisiä lauluja ja leikkimään Hae minulle-leikkiä. Torstai oli touhukas päivä kun kävimme Metsätähdessä leipomassa puolukkapiirakkaa edellisellä viikolla kerätyistä puolukoista. Ehdimme myös leikkiä niin sisällä kuin ulkona. Illalla oli vanhempien toiveesta Perheilta laavulla jonne koko perhe sai tulla tekemään lapsille tuttuja tehtäviä ja paistamaan makkaraa. Osallistujia oli huima määrä ja tunnelma oli riemukas. Viikolla siirryimme lokakuuhun ja opettelimme uuttaa kuukausirunoa sekä keksimme siihen uuden leikin. Kauniit syyskelit helli meitä tämänkin viikon.

Puolukkaretki ja metsäolympilaiset

Syyskuun viimeinen viikko aloitettiin reippaasti puolukkaretkellä. Kävelimme kylän laidalla olevaan metsään josta saimme kerättyä hyvän puolukkasaaliin. Aikaa jäi myös leikille ja uuden metsän tutkimiselle. Puolukkaretken innoittamana askartelimme tiistaina marjataulut jossa puolukat ja mustikat pomppivat iloisesti yhdessä. Keskiviikkona metsässä laavulla meitä odotti Metsämörri. Hän oli päättänyt että oli aika metsäolympialaisille. Lajeina oli mm. esteratsastusta kepparilla, tarkkuusheittoa, pituushyppyä sekä tietysti polkujuoksua. Kaikki saivat palkinnoksi innokkaasta osallistumisesta metsämörrimitallit raikuvien aplodien saattelemana. Loppuviikosta ehdimme vielä laulaa laululeikkejä kuten Leijonaa mä metsästän ja Sutsisatsaa sekä harjoitella suujumppaa. Viikolla tuli ensimmäiset syksyn pakkaset ja pääsimme jo tutustumaan jäätyneisiin lätköihin ja kuuraan.

Syyssateet saapui

Viikko alkoi satujumpalla jossa pikkupuput seikkailivat. Tiistaina viskareilla oli toiminnallista matikkaa metsässä samalla kun pienemmät kävivät Korkeakosken junapysäkillä roskienkeräysretkellä. Keskiviikkona saimme Minnan vieraaksemme metsään ja kiersimme pienryhmissä luontopolkua jossa etsimme erilaisia asioita metsästä. Torstaina olikin jännittävä aamu kun valokuvaaja saapui päiväkodille ottamaan kuvia. Homma sujui kuin vanhoilta tekijöiltä ja hauskaa oli! Perjantaina loruttelimme ja teimme suujumppaa laavulla. Viime viikon autonratitkin kaivettiin kassista ja lapset kävivät ajelemassa "katuja"pitkin. Viikko oli melko sateinen ja syksy teki tuloaan rytinällä.

Sadonkorjuuta ja liikenneturvallisuutta

Maanantai aamuna meitä odotti bussi päiväkodin pihalla. Hyppäsimme kyytiin ja suuntasimme aamupäiväksi Välimaan Marjutin luokse perunannostoon. Kun saimme Mesikämmenetkin paikalle alkoi homma sujumaan. Ämpärit täyttyivät hurjaa vauhtia ja hetkessä monta perunapenkkillistä perunoita oli poimittu. Perunannoston jälkeen pääsimme ruokkimaan lampaita, kaneja ja kanoja. Eläinten parissa viihdyttiin pitkään. Ilahdutimme Marjutia sadonkorjuu aiheisilla lauluilla jonka jälkeen meille tarjottiin mehua ja marjapiirakkaa. Tiistaina Arja luki Karhu saa kaverin-kirjan jonka jälkeen lapset saivat piirtää omiin metsävihkoihin kuvan sadusta. Tällä viikolla vietimme liikenneturvallisuus viikkoa. Askartelimme oman auton tai traktorin ratin. Sen jälkeen oli kiva kurvailla metsässä rakennetussa "liikennepuistossa". Metsästä löytyi erilaisia liikennemerkkejä ja niitä opeteltiin noudattamaan. Loppuviikosta arvuuteltiin liikenneaiheisilla arvuutuksilla sekä riimiteltiin liikenteeseen liittyvillä sanoilla.

Syksy tekee tuloaan.

Syyskuun ensimmäisellä viikolla harjoittelimme syyskuulle uuden runon ja keksimme uuden leikin siihen. Maanantaina tuttuun tapaan jumppasimme, tälläkertaa eläinjumppaa. Tiistaina kokoontui syksyn ensimmäinen viskari jossa viis vuotta täyttäneet lapset saivat koristella viskarivihkon sekä tutustua A-kirjaimeen. Pienemmät metsämuppelit kävivät kirjastoretkellä lainaamassa uutta luettavaa päiväkodille. Keskiviikkona Metsämörri oli tullut laavulle moikkaamaan muppeleita. Tutustuimme Metsämörrin syntytarinaan ja lauloimme metsämörri laulun. Lisäksi mietimme metsäneläinten ravintoketjua pehmoeläinten avustuksella. Torstaina tuli vanhat ja uudet kasvikset tutuiksi kun noppapelin avulla saimme maistella mm. parsakaalia, lanttua ja kesäkurpitsaa. Perjantaina kävimme kävelyretkellä rotkolla ja ihastelimme uusia sammalhahmoja metsässä. Viikon aikana olemme huomannut syksyn merkkejä kuten sienien ilmestymistä metsään sekä keltaisten lehtien putoamista koivuista. Sumuisina aamuina on ollut helppo löytää hämähäkin seittejä kun kosteus on tarttunut niihin. Lapset ovat ihastelleet hämähäkkien taitoa kutoa niin isoja ja kauniita seittejä.

Pohtimista ja tutkimista

Maanantaina kerrattiin vanhojen muppeleiden kanssa ja opeteltiin uusien kanssa Paljonko kello on,Herra Kettu?- leikkiä. Omien askeleiden laskeminen onkin välillä melko vaikea juttu. Muurahaisen muna- leikissä sai jälleen pallo vieriä vinhaa vauhtia piirissä. Viikon pienryhmä toiminnoissa keskusteltiin ja tutkittiin yhteistyön voimaa, turvallisia ja luotettavia aikuisia sekä pesän turvaa. Perjantaina saimme Mesikämmenet päiväkodilta vieraiksemme. Heidän kanssa pidettiin mukava lauluhetki yhdessä. Kuukauden viimeisenä hoitopäivänä on tapana käydä seuraamassa mitä tutkimusruudulle kuuluu ja millaisia muutoksia siellä on tapahtunut. Perjantaina kävimme siis ensimmäisen kerran katsomassa mitä ruudusta löytyy.

Luonnonmateriaalit käyttöön

Tämä viikko aloitettiin eläinjumpalla, metsän valtasi niin suomalaiset eläimet kuin savannilta tutut eläimet. Viikko jatkui pienryhmissä työskentelemällä. Metsämuskarissa tehtiin tarinaan ääniä metsästä löytyvillä soittimilla. Jokainen sai tehdä myös omakuvan kepeistä, kävyistä ym. maasta löytyvästä materiaalista. Kolmas tehtävä oli luontomatikka jossa kettukorttien avulla opeteltiin käsitteitä mm. edessä, vieressä,päällä ja kaukana. Perjantaina kerrattiin uusien ja vanhojen ystävien nimiä Kommervenkkaa leikin avulla ja Muurahaisen muna- leikissä pallo vieri jälleen vinhaa vauhtia. Viikolla vastaan tuli myös monta uutta ötökkä joita pysähdyttiin tutkimaan ja ihmettelemään.

Ötököiden tutkimista ja luontomaalausta

Toinen viikko alkoi jälleen sääntöjen ja rajamerkkien kertaamisella. Maalasimme luonnon omilla väreillä esim. mustikoilla ja kävyillä paperille maalaukset. Etsimme kuvasuunnistuksessa vedessä elävien eläinten kuvia sekä tutustuimme ja tutkimme metsästä löytyviä ötököitä. Lapset ovat leikkineet niin kone- kuin kotileikkejä sekä hirviöt ja supersankarit ovat seikkailleet metsässä. Perjantaina saimme vieraiksemme Mesikämmenet päiväkodilta. Heidän kanssa leikimme Muurahaisen munaa sekä lastasimme laivaa metsän eläimillä.

Uusi kausi alkaa

Elokuu on saapunut ja uusi kausi alkaa Metsämuppeleilla. Koulujen alettua keskiviikkona myös muppelit suuntasivat ensimmäistä päivää metsään. Joukossamme on paljon uusia Metsämuppeleita sekä uusi opettaja Suvi. Olemme myös muuttaneet Metsätähdestä päiväkodille joten viikko on mennyt kaikilla uusien asioiden opettelussa. Olemme harjoitelleet pitämään omasta retkirepusta huolta ja kuinka kävellä narusta kiinni pitäen metsään. Metsässä tärkeitä sääntöjä olemme opetelleet jotta pysymme turvassa ja että kaikilla on mukavaa. Kävimme laittamassa uudet punaiset rajanauhat paikoilleen, muistamme että olemme metsässä kylässä joten annamme kasvien ja eläinten kasvaa siellä rauhassa sekä kuuntelemme ja noudatamme aikuisen ohjeita. Ja kaikkein tärkein: nautimme metsän rauhasta ja raikkaasta ilmasta leikkien ja liikkuen! Tästä on taas mukava aloittaa uutta Metsämuppelivuotta.

Vaahtomatoja ja ötököitä

Leppäkerttuhippa ja muurahaisen muna liikuntaleikit saivat meidän tossut maanantaina liikkeelle. Tiistaina metsän koristeli vaahtomadot joihin lapset saivat itse sekoitella saippuaveden. Matojen lisäksi vaahdosta tuli mm. hattaroita kepinnokkaan. Keskiviikkona jumppailtiin Fröbelin palikoiden jumppalaulujen tahtiin.
Torstaina sadepäivänä vietimme Metsätähtipäivää. Kauden viimeinen timanttipurkki palkinto oli lasten toivoma ulkolelupäivä ja metsätähden pihassa oli hauska leikkiä omilla leluilla vesileikkejä. Lounaan jälkeen askartelimme ihania mielikuvitus ötököitä. Perjantaina lapsille luettiin satu josta he saivat piirtää kuvan ja kertoa mitä siinä tapahtuu.

Tutkimista vanhojen tuttujen kanssa.

Eskarin jäädessä kesälomalle saimme iloksemme vanhoja tuttuja lapsia ryhmäämme. Aloitimme viikon leikkimällä yhdessä purkkista. Viikolla leikittiin myös useasti rosvoa ja poliisia. Tiistaina valmistimme perunajauhosta ja vedestä"löllölimaa"jota oli kiva puristella käsissä. Keskiviikkona teimme retken jälleen alas joen varteen jossa on ihanan rauhallinen paikka maalailla. Lapset saivat maalata toiveensa mieluisasta kesäpuuhasta. Torstaina sadepäivän iloksi keräsimme pussillisen käpyjä ja suuntasimme sillalle heittelemään niitä. Osa kävyistä lähti hurjaan koskenlaskuun kun osa jäi pyörimään pyörteeseen tai kopsahti kalliolle vähäisen veden vuoksi. Perjantaina tutkimme vielä mikä kelluu ja mikä uppoaa. Yllätys oli että isotkin kepit kelluu painostaan huolimatta. Viikolla löysimme jälleen monenlaisia ötököitä. Suurimman ihmetyksen aiheutti Ukkoetana käärmettä muistuttavalla olemuksellaan.

Kesä häämöttää

Maanantaina jumppasimme eläinkorttien avulla itsemme vetreiksi. Tiistaina teimme perinteeksi muodostuneen retken Mäntynummen leikkikentälle. Lapset viihtyivät hyvin heille uusien telineiden ja keinujen parissa. Leikkien jälkeen he jaksoivat vielä reippaasti kävellä Metsätähteen ruokailemaan. Keskiviikkona kävimme tutkailemassa mitä tutkimusruudussa on tapahtunut kevään aikana. Suurin muutos edelliseen kertaan oli että loput lumetkin oli sulanut ja heinää kasvoi ruudussa.
Talven aikana olemme keränneet laavulta sekä teiden varsilta pulloja ja tölkkejä. Ahkera työ palkittiin palautusrahoilla ostetuilla jäätelöillä. Kevät on aina myös haikeaa aikaa kun vuosia päiväkodissa olleita lapsia jatkaa eteenpäin eskariin kesäloman jälkeen. Tällä viikolla olemme toivottaneet hyvää jatkoa jälleen yhdelle muruselle.

Disko ja sammalpallot

Viikko alkoi lämpimässä kevätsäässä leikkien liikunnallisia leikkejä kuten Leppäkerttuhippaa.
Tiistaina oli odotettu Timanttinen disko johon lapset olivat toivoneet suosikki kappaleitaan. Musiikkia soi Kaj:sta Puistopartioon ja kaikkeen siltä väliltä.
Loppuviikko meni sammalpalloja askarrellen sekä erilaisia ötököitä etsien ja tutkien.
Perjantain sadepäivää oli mukava viettää laavussa laulellen metsän eläimistä ja hyönteisistä.

Retkiä ja kuvasuunnistusta

Maanantaina pääsimme pitkästä aikaa pienelle retkelle rotkoon joen varteen. Pysähdyimme matkalla levähdyspaikalle kuuntelemaan Eläinlasten elämää tarinaa kateudesta.
Tiistaina oli kauden viimeinen satutunti laavulla kun Jutta tuli lukemaan kirjat kolmikosta ja rajoista. Rajat-kirja kirvoitti hyvän keskustelun lasten kanssa joille rajat metsässä on tuttu juttu.
Keskiviikkona koitti Metsämuppeleiden kevätretkipäivä. Suuntasimme matkamme Hörtsänän arboretumiin Orivedelle. Tutkimme pienryhmissä alueen kukkia ja puita sekä täytimme lintubingoa. Hörtsänä olikin hyvä paikka kuunnella monien lintujen laulua, löysimme pesiä, linnunpönttöjä, pudonneen linnunpesän sekä rikkinäisen munan.
Retken lopuksi paistoimme makkarat ja söimme muut retkieväät Onnimanni-kodassa. Bussia odotellessa ehdimme leikkiä vielä hippaa ja tervapataa.
Lintuviikko jatkui lintuaiheisella kuvasuunnistuksella torstaina.
Perjantaina saimme ihanat Kettulalaiset vieraiksemme metsään. Metsämörri odotteli Ilveksen kainalossa vieraita ja pääsimme etsimään metsästä myös muita mörrin eläinystäviä. Olipa kiva saada vieraita metsään!

Äitienpäivävalmisteluja

Kylmät kelit jatkui vain ja saimme kaivaa talvivaatteet takaisin päällemme että pysyimme metsässä lämpöisinä. Maanantaina lämpöä lisäsi myös yhteiset liikunnalliset leikit mm. Kuka pelkää mustekalaa ja Paljonko kello on, Herra Kettu? Tiistaina lumihiutaleiden leijaillessa ulkona, maalasimme ikkunoihin kukkasia kevätpäiviä piristämään. Askartelimme myös kauniit äitienpäiväkortit.
Keskiviikkona Metsämörri tuli tervehtimään meitä laavulle mukanaan ötökkösuunnistus tehtävä. Metsämörri toivoi meiltä vanhan tutun Hyönteiset laulun ja mehän lauloimme sen iloisesti vanhasta muistista. Iltapäivällä lapset saivat paketoida lahjan ja kortin äidille ja viedä ne kotiinsa piiloon.
Torstai aamuna saimme työntää kädet taikinaan kun oli Metsämuppeleiden vuoro leipoa Äitienpäiväkahvitukseen aamupalasämpylät. Taitavat leipurit pyörittivät hetkessä monta pellillistä herkullisia sämpylöitä.
Perjantai aamuna saivat lapset tuoda aamupalalle äidin, mummin tai jonkun muun tärkeän henkilön. Mukavan ja herkullisen aamupalahetken jälkeen lähdimme metsään laulamaan ja jumppaamaan liikunnallisten laululeikkien tahtiin.
Hyvää Äitienpäivää kaikille äideille!

Roskien keräämistä ja vappujuhlat

Maanantai aloitettiin lasten odottamalla roskien keräysretkellä. Matkalla Metsätähdestä ensimmäiselle sillalle "oikkarilla" oli kovin roskainen. Lapset ja aikuiset olivat hämmästyneitä kun saimme kaksi roskapussillista täyteen roskia niin lyhyellä matkalla. Kaikille tuli hyvä mieli tehdystä työstä ja toivomme että luonto pysyy puhtaana ja kaikki jaksavat kantaa roskansa roskikseen. Tiistaina viskarit pääsivät tutustumisretkelle Eskariin. Kaikista oli mukavaa nähdä millaiselta eskarissa näyttää ja mitä kaikkea kivaa siellä kesän jälkeen odottaa. Viskarit saivat tutustua Hyvä ystävä-lauluun, tehdä kirjain tehtävän, leikkiä sisällä ja ulkona sekä tavata vanhoja tuttuja! Tiistaina aloittelimme myös Äitienpäivä valmistelut.
Keskiviikko olikin Vappuaatto ja sitä juhlittiin päiväkodilla koko varhaiskasvatuksen väen voimin. Juhlimassa oli mm. supersankareita, luurankoja, prinsessoja ja erilaisia eläimiä. Temmpuilimme temppuradalla, tanssimme ja pompottelimme ilmapalloja, värittelimme ja pääsimme onkimaan.
Perjantaina pääsimme luontoretki-agentteina tutkimaan missä kunnossa luontopolku joen varressa on. Myrskyt oli kaatanut puita jotka oli onneksi ehditty raivata polulta pois ja muutamia märkiä kohtia löytyi. Meidän ketterät muppelit selvisivät niistäkin kohdista hienosti.

Nallesairaala

Pääsiäisen jälkeen meitä odotti Metsätähdessä Spr: n Nallesairaala. Lapset saivat viedä oman pehmolelunsa perusteelliseen terveystarkastukseen asiantuntevien hoitajien hoitoon. Tarkastukset sujuivat rauhassa jonottaen ja reippaasti pehmojen asioita kertoen. Kotiinviemiseksi lapset saivat Nallesairaalan neuvolakortin, laastareita sekä tarran.
Keskiviikkona lapset saivat kuunnella kirjan Pidä metsä siistinä, Pikkuli ja piirtää kirjasta mieluisan kohdan omaa vihkoonsa.
Torstai oli jännittävä päivä kun eskariope Virpi tuli vierailulle päiväkodille ja tutustui tuleviin eskarilaisiin. Jännitys saatiin purkaa kauniissa säässä runsaalla ulkoilulla.
Perjantaina teimme pienen retken kosken kohinaa katselemaan ja kuuntelemaan.

Pääsiäistä kohti

Viikko alkoi reippaalla kävelyllä rotkoon jossa etsimme kevään merkkejä. Kävimme myös sillalla ihailemassa kosken keväistä kohinaa. Reippailun jälkeen lapset piirsivät kuvat itsestään sekä perheistään.
Tiistaina saimme suut ja kielet vetreiksi eläinaiheisella suujumpalla sekä kävimme Pikku kirkolla seurakunnan järjestämällä pääsiäispolulla. Lapset seurasivat tarinaa mielenkiinnolla ja keskittyneesti, olimme niin ylpeitä heistä!
Keskiviikkona meitä odotti laavulla Metsämörri pääsiäispupun korissa kököttäen. Metsömörri pyysi lapsia auttamaan Pikkupupu Pennasta etsimään kadottamansa pääsiäismunat. Pupu oli joutunut matkallaan ketun jahtaamaksi ja munat oli tippunut korista ympäri metsää. Vikkelät Metsämuppelit löysivät ja keräsivät 40 munaa tuossa tuokiossa ja saivat avusta kiitokseksi pääsiäismunan.
Torstaina lauloimme keväisiä ja pääsiäisaiheisia lauluja.
HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ!

Virvon varvon...

Maanantai vietettiin Metsätähdessä pääsiäisaskartelujen merkeissä. Teimme komeita virpomisvitsoja sekä askartelimme pääsiäisruohoille purkit. Myöhemmin viikolla kylvimme ohraa sekä muutaman herneen purkkeihin. Tiistaina saimme kuulla laavulla kirjaston satutunnilla kaksi susi tarinaa. Virvoimme kirjaston Tarjan sekä kävimme ilahduttamassa naapureitamme SPR:n kirpputorilla virpomalla. Keskiviikkona teimme virpomisvideon johon tarvittiin muutama otto sekä leikkitauko. Tauon jälkeen homma sujuikin todella hienosti! Torstaina Eläinlasten elämää käsitteli hyväksymistä. Mietimme miltä tuntuu jos kaveri ei hyväksy omia leikki ehdotuksia. Perjantaina viskarit lähtivät odotetulle reissulle Mänttään uimaan ja pienemmät saivat nauttia musiikkiliikunnasta päiväkodilla.

Kevätkylvöä ja nurinkurin

Maaliskuun viimeinen päivä toi tullessaan tutkimusruudun tutkailua ja yhteisiä pihaleikkejä.
Huhtikuu taasen aloitettiin ihan nurinkurin. Lapsilla ja hoitajilla oli vaatteet nurinpäin ja olipa muutama lähtenyt hoitoon yövaatteissaan. Reput laitettiinkin vatsapuolelle ja piilosta leikittiin niin että yksi meni piiloon ja muut etsivät. Keitto syötiin haarukalla ja päivälepokin nukuttiin jalat tyynypäädyssä. Viikolla ehdittiin myös käydä lainaamassa uusia kirjoja kirjastosta, kylvää männyn siemeniä, maalata keväisiä maalauksia musiikkia kuunnellen sekä riimitellä ja arvuutella. Viikolla meitä helli jo lämmin kevätsää ja muurahaispesässä olikin kova vilinä. Muurahaisten puuhien seuraamisessa meni meillä pitkät tovit.

Kokkaa, kokkaa...

Maanantaina jumpattiin päiväkodin salissa pallojen kanssa sekä askarreltiin ruoka-aiheinen kortti eläkkeelle jäävälle keittäjälle. Viimeviikon lintuaihe jatkui myös tällä viikolla lintulorupussin, lintuaskartelun ja linnunlaulujen merkeissä. Eläinlasten elämää käsitteli tälläviikolla surua. Pohdimme mistä voi tulla surulliseksi ja mikä helpottaa surua.
Alkuviikosta harjoittelimme ruoka-aiheisia lauluja ja torstaina pääsimme yllättämään "keittiön Liisan" iloisella lauluhetkellä. Viimeisenä työpäivänään ennen eläkeelle siirtymistä hän sai kuulla lasten reippaita lauluja mm. Kokkaa, kokkaa, Muurahaisen muori perunoita kuori sekä popsi popsi porkkanaa. Lapset olivat saaneet kerättyä jälleen timanttipurkin täyteen ja heidän toiveesta pidimme torstaina myös lelupäivän.

Linnunpönttöjä ja lätäköitä

Viikko aloitettiin pelaamalla tuttua lautapeliä Korppia, toki metsään sopivalla tavalla. Viikolla luettiin satukirja laavulla peruuntuneen satutunnin tilalla sekä urakoitiin linnunpönttöjä metsään. Lapset saivat aikuisen avustuksella koota pöntöt ja valita sopivat puut joihin ne laitettiin. Kävipä lintuja heti tutkailemassa pönttöjä. Toivottavasti saamme kevään aikana seurailla monien lintujen pesänrakennus- ja poikasten ruokinta puuhia! Pönttöjen kokoaminen sai lapset innostumaan lintuaiheesta enemmänkin ja loppuviikko tehtiin erilaisia pehmustettuja linnunpesiä lumikasoihin.
Viikko päätettiin iloiseen lauluhetkeen.
Keväisen lämpimät kelit on hellinyt meitä ja aurinkolasit on kaivettu varastoista. Metsään on myös muodostunut jo muutamia kivoja lätäköitä joissa on leikitty kalastusleikkejä ja keppien kelluttamista.

Harjoituksia, harjoituksia...

Tällä viikolla Metsämuppelit harjoittelivat innokkaasti Rukkanen näytelmää. Näytelmä sai ainokaisen esityksensä perjantaina kun vietimme isovanhempien päivää. Päivää oli odotettu hartaasti ja suurella innolla kutsuja tehden, ohjelmaa miettien ja herkkuja leipoen.
Perjantaina paikalle saapuikin huikea määrä kutsuvieraita peräti 27. Päivän ohjemassa oli näytelmä herkuttelua sekä pehmo metsäneläinten etsintää. Aamupäivä kului iloisissa merkeissä. Lämmin kiitos kaikille vierailijoillemme!
Viikkoon mahtui myös toiminnallista matikkaa sekä eläinlasten elämää karvaan häviämisen parissa.
Alkuviikon lumisade sai muppelit innostumaan lumihommista ja metsään syntyi mäyräkoiria, lumilinnoja ja mopoja.
Ihanan touhukas viikko!

Laskiaispuuhia

Viikko aloitettiin perinteisillä pihaleikeillä, tervapadalla ja viimeinen pari uunista ulos. Laskiaistiistain vietimme yhdessä Nallejen ja Mesikämmenten kanssa päiväkodin pihassa leikkien. Ohjelmassa oli mm. jäätaideteoksen valmistamista sekä leikkivarjo leikkejä. Välipalaksi lapset saivat täyttää omat laskiaispullansa. Keskiviikkona ja torstaina harjoittelimme tulevaan isovanhempienpäivään ohjelmaa. Viskarit ehtivät myös harjoittelemaan ohjeen mukaan värittämistä. Perjantaina tutustuttiin vanhoihin, perinteisiin lasten loruihin. Tällä viikolla kevät on tehnyt tuloaan rytinällä ja olemme saaneet kuunnella metsässä iloista linnunlaulua sekä leikkiä lätäköissä.

Luontoelokuva ja jäähän tutustumista.

Maanantaina pääsimme vielä kertaalleen hiihtämään koulukeskuksen kentälle. Tällä kertaa metsän eläimet oli saapunut paikalle. Tehtävänä oli etsiä eläin mukaan hiihtämään sekä tutustua ravintoketjuun.
Tiistaina viskarit jäivät päiväkodille tekemään omia tehtäviään kun pienemmät Metsämuppelit suuntasivat laavulle satutunnille. Vuorossa oli kaksi talvista kirjaa:Lumikarhu löytää ystävän sekä Takaisin kotiin.
Keskiviikkona suuntasimme vapaa-aikatalolle katsomaan luontoelokuvaa nimeltä Metsän selviytyjät. Kaikki saivat ihan ikioman leffalipun sekä tietysti popcornia.
Elokuvan jälkeen värittelimme Metsätähden seinässä olevalle kuuselle talvisia pikkulintuja visertelemään.
Torstaina Eläinlasten elämää käsitteli pelkoa. Pohdimme saako kaveria pelotella sekä tarvitseeko pelkäämistä hävetä. Keskustelimme myös siitä mitkä asiat pelottaa.
Perjantaina suuntasimme Koppelojärvelle pilkille. Tutustuimme myös jään paksuuteen sekä millainen jään pinta on. Lapset saivat myös luistella järven jäällä sekä laskea pulkkamäkeä. Touhukkaan aamupäivän jälkeen ruoka ja uni maistui hyvin muppeleille. Hauskan retkipäivän jälkeen onkin mukava lähteä talvilomaa viettämään!

Hiihtoa ja ystävyyttä

Maanantaina pääsimme pitkän odotuksen jälkeen hiihtämään. Aamulla eskaritaksi saapui hakemaan innokkaat hiihtäjät suksineen kyytiin ja Moona odotti meitä Muumien kanssa koulukeskuksen kentällä. Tunti suksien päällä hurahti nopeasti kun autoimme Muumimammaa keräämään salaattiaineksia jotka Haisuli oli levitellyt pitkin kenttää. Harjoittelimme myös mäenlaskua sekä kuljetimme Niiskuneidin helmiä suksilla. Tiistaina viskareilla oli metsässä QR-koodeilla varustettu jumpparata ja pienemmät Metsämuppelit leikkivät päiväkodin pihassa.
Keskiviikkona Eläinlasten elämää käsitteli jämäkkyyttä jota harjoiteltiin myös Susi ja Punahilkka-leikin avulla. Mediataitoviikon sekä lähestyvän ystävänpäivän innoittamana otimme metsäiset kaverikuvat.
Torstaina matka metsään kävi postilaatikon kautta kun veimme isovanhempienpäivä kutsut postiin.
Perjantaina vietimme ystävänpäivää koko päiväkodin voimin metsässä. Ohjelmassa oli Peikkojumppaa. Nallet saivat etsiä metsästä pehmoeläin ystäviä sekä timantteja. Mesikämmenet ja Metsämuppelit etsivät pareittain metsään piilotteluja erivärisiä sydämiä. Lopuksi maistui makkarat nuotion lämmössä.

Timanttinen viikko

Viikko alkoi jälleen liikunnallisella yhteisleikillä, nyt vuorossa oli Kurki ja sammakko leikki. Tiistaina viskarit jäivät aamulla päiväkodille tekemään kynätehtäviä sekä askartelemaan lumiukkoja. Pienemmät Metsämuppelit tulivat Metsätähden pihaan kuvasuunnistamaan. Etsintävuorossa oli kuvia talvisista puuhista. Viskareiden saavuttua Metsätähteen vietimme yhdessä ansaittua lelupäivää.
Keskiviikkona metsän valtasi jäätimantit. Aluksi harjoiteltiin timanteilla matematiikkaa ja sen jälkeen alkoi timanttien etsintää sekä myöhemmin myös timanttien ryöstöä. Jäätimanttileikit jäivätkin lasten suosikkileikiksi loppuviikoksi.
Torstaina tutkittiin kuvasta katsoen millaista elämää on lumihangen alla ja pohdittiin miten näin vähälumisena talvena jyrsijöiden käy kun paksu lumi ei suojaa niitä. Teemaan liittyen leikittiin vielä yhdessä Pöllö ja hiiret hippaa.
Perjantaina lauloimme talvilauluja. Viikolla jatkoimme myös Isovanhempienpäivä kutsukorttien askartelua.
Viikon aikana pohdimme myös mm. minkä eläimen jälkiä oli lumisateen jälkeen metsään ilmestynyt tai miksi koivun alla oli vesisateen jälkeen isoja reikiä lumessa.

Matikkaa metsässä

Lauha talvi jatkuu ja hiihtokoulu jouduttiin jälleen perumaan huonon lumitilanteen vuoksi. Hiihtämisen sijasta Metsämuppelit aloittivat viikon jumppaamalla salissa. Liikuimme eri eläinten tavoin sekä teimme lasten toiveiden mukaisen temppuradan. Tiistaina viskarit suuntasivat laavulle jossa keskusteltiin aiheesta: Millainen on hyvä kaveri. Pienempien kanssa saimme tehdä lumiukkoja uudesta suojalumesta.
Keskiviikkona vuorossa oli matikka juttuja. Lapset saivat laittaa itsensä pituusjärjestykseen sekä lajitella tekemänsä lumipallot kokojärjestykseen pienimmästä suurimpaan.
Torstaina leikimme aikuisen tukemana pienryhmissä ja perjantaina lauloimme kieltä jumppaavan Jee jee jeeppi-laulun sekä kuukauden viimeisen päivän tapaan tutkailimme tutkimusruutua.

Eläinten talvi

Maanantaille suunniteltu Muumien hiihtokoulu peruuntui huonon lumitilanteen vuoksi joten Metsämuppelit suuntasivat kirjastoa kohti ja jokainen sai valita uusia kirjoja luettavaksi Metsätähteen. Harjoittelimme myös ohjeen kuuntelemista ja noudattamista kun piirsimme lumiukon hauskan lorumuotoon kirjoitetun ohjeen mukaan.
Tiistaina viskarit jäivät aamupäiväksi päiväkodille yhteisiin leikkeihin ja pienemmät suuntasivat Metsätähden vieressä olevalle pellolle hankikävelylle sekä lumipyörä- hippaa leikkimään.
Keskiviikkona Metsämörri odotteli lapsia laavulla eläinten jälkientunnistus tehtävien kanssa. Oli metsään eksynyt myös muutamia eläimiä jälkiä jättämään. Torstaina tutustuimme luukkukirjan avulla siihen miten eri eläimet selviytyvät talven yli. Osalla lapsilla olikin jo hurjasti tietoa eläinten talvehtimisesta ja saimme hyvän keskustelun aikaan.
Perjantaina laavulta löytyi kirje jossa Metsämörri kertoi villapaitansa purkaantuneen metsään ja pyysi lapsia keräämään langat pois metsästä. Kylläpä mörrillä olikin ollut värikäs paita!

Lumitaidetta

Viikko aloitettiin reippaasti suksilla. Metsämuppelit pääsivät kokeilemaan kuinka hiihtäminen sujuu Metsätähden viereiselle pellolle tehdyllä ladulla ja hyvinhän se sujui! Reippaat hiihtäjät saivat kokeilla ihan perinteistä hiihtoa sekä kuinka palloa voi potkia suksella. Hiihtourakan jälkeen päästiin vielä askartelemaan kauniita lumihiutaleita Metsätähden ikkunaa koristamaan.
Tiistaina saimme jälleen vierailijan kirjastolta lukemaan kaksi mielenkiintoista kirjaa. Toisen kirjan innoittamana osa lapsista lähtikin leikkimään Jakki-leikkiä. Viikolla ehdittiin myös tehdä viskareiden kanssa kynätehtäviä, riimitellä sekä laulaa yhdessä talvisia lauluja kuten Lumiukkomarssia ja Viisi lumiukkoa. Kulunut viikko on ollut lämmin ja lumesta on ehditty taiteilla mm. lumiukkoja ja moottorikelkkoja. Perjantaina osa lumiteoksista sai kauniit värit päällensä kun Metsämuppelit pääsivät maalaushommiin.

Yhdessä leikkimistä ja lumen riemua.

Kahden viikon joululoman jälkeen Metsämuppelit palasivat metsään iloisin mielin. Viikko aloitettiin sääntöjen kertaamisella ja synttärisankaria juhlien.
Tiistaina leikimme Karhu nukkuu-leikkiä yhdessä sekä pitkä juna puksutti metsässä kohti Englantia.
Torstaina keskustelimme millaisia uuden vuoden juhlaperinteitä perheissä on sekä maalasimme narumaalaustekniikalla ilotulituksia. Ensi viikolla jatkamme tätä ryhmätyönä.
Viikolla satoi mukavasti uutta lunta ja perjantaina maitokärryyn pakattiin lumilapioita ja eri kokoisia ämpäreitä. Yhdessä saimme valmiiksi komean lumilinnan joka jäi viikonlopuksi paremmin jäätymään. Valtaakohan ensi viikolla linnan ritarit, prinsessat vai ihan jotain muuta?

Joulurauhaa metsään

Viimeisenä viikkona ennen joulua touhua riitti yllin kyllin. Maanantaina oli metsään ilmestynyt joulupalloja joissa oli salainen jumppaohje. Viikonlopun runsaat lumisateet antoivat lisähaasteita jumppaliikkeille.
Tiistaina leivottiin pipareita ja askarreltiin joulutontut.
Keskiviikkona Metsämuppelit suuntasivat pienelle postikierrokselle ja jakoivat joulutervehdyksiä yhteistyötahoille. Lapset olivat retkestä yhtä iloisia kuin korttien saajatkin.
Torstaina sytytettiin nuotio pitkästä aikaa ja paahdoimme vaahtokarkkeja. Mukavasti pehmenneen vaahtokarkin kun litisti itseleivottujen pipareiden väliin niin saatiin jouluiset herkut maisteltavaksi.
Viikon viimeisenä päivänä Metsämuppelit suuntasivat metsään julistamaan metsäneläimille joulurauhan ja jätimme kuusien alle ja oksille herkkuja linnuille sekä jäniksille. Hyvää ja rauhallista joulua kaikille!

Jouluisia askareita

Maanantaina metsämuppelit taiteilivat joulupukki tai joulukuusi aiheisia joulukortteja kotiväelle annettavaksi.
Tiistaina kirjastolta saapui satutäti lukemaan tarinoita metsäneläinten talvisista seikkailuista, jotka selvästi lumosivat kuulijansa.
Keskiviikkona lauloimme joululauluja koko päiväkodin väen kanssa ja taiteilijat valmistivat teoksia Joululahjamessujen piirrustuskilpailuun. Nautimme joululounaasta taidepajalla päiväkodilla.
Torstaina joulukalenterin luukusta aukeni tehtävä etsiä metsään levittäytyneitä tonttuja. Metsätähdessä tehtiin yhdessä ulkojoulukoriste tuomaan tunnelmaa.
Perjantaina leikimme metsässä loru- ja laululeikkejä, karhu nukkuu ja kiepin kätkössä.
Tällä viikolla kynttiläkipoja on lähetetty koteihin.

Joulukalenteri ja nostetaan lippu salkoon...

Viikonloppuna marraskuu oli vaihtunut joulukuuhun ja tuttuun tapaan Metsämörri on luvannut tuoda meille joka päivä joulukalenterin tehtävän. Tällä viikolla etsittiin oravien piilottamia joulukuusen koristeita, laulettiin joululauluja ja laitettiin suola kasvamaan.
Paperipusseista askarreltiin kauniita kukkia ja tähtiä. Alkuviikosta satoi hiukan lunta ja pikkupakkaset on pitänyt lumen mukavasti maassa. Vihdoin saatiin toteuttaa lasten toive ja jättää kurahousut naulakkoon.
Torstaina itsenäisyyspäivän aattona kokoonnuttiin koko varhaiskasvatuksen väki pihalle ja nostettiin lippu salkoon sekä kuunneltiin laulu suomen itsenäisyydestä. Metsässä vielä köllähdettiin suurten mäntyjen alle ja ihailtiin suomen luontoa Finlandia Hymnin soidessa taustalla.
Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

Marraskuu loppuu

Maanantaina saapui jälleen yksi syysmyrsky joka vesisateella sulatti kaiken lumen. Vietimme sateisen päivän Metsätähdessä yhdessä leikkien.
Tiistaina metsään saapuessamme odotti laavulla meitä Metsämörri jumppapussukan kanssa. Jumpassa liikuttiin erilaisten eläinten tavoin.
Keskiviikkona oli kauan toivottu lelupäivä. Mukana oli supersankareita, työkoneita ja pörröisiä koiranpentuja.
Torstaina riimiteltiin ja maalaattiin Metsätähden ikkunaan lumista maisemaa. Perjantaina tutkailtiin mitä tutkimusruudussa oli viimeisen kuukauden aikana tapahtunut.
Metsämuppelit saivat tällä viikolla mukaansa lähihoitajaopiskelijan Karoliinan joka on seuranamme aina jouluun asti.

Lapsen oikeuksien viikko

Tällä viikolla vietettiin Lapsen oikeuksien päivää ja koko viikko meni aiheen piirissä. Metsämuppeleiden mukana tämän viikon oli myös 9.lk TET-harjotteluja Hilla jonka lapset ottivat riemulla mukaan leikkeihinsä.
Maanantaina keskusteltiin mitä oikeuksia kaikilla maailman lapsilla on sekä laulettiin ja tanssittiin lasten oikeuksien-laulu.
Keskiviikkona oli Lapsen oikeuksien päivä ja juhlan kunniaksi koko varhaiskasvatuksen väki kokoontui päiväkodin saliin laulamaan lasten suosikkilauluja. Viskarit saivat harjoitella keskiviikkona myös matematiikka taitojaan.
Loppuviikosta lumipyry sekoitti suunnitelmat ja nautimme lumileikeistä Metsätähden pihassa.
Perjantaina liikuimme Hupsis- metsän eläinten jumpparadalla. Lumimyrsky oli pudotellut muutamia isoja kuusen oksia ja niistä saatiin aikaan hauskoja leikkejä.

Kurainen marraskuu

Lumien sulattua metsä on ollut todella kurainen ja niin myös kaikki Metsämuppelit jokaista nenänpäätä myöten. Kaikki toivovat jo kovasti pikku pakkasia ja lunta.
Tällä viikolla aamut on aloitettu harjoittelemalla tulevan lauluhetken lauluja.
Maanantaina leikimme porukalla Purkkista ja hienosti pienimmätkin muppelit saivat ideasta kiinni. Tiistaina luettiin Molli-kirja laavulla ja loppuviikosta askartelimme yhteisölliseen taideteokseen hämähäkkejä ja seittiä. Perjantaina pohdimme miten erilaiset metsäneläimet valmistuvat talventuloon ja tutkailimme erilaisia eläinten jälkiä.

Lumipalloja ja lauluja

Alkuviikosta oli lunta maassa jolloin metsään ilmestyi vielä lisää isoja ja painavia lumipalloja. Loppuviikosta niitä sitten rikottiin innolla kepeillä kaivertaen.
Viikolla mietimme miten paljon on olemassa erilaisia perheitä ja kuinka jokainen niistä on yhtä tärkeä ja rakas. Pohdimme myös kuinka rakkautta perheenjäsenelleen voi osoittaa.
Harjoittelimme tulevaan lauluhetkeen lauluja ja leikimme yhdessä puuhippaa.
Iso maja sai kevytpeitteen päällensä suojaksi tulevia lumisateita vastaan.
Perjantaina isät ja isoisät pääsivät nauttimaan aamupalaa lasten kanssa.

Tutkimista

Maanantaina metsän oli valloittanut metsäneläin pehmolelut. Jokainen lapsi kävi metsästä etsimässä oma eläimen jolle sitten tehtiin terveystarkastus. Lapset saivat mitata, punnita, antaa rokotteen ja tutkia korvat, silmät ja keuhkot. Nyt eläimet pärjäävät tulevan talven metsässä loistavasti.
Tiistaina Metsämörri piipahti jälleen tervehtimään meitä. Lauloimme Metsämörrilaulun ja lähdimme etsimään Metsämörrin piilottamia syksyisiä kuvia metsästä. Hienosti kaverin avustuksella vaikeimmatkin piilot löytyivät.
Keskiviikkona saimme Pauliinan ja Jennin Hyytiälän metsäasemalta vieraiksemme kertomaan kuinka lehtipuiden lehdet toimivat eri vuodenaikoina. Saimme laittaa puihin kesäisiä vihreitä lehtiä, syksyisiä punaisia ja keltaisia lehtiä sekä ötököitä jotka hajottavat lehdet uudeksi maa-ainekseksi. Kiitos vielä kivasta vierailusta!
Torstaina koitti lokakuun viimeinen päivä joten se tarkoitti tutkimusruudun tutkimista. Ruudussa oli kovin ruskeaa, lehtiä ja männynneulasia paljon. Iltapäivällä jatkoimme isänpäivävalmisteluja.
Perjantai aamu alkoi iloisissa merkeissä kun lumisade saapui Juupajoelle. Metsässä ehdittiin tehdä monta isoa ja pientä lumipalloa, lumienkeleitä ja putsailla oksia lumesta. Kovasti lapset toivoivat että lumipallot ei sulisi viikonlopun aikana.

Liikennemerkkejä sekä salaisuuksia

Viikko aloitettiin liikennemerkkien bongausretkellä. Kiertelimme kuvaamassa kaikki vastaan tulevat liikennemerkit. Metsässä käytiin syömässä ja leikkimässä jonka jälkeen tutustuimme liikennemerkkeihin ja niiden merkityksiin tehtävän avulla.
Tiistaina Tarja kävi kirjastolta lukemassa jälleen kaksi kiinnostavaa kirjaa jotka kertoivat ystävyydestä sekä siitä kuinka voi käydä jos jättää aamupalan syömättä.
Eläinlasten elämää-hahmot kävivät muistuttamassa meitä siitä kuinka jokainen on jossain asiassa tosi hyvä sekä siitä kuinka kannustetaan kaveria joka tuntee olevansa huono jossakin asiassa.
Torstaina harjoittelimme suujumppaa eläinkorttien avulla sekä aloitimme hyvin salaiset isänpäivä valmistelut. Perjantaina käytiin kirjastossa lainaamassa uusia kirjoja Metsätähteen.
Viikolla ollaan myös mm. harjoiteltu miekkailua, tutkittu pikkukotilon elämää sekä katseltu suurennuslasin takaa metsän elämää.

Juupakoti vierailu

Viikko aloitettiin lauluharjoituksilla mutta ennen sitä purettiin energiaa Etsi minulle- leikillä. Ohjaaja pyysi noutamaan metsästä muunmuassa kävyn, keltaisen lehden sekä puolukan lehden.
Tiistaina Eläinlasten elämää teemana oli ulkopuolelle jättäminen. Kokeiltiin miltä tuntuu kun muut supisee piirissä ja yksi jää ulkopuolelle sekä pohdittiin mitä pitäisi tehdä kun Pöllö ja Siili aikoivat jättää Suden synttärijuhlista pois.
Tällä viikolla vietettiin vanhusten viikkoa. Sen vuoksi olimme saaneet Juupakodista kutsun mennä taiteilemaan heidän kanssaan. Metsämuppelit reippailivat kävellen Juupakodille jossa saimme maalata vesiväreillä ihanien mummojen ja vaarien kanssa. Vierailu ilahdutti sekä Juupakodin asukkaita että meitä Metsämuppeleita.
Torstaina vietimme metsän sijaan talon yhteistä lauluhetkeä päiväkodilla koska syysmyrsky yllätti meidät.
Perjantaina vielä riimittelimme luonto aiheisia riimejä: syksyiset värit lehti toistaa, kirkkaissa väreissä luonto loistaa.
Ensi viikolla vietämme syyslomaa!

Syysretki ja metsäolympialaiset

Maanantai oli syyskuun viimeinen päivä joten se tarkoittaa tutkimusruudun tutkailua. Paljon olikin muutosta tapahtunut elokuun loppuun verrattuna: lehtiä oli putoillut paljon, heinä oli kuihtunut ja olipa ruutuun tupsahtanut juomatölkkikin. Maanantaina harjoiteltiin myös ensi viikolla pidettävää lauluhetkeä.
Tiistaina koitti paljon odotettu retkipäivä. Metsämuppelit suuntasivat matkansa pikkubussilla Kolhoon, Hyvärisenlammen laavulle ja luontopolulle. Aluksi kävelimme luontopolun jonka varressa oli 20 tietoiskua, tehtävää ja kysymystä. Metsämuppelit ovat kyllä hyvin oppineet luonnosta koska vain kaksi meni väärin. Mukavan kävelyn jälkeen leikittiin puuhippaa kun odoteltiin makkaratulien syttymistä. Eväät nautittiin hyvällä ruokahalulla ja hartaudella nauttien aurinkoisesta pakkas säästä. Vielä nimet vieraskirjaan ja kotimatka saattoi alkaa.
Keskiviikkona meitä odotti laavulla Metsämörri kynttilälyhdyn ja mitalien kanssa, mitä ihmettä?!
Metsämörri oli järjestänyt meille metsäolympialaiset olympiatulta myöten. Lajeina oli tarkkuusheittoa kävyillä, pituushyppyä, pallonheittoa sekä pitkänmatkanjuoksu metsän ympäri. Kaikki osallistuivat ja kannustivat kavereita innokkaasti.
Jokainen osallistuja sai ainutlaatuisen Metsämörri mitallin ja kisojen lopuksi puhalsimme yhdessä olympiatulen sammuksiin.
Loppuviikko meni auton rakennusprojektin merkeissä. Ahkerat rakentajat mittasivat, sahasivat ja vasaroivat puita. Arja toimi kokoamisvastaavana ja sitoi puut toisiinsa. Auto ehti toimia keskeneräisenäkin jo palo-poliisiautona sekä matka-autona Lappiin joulupukin luo. Tälle menopelille tulee varmasti vielä paljon ajokilometrejä ja hurjia seikkailuja!

Kokkailua ja kuvaamista

Viikko alkoi jälleen liikunnallisilla leikeillä mm. pyykkipoikahipalla ja polttopallolla. Tällä viikolla vietimme pari Metsätähtipäivää jotta saimme tehtyä sisähommia välillä. Aiemmin syksyllä kävimme puolukkaretkellä ja tiistaina leivoimme keräämistämme puolukoista puolukkamuffinsseja. Lapset saivat lisäillä taikinaan kananmunat, jauhot ja puolukat sekä vatkata sähkövatkaimella taikinaa.
Keskiviikkona oli valokuvaus päiväkodilla jonka jälkeen vietimme jälleen Metsätähdessä. Syksyn satokauteen tutustuttiin kuorimalla ja pilkkomalla kasviksia. Torstaina pelasimme maistelupeliä jossa edellisenä päivänä pilkotut kasvikset maistui mainiosti lapsille.

Luonto siistiksi

Maanantaina oli Luonto siistiksi-päivä. Metsämuppelit lähtivätkin Korkeakosken keskustaa kiertelemään ja keräämään roskia kävelyteiden varsilta ja torilta. "Saaliiksi" saimme kaksi roskapussillista roskia. Kierroksen jälkeen tutustuimme kierrätykseen ja lajittelimme roskat oikeisiin laatikoihin.
Tiistaina Jutta tuli kirjastolta lukemaan kaksi tarinaa joista lapset saivat piirtää mielenkiintoisimmat kohtaukset. Muppelit kuuntelivat sadut niin keskittyneesti että hyvä kun penkillä pysyivät.
Eläinlasten elämää -tarinassa saimme miettiä miten voi kaveria auttaa ja miltä se tuntuu kun autetaan.
Loppuviikosta teimme luonnon materiaalista yhteisen taideteoksen josta lopulta tuli ötököiden koti sekä leikimme puuhippaa ja Paljonko kello on, Herra Kettu?-leikkiä.
Alkuviikosta lapset huomasivat maasta pilkottavan sienen hatun jonka kasvua seurasimme mielenkiinnolla päivittäin.

Liikennelauluja ja puihin tutustumista.

Viikko alkoi kauniissa syksyisessä säässä ja sehän laittoi meidän jalat jumppaamaan. Lapset saivat vuorollaan nostaa eläinjumppa kortin jonka liikkeitä yhdessä teimme. Saimme vaappua kuin sorsat, lennellä kuin surisevat kärpäset sekä marssia kuin muurahaiset.
Tiistaina oli kauan odotettu ja hartaasti harjoiteltu liikenne aiheinen koko päiväkodin yhteinen lauluhetki. Olipa siellä taas hauskaa!
Viikolla harjoittelimme myös suujumppaa sekä tutustuimme eri puulajeihin kirjan avulla. Tutkimme myös kuinka monta erilaista lehteä metsästä löytyy sekä vertailimme puiden kokoa omaan kokoon nähden.
Kävimme myös kirjastossa lainaamassa uusia kirjoja Metsätähteen luettavaksi.

Syyskuu alkoi.

Syksyn ensimmäinen viikko alkoi harvinaisessa helle säässä, josta Metsämuppelit ovat mielissään. Viikolla on keksitty viitomat uuteen syyskuun loruun ja opeteltu tulevaan yhteiseen lauluhetkeen lauluja.
Viikko aloitettiin tuttuun tapaan liikunnallisilla leikeillä. Vuorossa oli erilaisia jumppalauluja sekä Kiepin kätkössä -tutustumisleikki.
Kävimme meille uudessa metsässä puolukkaretkellä josta saimmekin hyvän sadon, myöhemmin kerron mitä puolukoista valmistamme. Tutustuimme myös Eläinlasten elämää -sarjan hahmoihin sekä askartelimme omat pöytäteatterinuket. Eläinlapset tulevat vierailemaan luonamme koko syksyn ajan.
Luonnossa voi tehdä monenlaista taidetta metsän omista materiaaleista. Torstaina lapset saivat tehdä omakuvan lehdistä, kävyistä ja kepeistä.
Perjantaina vietimme rauhallisen vesiväri maalaushetken puiden varjossa.
Kosken kuohunta houkutteli meidät pienelle yllätyskävelylle sillalle katselemaan veden kuohuntaa ja heittelemään käpyjä veteen. Niiden vauhdikasta menoa joessa oli hauska seurata.

Metsämörriin tutustumista ja kioskien rakentamista.

Maanantai aamuna kun saavuimme metsään löysimme laavulta huolestuneen Metsämörrin. Hänen ystävänsä Täpläturilas oli viikonloppuna kadottanut tuulessa kaikki täplänsä. Metsämuppelithan auttoivat innokkaasti etsimään kaikki metsään lentäneet täplät takaisin turilaalle. Lauloimme myös kaksi Metsämörri lauluakin uusille ystävillemme.
Tiistaina kokeilimme miten luonnosta saa "piirrettyä"erilaisia värejä paperiin. Mustikka, käpy ja koivunlehti osoittautuivat hyviksi luonnonkyniksi.
Keskiviikkona metsämuppelit saivat kokeilla miten saha ja ruuvinväännin toimii kun aikuisen avustamana rakensimme vanhasta majasta grillikioskin ja lisäksi vielä jätskikioskin. Yhteistyöllä homma sujui sutjakasti.
Vaikka elokuu on ollut todella lämmin ja sateeton, syksyn tuulet alkaa puhaltamaan. Siitä saimme tuulahduksen kun torstaina keräilimme lehtiä joista sitten painoimme värikkäitä lehtiä ikkunaamme koristamaan.
Perjantaina, elokuun viimeisenä hoitopäivänä etsimme metsästä tutkimusruudulle hyvän paikan. Tutkimme mitä sieltä löytyi ja jatkossa joka kuukauden viimeisenä päivänä katsomme miten ruudussa oleva kasvillisuus on muuttunut.

Ötököitä ja synttäreitä

Viikko alkoi Jekku Jänön jumpalla. Lapset saivat kukin vuorollaan nostaa pussukasta Jekku Jänö kortin jossa oli jokin jumppa liike. Isoa pehmonoppaa heittämällä selvitettiin montako liikettä tehdään.
Tiistaina pääsimme kuvasuunnistamaan ötökän kuvia metsästä etsien.
Tällä viikolla vietettiin kahden metsämuppelin synttäreitä. Heidän toiveleikkejä oli muurahaisen muna sekä poliisi ja rosvo. Olipa meillä hauskaa ja jännitävääkin kun ryhmän aikuisetkin olivat rosvoja ja poliiseja!
Perjantaina lapset saivat etsiä metsästä sopivan pesäkolon omalle mielikuvitus ötökälleen ja kuvata sen puhelimella. Lisäksi he piirsivät paperille kuvan tästä hauskasta ötökästään.
Viikolla saatiin jälleen pohtia ja tutkia luonnon ihmeitä kuten miten nopeasti sieni kasvaa yhden yön aikana tai kuinka pitkiä loikkia oravat hyppii puusta toiselle.

Uusi kausi alkaa

Metsämuppelit aloittivat tällä viikolla uuden kauden kun lomalaiset palailivat takaisin hoitoon. Ryhmässämme aloitti paljon uusia muppeleita joten viikko on mennyt rauhallisesti toisiimme tutustuen ja sääntöjä kerraten päivitäin. Uutena leikkinä leikimme Muurahaisen muna-leikkiä pallolla ja kokosimme alkukesästä tutun kenttäsairaalan pystyyn. Siellä sai ryhmän aikuinen kunnon paketoinnin sideharsoilla. Vietimme myös yhdet kesälomalla olleen lapsen synttärit ja pidimme lauluhetken jossa lauloimme tuttuja lauluja esim. Piippolan vaari ja Hämähämähäkki.
Olemme myös ehtineet tutkia ja tarkkailla luontoa ja sen asukkaita. Tutuksi on tullut niin sammakko kuin eri kokoiset lehtokotilotkin.

Ötököitä

Tällä viikolla leikittiin paljon yhteisleikkejä, tuttua hippaa ja 10 tikkua laudalla. Riimittelyä ja loruttelu jatkui myös, vanha eläinlorupussikin pääsi mukaan pitkästä aikaa. Keskiviikkona viritimme vanteita puiden väliin ja lapset saivat pareittain kerätä käpyjä ämpäriin. Sen jälkeen oli tarkkuusheittoa vanteiden läpi joka sujui hyvin, joku sai kerralla neljäkin käpyä läpi. Torstaina meidät yllätti kesän ensimmäinen rankkasade. Sehän tarkoitti hyvää matojen etsimis-ja tutkimispäivää! Metsästä löytyi myös kotiloita ja Ukkoetana. Perjantaina lauloimme kesälauluja ja olimme ötökkä kuvasuunnistusta joka edellisen päivän sateen vuoksi jäi tekemättä.

Kesäpuuhia

Kesäkuu alkoi pienillä muutoksilla. Koska muutama lapsi jäi jo lomalle, pääsi kaksi uutta Metsämuppelia jo harjoittelemaan ryhmämme mukana. Hienosti ovat uudet lapset sujahtaneet ryhmään mukaan. Saimme ryhmäämme myös kunnan palkkaaman kesätyöntekijän joka toimii aikuisten apukäsinä. Tällä viikolla on leiktty paljon yhteisleikkejä: vanhoja tuttuja 10 tikkua laudalla, rosvoa ja poliisia sekä tervapataa, uutena leikkinä sammakon jumppa ja ketun piilo. Tiistaina harjoittelimme vielä illan kesäjuhlan lauluja, harjoitukset sujui hyvin. Viikolla lapset saivat etsiä metsästä ison kiven jonka maalaattiin mielikuvitusötökäksi. Yllättävän monta leppäkerttua kuitenkin lennähti mukaan.

Toukokuun viimeinen viikko

Maanantaina lähdimme kevätretkelle Kopsamolle laavulle. Ensin kävimme metsän rajat läpi ja sitten lähdimme kuvasuunnistamaan. Uudessa maastossa olikin haasteellista kulkea ja löytää kuvia mutta sitkeästi kaikki saivat paperit täyteen. Tiistaina vietimme Metsätähdessä kauan odotettua ulkoleupäivää. Mukana oli monenlaista työkonetta. Kesäkuun alussa vietämme varhaiskasvatuksen kesäjuhlaa joten viikon aikana olemme harjoitelleet lauluesitystämme.
Torstaina lapset saivat palkinnon ahkerasta tölkkien keräämisestä laavulta. Vuoden aikana laavulta on kannettu tyhjiä tölkkejä niin paljon että palautusrahoilla saimme ostettua jäätelöt. Perjantaina harjoittelimme yhdessä muiden ryhmien kanssa kesäjuhlalauluja. Viikko on ollut myös haikea koska ryhmästä lähtee loman jälkeen monta muppelia eskariin. Paljon haleja ja hyvää kesää lomalle jääville! Me muut jatkamme juhannukseen asti metsässä retkeillen.

Kuvagalleria

Tällä viikolla 8. luokkalaisilla oli TET-viikko ja mekin saimme oman koululaisen, Luukaksen, ryhmäämme. Lapset olivat mielissään kun oli kaveri jonka kanssa sai leikkiä 10 tikkua laudalla, hippaa ja joka nostele lapsia korkeuksiin.
Maanantaina mukanamme oli myös Minna ja leikimme pienryhmissä aikuisen tuella. Luimme myös Kevätinto runon ja leikimme innokkaita villivarsoja. Runoon liittyen askartelimme intopuikot tiistaina jolloin saimme myös Nallet vierailulle metsään. Aamupiireissä riimittelimme ja pohdimme arvoituksia. Keskiviikkona saimme puolestaan Mesikämmenet seuraksemme. Kyllä nyt on aivan parasta aikaa retkeillä metsässä kun on kuivaa ja lämmintä eikä hyttyset vielä kiusaa. Keskiviikkona leikimme lounaan jälkeen yhteisiä eläinleikkejä kun kassista löytyi eläinpäähineitä ja metsän valtasivat jänikset, hiiret ja karhut. Olipa hauskaa seurata pienten eläinten vipinää. Torstaina jatkettiin tutuksi tullutta kenttäsairaala-leikkiä ja perjantaina kävimme Kuiskauksin laaksossa maalaamassa vesiväreillä.

Ötököitä

Viikko alkoi kesäisessä säässä polttopalloa pelaten. Tiistaina oli kevään viimeinen satuhetki kun Jutta kirjastolta tuli laavulle lukemaan kirjoja. Olipa hauska tarina tuo Jalmari jätti ja ahneet alkkarit! Myös kenttäsairaala leikkiä jatkettiin tällä viikolla. Keskiviikkona Metsämörri odotteli meitä kannon kolossa. Sillä oli lapsille lintuaiheinen kuvasuunnistus tehtävä. Torstaina laulettiin ötökkäaiheisia lauluja. Tällä viikolla ollaan saatukin tutustua taas paljon uusiin ötököihin kun lämmin sää on saanut monet mönkiäiset liikkeelle. Perjantaina vietettiin Suomen lasten metsäretkipäivää joten Metsämuppelitkin suuntasivat pois kotimetsästään, retkelle joen varteen. Yritimme löytää lintuja jotka rakentavat pesiään, hautovat tai tai vasta tekevät pesiä. Retkibingoon saatiin vain yksi rasti: kuulen linnunlaulua kohdalla. Ehkä ensi kerralla on parempi onni. Lopuksi opettelimme uuden hipan: keppäkerttuhippa. Se oli niin hauska että ensi viikolla leikimme sitä uudestaan.

Äitienpäivä valmisteluja

Viikko aloitettiin tuttuun tapaan yhteisleikeillä. Nyt kokeiltiinkin kahta uutta leikkiä: muurahaisen muna sekä hiirien piiri. Näitä leikkejä leikitään toistekin! Tiistaina askarreltiin kortit äideille sekä leikittiin Metsätähdessä koko päivän. Keskiviikko aamuna lapset saivat nauttia aamupalan yhdessä äidin kanssa. Metsässä tutustuimme tilavuuden mittaamiseen erikokoisten purkkien ja vesipullojen kanssa. Saimme myös aloitettua pitkään odotettua kenttäsairaala-leikkiä. Lapset viihtyivät pitkän tovin leikin parissa ja kaikki Metsämuppelit olivat mukana. Joku paarien kantajana, potilaan tai lääkärinä. Helatorstai katkaisi viikon ja osa lomailikin koko loppuviikon. Perjantai vietettiin osan kanssa päiväkodilla.

Vappu

Viikko aloitettiin tuttuun tapaan tervapata leikllä joka on Metsämuppeleiden yksi suosikki yhteisleikki. Tiistaina vappuaattoa juhlistettiin päiväkodilla koko talon yhteisellä leikkipäivällä. Teemana oli eläimet ja Metsämuppelit oli tietysti metsäneläimiä. Kaivelimme tunneleita ja pesäkoloja sekä keräsimme marjoja ruuaksi. Tutustuimme myös eläinsairaalaan sekä kävimme maatilla ajelemassa traktorilla ja paimentamassa possuja.
Torstai ja perjantai käsiteltiin vihan tunnetta Strutsin vihasoppa runoa lukien, jutellen kuinka vihaa käsitellään ja tanssien soppatanssia.

Takatalvi

Viikonloppuna talvi tuli takaisin ja suunniteltu kenttäsairaalan pystytys siirtyikin ensi viikolle. Sen sijaan leikimme yhdessä tervapataa. Viikolla askartelimme äitienpäivälahjoja mutta se mitä tehtiin paljastuu myöhemmin. Jatkoimme myös luontoaiheista riimittelyä aamupiireillä. Torstaina lähdimme viskareiden kanssa tutustumaan eskariin Pienten lasten koululle. Jännityksestä huolimatta vierailu sujui todella hyvin. Lapset jaksoivat kuunnella opettajan ohjeita ja viitata kun tuli asiaa. He saivat tehdä myös pienen aakkostehtävän ja leikkiä eskarin leluilla. Lopuksi vielä tutustuttiin Pienten lasten koulun kivoihin pihatelineisiin. Perjantaina räntäsateesta huolimatta lauloimme aurinkoisia kevätlauluja.

Jännittävä viikko

Tällä viikolla on tapahtunut paljon asioita jotka on jännitänyt lapsia.
Maanantai alkoi yllätysten kiikarit-runoa lukien. Runon jälkeen laitettiin kiikarit kaulaan ja lähdettiinkin yllätysretkelle kiikaroimaan kaikkea kiinnostavaa. Matkalla nähtiin mm. tuttuja päiväkodin pihassa, lintuja, käpyjä ja hevosia.
Tiistaina Metsämuppelit kävivät kirjastossa satutunnilla jossa jälleen kaksi koululaista sai lukea tarinat lapsille. Arjan jäädessä tällä viikolla pois saimme Tarjan Metsämuppeliksi.
Keskiviikkona keräsimme vessapaperirulliin metsästä keppejä, käpyjä ja kiviä. Jokaisella rullalla oli pari. Niillä leikimme eläinkaveri peliä jossa äänen perusteella piti löytää itselleen pari. Lapset keksivät rakentaa kepeistä keinulautoja ja muuraispesässä alkoi näkyä elämää.
Torstai oli odotettu päivä kun Virpi-ope eskarista saapui tapaamaan tulevia eskareita. Lapset saivat näyttää taitojaan liikunnassa ja kynätehtävissä. Oli mukava tavata Virpi ja jäämme innolla odottamaan ensiviikon vierailua eskariin.
Perjantaina vietimme keväpuolella syntyneiden yhteissynttäreitä liikuntahallilla. Ohjelmassa oli hippaa, juoksuleikkejä, temppurata ja ilmapallokisa. Vauhdikkaan ja jännittävän aamupäivän jälkeen Metsämuppeleille maistui makoisat unet.

Kevättä ilmassa

Tällä viikolla ollaan saatu nauttia kevään tulosta. Aurinko on paistanut, linnut laulellut metsässä iloisesti sekä lätäköt on ilmestynyt metsään. Alkuviikolla leikimme väriä ja riimittelimme luonnosta ja eläimistä. Lätäköiden äärellä on kalasteltu valtavia vonkaleita ja läiskytelty kepeillä.
Keskiviikkona osallistuimme koko päiväkodin yhteiseen jumppapäivään. Mahtava koko talon pituinen temppurata laittoi lapset mm. hyppimään, ryömimään, vetämään ja liukumaan. Torstaina metsän valtasi hevosleikit keppihevosineen ja ritarileikit miekkoineen. Perjantaina kuuntelimme ja lauloimme kevätlauluja joista etsimme erilaisia kevään merkkejä kuten leskenlehdet, pajunkissat, sulava lumi ja aurinko.

Isovanhempienpäivä.

Pääsiäisen jälkeinen viikko aloitettiin liikkumalla. Teimme liikkeitä joissa syvätuntemus aistit saivat ärsykkeitä. Hypittiin kannolta, vedettiin köyttä ja yritettiin kaataa suuri kuusi työntämällä yhdessä.
Harjoittelimme syksyllä opittua Kolme pukkia- laulua koska halusimme esittää sen isovanhemmille perjantaina.
Keskiviikkona arvottiin leikkiparit ja lapset saivat leikkiä välillä jonkun sellaisen kanssa jota ei normaalisti heti leikkikaverikseen valitse. Tulipa siellä hyvin keksittyjä ja pitkäkestoisia leikkejä!
Torstaina vietettiin Metsätähtipäivää leipoen pikkuleipiä isovanhemmille sekä sisäleikeistä nauttien.
Perjantaina sitten oli kauan odotettu päivä kun isovanhemmat saapuivat runsain joukoin.
Päiväkodin pihasta lähti kohti metsää yli 30 päinen jono. Esitimme isovanhemmille Kolme pukkia-laulun joka sujui hienosti vanhasta muistista. Lapset lähtivät isovanhempien kanssa metsään etsimään rasteja joilla oli tutkimus-ja etsimistehtäviä. Tehtäväradan jälkeen lapset saivat herkutella isovanhempien seurassa pikkuleivillä ja lämpimällä mehulla. Nuotio lämmitti myös mukavasti kylmän tuulisessa säässä. Päivä oli hauska ja onnistunut kun sai seurata lasten ja isovanhempien iloista yhdessä oloa. Toivottavasti nähdään jälleen ensi vuonna!

Tipuja ja punatulkkuja

Tämä viikko meni erilaisten lintujen parissa. Luimme Tunnelintu kirjasta Iltavilli-runon jossa tiput saavat valtavan iltavillin. Harjoittelimme musiikin tahdittamana villiintymistä ja rauhoittumista. Pikkutiput myös karkasivat metsään villeinä ja lapset saivat merkistä rauhoitella tipuja sylissään.
Maanantaina saimme käydä seurakunnan järjestämässä tapahtumassa Pikkukirkolla. Siellä kuulimme kertomuksen pääsiäisen tapahtumista.
Toinen viikon lintu oli punatulkku. Jokainen sai askarrella oman punatulkkunsa ikkunalle keikkumaan. Olipa meillä kärsivällisiä langan pyörittäjiä.
Torstaina saimme päiväkodilta vieraiksi Nallet ja Mesikämmenet. Metsään oli piiloteltu pääsiäismunan kuvia,pupu munan kanssa kuvia sekä pääsiäismunia. Lapset saivat etsiä ohjeen mukaan kuvia ja munia pupun koriin.
Hyvää pääsiäistä!🐥

Pääsiäisen odotusta

Viikko alkoi pääsiäisvalmisteluilla. Kylvimme pääsiäisruohot ja askartelimme virpomisvitsoja. Tiistaina kävimme kirjastossa satutunnilla. Tuokio aloitettiin virpomalla Tarja ja Jutta. Tällä kertaa meille olikin satuja lukemassa Koulukeskukselta 4. luokkalaisia tyttöjä. Hienosti tytöt suoriutuivat tehtävästä. Lounaan jälkeen lähdimme ilahduttamaan virpomalla naapureitamme SPR:n kirpputorille sekä Toivontuvan ja Salen väkeä.
Kevään viimeisessä Viskarissa kerrattiin lukujonoa sekä parittomia ja parillisia lukuja.
Viikolla satoi muutamana päivänä uutta suojalunta ja lapset innostuivat rakentelemaan kevään ehkä viimeisiä lumiukkoja. Loppuviikosta lauloimme pääsiäisaiheisia lauluja.

Hedelmäpuita ja pääsiäisvalmisteluja

Maanantaina metsään oli ilmestynyt hedelmäpuita. Sehän antoi meille hyvän syyn pelata tuttua Hedelmätarha lautapeliä metsäversiona. Lapset heittivät noppaa ja kävivät poimimassa hedelmän koriin ja samalla kilpailivat korppia vastaan. Metsämuppelit pitivät pelistä ja sitä pelattiin monta kierrosta.
Tiistaina harjoiteltiin lukujonoa 1-10. Laskettiin hyppien pienemmästä suurempaan ja toisin päin. Tutustuttiin myös parittomiin ja parillisiin lukuihin paikanmerkeillä hyppien.
Keskiviikkona Viskarit tapasivat jälleen yhteisen tekemisen merkeissä ja ehdimme vielä askarrella pääsiäisruohoastiat.
Torstaina oli valtakunnallinen varhaiskasvatuspäivä ja avoimet ovet päiväkotiryhmiin. Metsämörrikin kävi meitä päivän kunniaksi tervehtimässä. Luimme tarinan Metsämörrin syntymästä.
Tulevaa pääsiäistä odotellessa lauloimme parjantaina pääsiäislauluja.

Lumiveistoksia

Talviloman jälkeen aloitimme viikon leikkimällä. Ryhmässämme oli Katajamäen Minna mukana metsässä. Jakauduimme kolmeen ryhmään jossa jokaisessa oli aikuinen mukana. Lapsista oli hauskaa että aikuinen pöristeli moottorikelkalla pitkin polkuja tai oli kettuna pesäkolossa. Leikkejä haluttiin jatkaa myös myöhemmin viikolla.
Viikon tunne oli ikävä jota käsiteltiin runon kautta. Lapset toivat myös jonkin esineen tai kuvan joka muistuttaa jostain kivasta ihmisestä tai paikasta. Pohdittiin kuinka aistit auttavat helpottamaan ikävää. Papan partaveden tai mummun lettujen tuoksu voi tuoda lohtua ikävään.
Viikolla askarreltiin myös kutsut huhtikuussa vietettävään Isovanhempien päivään ja jokainen sai postittaa omat kutsunsa.
Viikonloppuna Juupajoella järjestettävän Kaivinkoneiden lumenveistokisojen hengessä lapset saivat kaivella lapioilla omia vanhoja lumiukkoja uuteen muotoon sekä maalata ne iloisen värisiksi. Lapset viihtyivät pitkään maalaamisen parissa ja lopputulokset olivat hienoja!

Jääpalaleikkejä

Maanantaina hiihdossa teimme pienen retken pururadalle päin. Siellä saimme harjoitella pienien mäkien laskua.
Tiistaina poikettiin kirjastolla satutunnilla jossa vuorossa oli Lumi kasa ja Fyffe käy kirjastossa kirjat. Teimme myös pari kynätehtävää joista Metsämuppelit suoriutuivat hienosti.
Loppuviikosta pääsimme jälleen metsään jossa harjoittelimme lukumääriä jääpaloilla. Laskutehtävien jälkeen värjätyt jääpalat olivat mieluisia "timantteja"joita etsittiin metsästä ja joista tehtiin mm. discopallo.
Perjantaina saimme Nallet vieraiksi metsään. Metsämuppelit piilottivat jäädytettyjä yllätyksiä polkujen varsille joita Nallet saivat etsiä.
Talvilomalle lähdön tunnelmissa paistoimme jälkiruuaksi vaahtokarkkeja keksien väliin.

Pitkiä laskuja ystävien kanssa

Viikko aloitettiin tuttuun tapaan hiihtämällä koulukeskuksella.
Laskiaistiistaina jokainen sai leipoa ihan oman laskiaispullan. Leipomisen jälkeen otettiin omat pulkat mukaan ja suunnattiin rotkolle laskiaismäkeen. Pulkat luistivat hyvin ja kaverin kanssa sai vielä hurjemman vauhdit. Kaikilla oli tosi hauskaa! Mäenlaskun jälkeen laskiaispullat maistuivat herkullisilta.
Ystävänpäivää vietimme metsässä koko talon yhteisellä lauluhetkellä. Metsämörri oli tuonut meille luonto ja talvi aiheisia lauluja joita saimme yhdessä Mesikämmenten ja Nallejen kanssa laulaa ja leikkiä. Iltapäivällä vielä teimme ystävätaulun joka paljasti kuinka paljon Metsämuppeleilla on ystäviä💚
Torstaina koitti viskaripäivä. Viskarit suuntasivat metsään pohtimaan mitä tehdä eri ristiriitatilanteissa ja kuinka toimia kavereiden kanssa oikein. Pienemmät muppelit suuntasivat kirjastoon palauttamaan vanhat ja lainaamaan uusia kirjoja Metsätähteen.
Perjantaina luettiin Tunnelintu kirjasta Pelikaanin huolipussi runo ja pohdittiin onko huolihippuset vai murhemöykyt painavampia. Entä mikä auttaa raskaan murherepun kantamisessa. Tietysti murheen jakaminen aikuisen tai ystävän kanssa.

Viskari alkoi.

Maanantaina matkasimme jälleen pikkubussilla koulukeskukselle hiihtämään. Päivän touhuissa meillä oli mukana varhaiskasvatuksen erityisopettaja Sonja.
Viikon teemana oli matematiikka. Tehtävissä tuli tutuiksi numerot 1-5 kun etsittiin kuvista eri lukumääriä sekä laskettiin leluista mm. ikkunoita, värejä ja jalkoja. Viikolla kerrattiin myös yhdessä sovittuja sääntöjä.
Viskarit eli ensi syksynä eskarin aloittavat kokoontuivat yhdessä ensimmäistä kertaa toisiinsa tutustuen ja leikkien.
Kovat pakkaskelit saapuivat jälleen joten perjantaille suunniteltu luistelu peruuntui. Tilalle järjestettiin lapsien kovasti toivoma lelupäivä. Sisäleikit sujuikin hienosti leluja ja leikkejä vaihdellen.
Pakkaspäivän iloksi Arja näytti lapsille kuinka käy kiehuvalle vedelle kun sitä heittää pakkasilmaan. Ihmetys oli suuri kun vesi muuttui lumeksi!

Hippiäisen pelkopalleroja

Maanantaina pääsimme aloittamaan viikkoa Uulun konsertilla Kaisa Kotka ja muovipyörre. Aiheena oli Metsämuppeleillekin mieluisa aihe, kierrätys.
Viikon aikana tutustuimme Hippiäisen pelkopallerot- runoon jossa käsiteltiin pelkoa. Huovutimme omat pelkopallerot ja heitimme ne Jättiläisen kitaan. Keskustelimme mitä asioita pelkäämme ja mitä esimerkiksi jänis voisi pelätä. Mietimme myös kuinka pelon saa karkotettua.
Perjantain luistelu vaihtui viikon vesisateiden myötä hiihdoksi. Pääsimme kauniissa talvisäässä koulukeskukselle hiihtämään ja leikkimään suksileikkejä.

Talviliikuntaa

Viikko aloitettiin lauhassa säässä hiihtämällä. Pellolla hiihtelyn sijaan hiihdimme hiukan haastavammassa maastossa jossa mäkien nousemista ja laskemista saatiin harjoitella.
Tiistaina saimme nauttia satuhetken laavulla kun Jutta kirjastolta tuli parin talvikirjan kanssa käymään. Kirjat olivat niin mielenkiintoiset että lapset istuivat aivan hiljaa kuuntelemassa. Lukutuokion jälkeen päästiin suojasäässä tekemään hienoja lumiukkoja, lumikoiria- ja ötököitä sekä koneita.
Viikon matematiikka tehtävinä oli ryhmitellä eläimiä eri ryhmiin. Lapset ryhmittelivät eläinkortteja esimerkiksi lintuihin ja nisäkkäisiin, petoeläimiin ja saaliseläimiin.
Torstaina pitkän tauon jälkeen Metsämörri tuli vierailulle laavulle. Lauloimme metsämörrilaulun ja saimme tehtävän etsiä metsästä erilaisia muotoja joita Metsämörri oli piilotellut. Todella sitkeitä etsijöitä nämä meidän metsämuppelit ovat.
Viikko päättyi toiseen talvilajiin, luisteluun. Vaikka pakkanen oli kirpakka, jäällä oli innokkaita luistelijoita. Leikimme värileikki ja kuka pelkää jäämiestä. Osan varpaita alkoikin jo paleltaa ja he lähtivät vaihtamaan kengät jalkaan ja kiipeilemään koulun korkeisiin lumikasoihin. Toiset jäivät jäälle leikkimään vielä hetkeksi palloilla.

Pakkasviikko

Tällä viikolla pakkanen oli joka päivä niin kova että viikosta muodostuikin Metsätähti viikko. Metsämuppelit kuitenkin ulkoilivat joka päivä joko metsässä tai Metsätähden pihassa.
Maanantaina käytiin metsässä kuuntelemassa Harakan pettymys runo ja tanssittiin sisutanssi. Viikolla jatkoimme pettymyksestä keskustelua mm. kuinka pettymyksiä voi käsitellä ja kuinka siitä pääsee yli. Askartelimme kannustusviirit ja suunnittelimme lasten kanssa yhdessä Harakan olympialaiset.
Keskiviikkona koitti suuri urheilupäivä kun suuntasimme Metsätähden pihapiiriin kisailemaan mm. käpyviestissä, tarkkuus-ja pituusheitossa sekä hernepussiviestissä. Kannusviirit heiluivat ja kannustushuudot raikuivat kisan lomassa. Pettymyksistäkin päästiin hienosti yli kaverin kannustaessa.
Loppuviikosta keskittyttiin lumisiin puuhiin. Torstaina lumilapiot heiluivat kun Metsätähden pihaan syvään lumeen kaiveltiin käytäviä ja huoneita omiin taloihin.
Perjantain pakkasaamu alkoi hiihtoharjoituksin. Ihanalla innolla olivat kaikki mukana ja lounaalle saatiin reippaita punaposkia.

Uusi vuosi 2024

Viikko alkoi keskustelulla siitä mitä kivaa kukin oli loman aikana tehtyt. Sen jälkeen purettiin energiaa tervapataa leikkimällä.
Viikon matematiikka leikeissä mentiin pituusjärjestykseen, ryhmiteltiin lapsia esim. kenkien ja hanskojen värien mukaan Hallitsija päättää leikissä ja pohdittiin muunmuassa mikä on suuri, suurempi ja suurin.
Askarteluaiheena oli tietenkin ilotulitus ja viikko päättyi iloiseen talvilaulu hetkeen.

Joulurauha metsään

Viikko aloitettiin jouluikkuna kävelyllä Korkeakoskella. Yritykset ja yhdistykset olivat tehneet myös kauniita jouluikkunoita joita lapset tutkailivat tarkkoina.
Vuoden viimeinen satuhetki pidettiin laavulla. Kirjastolta eivät harmillisesti päässeet lukemaan mutta saimme lainata kirjan jonka he olisivat lukeneet. Viikolla saimme Metsämörrin pussissa muutaman kynätehtävän. Värittelimme tontun kaulahuivia nopan lukujen mukaan ja piirsimme lumiukon annettujen ohjeiden mukaan. Alkuviikosta oli myös suojakeli ja lapset tekivät taas hienoja lumiukkoja ja lumipalloja. Saimme myös päiväkodin pienimmät, Nallet vierailulle metsään. Lauloimme yhdessä joululauluja ja olipa Nalleilla tuliaispiparit jaettavaksi.
Torstaina vielä poikkesimme aamusta metsässä Mesikämmenten kanssa. Metsämörri odotteli laavulla heinäpussukan ja siemenpussin kanssa. Teimme joulusiivouksen suuhun suujumpan ohjein ja viemme metsän eläimille jouluruokaa. Ennen kun lähdimme julistimme vielä metsän eläimille joulurauhan.
Nyt voimme rauhoittua Joulun viettoon.
Iloista Joulua toivottaa Metsämuppelit!

Paljon jouluista puuhaa.

Tällä viikolla Metsämörri on tuonut joulupussissaan paljon jouluista puuhaa Metsämuppeleille.
Viikko alkoi liikunnallisesti paritonttujumpalla. Tiistaina päästiin leipomaan herkullisia joulutorttuja. Keskiviikko vietettiin päiväkodilla talon yhteistä Joululauluhetkeä juhlien ja Jouluateriasta nauttien. Illalla vielä perheet pääsivät metsään Joulupolkua kulkemaan.
Torstaina lapsista tuli tahmeita lumihiutaleita ja tonttutunneli. Viikko päättyi kivaan käsitonttu askarteluun. Joulun odotus alkaa jo jännittää ja öitä jouluun ollaan laskettu ahkerasti.

Itsenäisyyspäivän juhlintaa ja yhteisleikkejä.

Näin joulukuussa Metsämörri tuo meille joulukalenterin "luukun" metsään. Joka päivä joku lapsista saa lähteä etsimään Metsämörriä metsästä sillä välin kun muut laulavat joululauluja laavulla. Tällä viikolla saatiin tehtäväksi leikkiä tervapataa puuropatana ja Karhu nukkuu leikkiä, tonttu nukkuu versiona. Itsenäisyyspäivän alla tiistaina Metsämörrin pussukasta löytyi tehtävä jossa kehotettiin menemään pötkölleen pressun päälle ja kuuntelemaan Finlandia hymniä. Olipa ihanaa rauhoittua ja katsella kauniita lumisia puunlatvoja samalla kun taivaalta putoili hiljalleen isoja lumihiutaleita. Suomen luonto on mahtava!
Saatiinpa vielä tehtäväksi piirtää Joululahjamessuille piirrustus aiheena: Minun Jouluni. Näitä hienoja piirrustuksia voi käydä ihailemassa lauantaina liikuntahallilla.

Pakkasen pauketta.

Marraskuun viimeinen viikko lähti käyntiin rapsakassa pakkas säässä -18°c. Metsämuppelit kuitenkin suuntasivat kohti metsää jossa pysyimme lämpöisinä leikkimällä yhteisiä laulukeikkejä. Ruokailemaan kuitenkin suunnattiin Metsätähteen.
Viikon aikana tutustuttiin vastakohtiin ja kerrattiin käsitteitä: edessä, takana, vieressä ym.
Viime viikolla tehdyt lumiukot ja linnat saivat uusia muotoja lasten leikeissä.
Viikko huipentui odotettuun joulukuun alkuun. Metsämörri saapui päiväkodille tuomaan kuukauden ensimmäisen tehtävän: Lähtekää yhdessä nauttimaan liikunnan riemusta liikuntahallille! Liikuntaa ja riemua löytyi pallon ja mailan käsittelyn harjoittelusta.

Lumileikkejä

Maanantaina vietettiin lapsen oikeuksien päivää ja katsoimme aiheesta videon sekä juttelimme siitä mitä oikeuksia lapsilla on.
Tiistaina aloitimme jouluikkunan valmistelut. Teemme yhteistyössä avoimen päiväkodin Kettulan ja MLL:n perhekahvilan kanssa jouluikkunan Metsätähteen. Lapset saivat töpöttämällä maalata ikkunaa. Hyvältä näyttää valmistelut, tervetuloa ihailemaan valmista ikkunaa joulukuussa!
Viikolla tutustuttiin uutena tunteena ujouteen. Mietittiin milloin meitä ujostuttaa, miltä näytämme ujoina ja tanssimme ujoustanssia.
Viikon kohokohta taisi olla runsas lumisade ja lumiukkokeli. Metsä täyttyi erilaisista lumiukoista, lumilinnasta ja lumipalloista. Ehdittiin niitä vähän rikkoakin.
Perjantaina Mesikämmenet päiväkodilta tulivat vierailulle metsään. Jokainen metsämuppeli sai mesikämmenestä parin ja yhdessä he pääsivät kuvasuunnistamaan itse ottamistaan kuvista metsästä. Ehdittiin myös leikkiä koneleikkejä ja majaleikkejä yhdessä.

Käsitteitä tutuksi

Viikko alkoi Metsämörrin ja Jekku Jänön vierailulla. Metsässä Jekku Jänö oli tehnyt lapsille jumpparadan jossa oli hauskoja ja haastaviakin tehtäviä.
Matikkatehtävissä tutustuttiin vaakasuoraan ja pystysuoraa sekä käsitteisiin edessä, takana, alla, päällä ym.
Lapset saivat vihkoihinsa palapelipassit ja aina yhden palapelin koottuaan sai passiin leiman. Palapelipöydän luona kävi kova suhina koko viikon.
Tällä viikolla vietettiin myös talon yhteistä lauluhetkeä päiväkodilla jossa laulettiin maailman lapsista sekä lasten oikeuksista. Harjoiteltiin myös joululauluja tulevaan adventtikirkkoon. Perjantaina saatiin Nallet päiväkodilta vieraaksi. Metsämuppelit saivat tärkeän tehtävän piilottaa eläinpehmoleluja metsään joita Nallet etsivät isompien avustuksella. Olipa kiva kun saatiin vieraita, tervetuloa uudelleen!
Saimme metsässä uuden ystävän, punarinnan. Lintu uskaltautui melko lähelle lapsia ja sen pyrähtelyä oksistossa oli hauska seurailla. Toivottavasti lintu pysyy pitkään metsässä meidän ilona.

Isänpäivä valmisteluja sekä rauhoittumista.

Viikko oli sään puolesta hyvin marraskuisen märkä ja rapainen. Lapset toivoivatkin pakkasta ja lunta josta saatiin viimeviikolla nauttia.
Tällä viikolla Metsämuppeleilla vieraili Rauhanriekko jonka kanssa opeteltiin rauhoittumista. Myös jännittämistä ja rentoutumista harjoiteltiin. Ehdimme käydä kävelyllä Juupajoen rotkolla ja ihastella kovaa kuohuvaa koskea.
Isänpäivän lähestyessä viikon ohjelmassa oli korttien askartelua ja lahjojen paketointia. Metsämuppeleista löytyikin monta näppäräsormista paketoijaa.
Hyvää isänpäivää kaikille isille, vaareille, ukeille ja papoille!

Ensilumen riemua

Viikko aloitettiin eläintemppuradalla, etsien metsästä erilaisia metsäneläimiä ja liikkumalla eläinten tavoin.
Tiistaina rankka lumisade saapui Juupajoelle ja tutkimuspuu näyttikin aivan erilaiselta kuin kuukausi sitten. Metsässä asennettiin traktoreihin lumilingot ja lumiaurat paikoilleen ja niin alkoi lumileikit. Niin lapset kuin aikuisetkin nauttivat lumisateesta vaikka se hiukan hankaloitti kulkua. Lähestyvä isänpäivä teetti meille hommia tälläkin viikolla.
Matematiikka tehtäviin kuului tunnustelupussista saman lelun etsiminen sekä lumesta ohjeen mukaan rakentaminen.
Perjantaina käytiin liikuntahallilla jumpalla. Vuorossa oli satujumppaa jossa mennikäiset lähtivät pelastamaan ilkeän noiden varastamaa palloa takaisin. Lapset lähtivät innolla mukaan ja taisi retki olla osalle hiukan liiankin jännittävä. Onneksi hallilta ei kuitenkaan noitaa löytynyt ja saatettiin lähteä rauhallisin mielin syömään ja lepäilemään.

Hellitellen, lellitellen yhteissynttäreille.

Viikko aloitettiin purkamalla energiaa yhteisleikeillä mm. polttopallolla ja purkkiksella.
Tiistaina käytiin kirjastossa kuuntelemassa kaksi satua etanoista ja muistakin eläimistä. Satutunnin jälkeen suunnattiin Metsätähteen jossa keskusteltiin hellyydestä ja askarreltiin hellyyshatut. Vanhemmat saivakin hakiessaan lapsilta ihania hellyydenosoituksia.
Keskiviikkona teema jatkui hellällä käsitanssilla jossa tanssitettiin höyhentä ja sen jälkeen käpyä. Pohdittiin kumpaa oli helpompi tanssittaa ja miksi näin oli.
Torstaina käytiin roskienkeräyskävelyllä. Lapset olivat ihanan innokkaita roskien kerääjiä ja saaliiksi saimmekin kolme täyttä roskapussia. Lähestyvän isänpäivän valmistelut aloitettiin myös torstaina. Viikko kruunattiin syksyllä syntyneiden yhteissynttäreillä. Lapset olivat toivoneet yhteisleikkejä ja paahdettuja vaahtokarkkeja. Metsämörri oli antanut vinkin että myös metsän eläimiä oli tullut juhliin mukaan joten yllätysvieraat piti käydä ensin etsimässä metsästä. Yhteisleikkeinä leikittiin polttopalloa ja purkkista. Lounaan jälkeen saivat lapset paahtaa vaahtokarkin nuotiossa. Pehmeä vaahtokarkki laitettiin kahden keksin väliin niin herkkua oli helpompi syödä. Olipa kiva synttärijuhla!

Uusia majoja sekä kolme pukkia.

Viikko aloitettiin tehtävällä jossa lapset pareittain piirsivät erilaisia kuvioita mallista toistensa selkään. Tehtävä olikin melko haastava koska paksujen vaatteiden ja rukkasten kanssa piti olla tarkkana mitä tuntee selässään.
Vanhat majat oli varistellut neulasensa maahan joten ne tarvitsivat remonttia. Eräs isä oli toimittanut ystävällisesti meille uusia kuusen oksia joilla saimme majojen korjausprojektin hyvään alkuun. Lapset pitävät oksien kantamisesta ja taisi kärrykyytikin olla kaikille mieleen. Majojen rakentelu jatkuu vielä lomaviikon jälkeenkin.
Tällä viikolla tutustuttiin Kolme pukkia satuun kuuntelemalla se tarinana, lauluna ja näyttelemällä se itse sekä pöytäteatterina.
Torstaina Metsämörri tuli pyytämään apua Metsämuppeleilta koska hänen koppakuoriais ystävänsä oli kadottanut pilkkunsa metsään. Suurella innolla lähtivät lapset pilkkuja etsimään ja melkein kaikki onneksi löytyikin.
Perjantaina viikkoa lopeteltiin laulamalla syksystä ja metsän eläimistä.
Hyvää syyslomaa!

Kymmenen tikkua laudalla

Viikko aloitettiin perinteisiä ulkoleikkejä leikkien. Tervapadan ja kymmenen tikkua laudalla leikkien säännöt tulivat nopeasti tutuiksi ja Metsämuppelit innostuivat jälleen leikkimään näitä leikkejä aina lounaaseen saakka. Leikit olivat niin mieluisia että niitä leikittiin pitkin viikkoa.
Tällä viikolla tutustuttiin surun tunteeseen. Askarreltiin surusiepot ja mietittiin kuinka surullinen liikkuu ja missä suru tuntuu. Lapset pääsivät myös murhemajaan josta sai liikkua surullisesti lohdutusviitan syleilyyn.
Loppuviikolla Merja tuli mukaan metsään. Merjan johdolla lapset saivat yllätysmunasta erilaisia tehtäviä. Tehtiin mm. metsän materiaalista pesiä eläimille, etsittiin kiiltäviä kiviä ja tehtiin kepeistä kirjaimia.
Perjaina poikettiin kirjastossa lainaamassa iso kasa kirjoja. Matkaan lähti paljon traktori-, kone- ja hevoskirjoja.
Meidän uusin tulokas Iita-koira pääsi ensimmäiseen perheeseen viikonlopuksi seikkailemaan. Mielenkiinnolla jäämme odottamaan maanantaita jolloin saamme kuulla mitä kaikkea kivaa Iita on puuhaillut.

Sadonkorjuujuhlaa

Tämäkin viikko alkoi yhteisleikeillä. Polttopalloa ja purkkista leikittiin jälleen suurella innolla.
Keskiviikkona päästiin laulamaan koko talon yhteisellä lauluhetkellä sadonkorjuu aiheisia lauluja. Olipa kiva päästä isolla porukalla laulamaan. Sadonkorjuu aihe jatkui kun suuntasimme Metsätähteen pilkkomaan kasviksia. Vahingoiltakaan ei vältytty ja muutama laastari kaivettiin kaapista. Mutta harjoitus tekee mestarin.
Seuraavana päivänä kasvikset syötiin välipalana metsässä ja siellä ne maistuikin erityisen makoisilta.
Torstaina pääsivät perheet viettämään sadonkorjuujuhlaa päiväkodin pihassa. Ohjelmassa oli erilaisia tehtäviä sekä tietysti maistiaisia sadonkorjuun sadosta.
Matematiikan saloihin tutustuttiin havainnoimalla, lajittelemalla ja mallista tekemällä. Rekkojen kyytiin kerättiin metsästä materiaalia jotka lajiteltiin omiin kasoihin. Sen jälkeen aikuisen mallista tehtiin erilaisia jonoja kepeistä, kävyistä ym.
Perjantaina vielä koristeltiin Metsätähden ikkuna syksyiseen kuosiin.

Kateellisuutta ja yhteisleikkejä.

Tällä viikolla käsiteltävä tunne oli kateellisuus. Pohdittiin miltä ja missä kateellisuus tuntuu. Mietittiin myös missä kukin on hyvä tai taitava.
9 lk:n tet viikko toi meidän ryhmäämme Jessen jonka lapset ottivat nopeasti omakseen. Hänen kanssa lapset leikkivät innolla polttopalloa, purkkista, rosvoa ja poliisia, piilosta ja erilaisia hippoja. Liikunnan ilo raikui metsässä päivittäin!
Keskiviikkona poikkesimme tutustumaan Pikkukirkkoon. Löysimme kirkonrotan, kokeilimme pötkötellä kirkonpenkissä ja mittasimme käytävämaton pituutta. Lauloimme myös rytmimunien säestyksellä.
Perjantaina Jutta kirjastolta tuli moikkaamaan meitä laavulle kaksi satukirjaa mukanaan. Kuuntelimme tarinat tarkkaavaisina koska myöhemmin päivällä jokainen lapsi sai piirtää tarinoista kuvan .

Kalajuttuja ja syksyn merkkejä.

Tällä viikolla jatkettiin vielä kaloihin tutustumista lukemalla tarina kalaretkestä, piirtämällä oma mielikuvituskala sekä pitämällä kalavisa.
Perjantaina lähdettiin pienelle kävelyretkelle joen varteen jossa tiirailimme näkyisikö joessa kaloja ja tutkimalla syksyn merkkejä.
Ainakin keli oli jo syksyisen kirpeä ja sieniä sekä keltaisia lehtiä havaittiin matkalla.

Kiukkukarkki ja omenapiirakka.

Tällä viikolla käsiteltiin kiukun tunnetta. Luettiin runo pöllöstä joka söi kiukkukarkin, askarreltiin tuittunokkapöllö ja mietittiin ja kokeiltiin kuinka monella eritavalla kiukun tunteen voi purkaa. Viikolla pidettiin myös varhaiskasvatuksen vanhempainilta jonne Metsämuppelit saivat kunnian leipoa omenapiirakat. Kyllä oli taitavia leipureita ja piirakoista tuli herkullisia!

Kalaretki

Työntekijän sairastelun vuoksi pari viikkoa on jäänyt päivittämättä mutta nyt taas ollaan vauhdissa.
Vedeneläimet teema jatkui tällä viikolla kala-ja rapulauluja laulamalla. Tiistaina oli kauan odotetun onkiretken vuoro. Pikkubussi kuljetti meidät Koppelojärvelle jossa 4H:n nuori Tuomas oli odottamassa innokkaita kalastajia. Ensin piti kaivaa madot ja siinä metsämuppelit olivatkin ihanan innokkaita ja ennakkoluulottomia. Jokainen sai mennä laiturille kaverin kanssa onkimaan. Särjet olivatkin hyvällä syönnillä ja saaliiksi saatiin kuusi särkeä. Yksi ahvenen vonkale kävi pari kertaa koukussa kiinni mutta pääsi karkuun liian pienen koukun vuoksi. Kun kaverit onki, sai muut sillä välin kuvasuunnistaa tai syödä herukoita pensaista. Oli siellä pari koiraakin kerjäämässä rapsutuksia ja niitähän metsämuppeleilta sateli.
Loppuviikolla keksittiin ja kuvitettiin kalaretki aiheisia satuja.
Tällä viikolla elettiin myös haikean iloisia hetkiä kun kesän ajan ollut sijainen Eeva oli viimeisen päivän Muppeleiden matkassa. Hänelle askarreltiin ja annettiin kortti ja halit. Ilon hetkiä taas koettiin kun Arja palasi perjantaina Metsämuppeleiden pariin.

Uusi kausi alkoi.

Metsämuppeleiden syyskausi alkoi keskiviikkona. Kovasti lapset ja aikuiset jo olivat odottaneet metsään pääsyä. Laavulle päästyämme kertasimme sääntöjä ja sen jälkeen lapsilla oli kiire leikkimään. Ensimmäinen päivä oli iloisia mustikkasuita ja hauskoja leikkejä täynnä.
Alkukesällä leikityt leikit jatkui loman jälkeen vanhalla rutiinilla.
Torstaina Merjan johdolla leikittiin liikunnallisia yhteisleikkejä ja perjantaina purkkista sekä rosvoa ja poliisia.
Ensi viikolla viimeiset lomalaiset palaavat ja pääsemme koko ryhmän kanssa aloittamaan uutta kautta.

Juhannusviikon puuhia.

Viimeinen viikko ennen metsämuppeleiden lomaa vietettiin helteisessä säässä. Metsässä olisi viihdytty vaikka koko päivän kun puut suojasivat meitä paahtavalta helteeltä. Alkuviikosta leikittiin puuhippaa ja uutena leikkinä purkkista. Lapset saivatkin hyvin juonesta kiinni ja juoksuttivat Jonnaa kunnolla kun aina joku pääsi puiden lomasta pelastamaan kaverit.
Viikolla juteltiin juhannusperinteistä ja aika monelle saunominen, uiminen ja grillaaminen on tuttua juhannuksena.
Kauden viimeisenä metsäpäivänä teimme juhannussiivouksen metsässä. Peittelimme kuopat joita tiehen on tullut kaivettua, keräsimme puuhipan nauhat puista ja kasasimme isot kepit majoista ja poluilta yhteen kasaan. Elokuussa on kiva palata takaisin kun paikat on kunnossa.
Mukavaa kesää kaikille!

Vedenalainen maailma tutuksi.

Helteisellä viikolla on ollut kiva tutustua vedenalaiseen maailmaan. Tällä viikolla ollaan katsottu Helmin vedenalainen maailma-ohjelma hauesta, loruteltu vesieläimistä, laulettu ja askarreltu kaloja ja rapuja.
Viikon lopuksi pohdittiin kuinka saadaan talvella maitopurkkeihin jäädytetyt aarteet pois jäästä. Vasarat heilui ja jääpalat lenteli kun käytiin aarteiden kimppuun. Aurinkolasit toimi hyvinä suojalaseinakin. Jätettiin myös kaksi jääkuutiota aurinkoon sulamaan ja katsotaan kuinka nopeasti aarteet niistä paljastuu.

Sääntöjä ja vedenalaista maailmaa.

Viikko alkoi uusiin metsämuppeleihin tutustumalla ja sääntöjen kertaamisella. Lauloimme, riimittelimme ja arvuuttelimme yhdessä aamupiireissä. Puuhippa ja piilonen sateisessa metsässä piti meidät lämpöisinä torstaina.
Talven aikana olimme keränneet laavulle jätetyt tölkit talteen ja perjantaina palautimme "saaliin" kauppaan. Palautuksella saaduilla rahoilla ostimme jäätelöä jota herkuttelimme lounaan jälkeen. Ennen kesälomia tutustumme vielä vedenalaiseen maailmaan. Aloitimme tutustumisen maalaamalla vedenalaista maisemaa.

Haikeita tunnelmia.

Tällä viikolla on ensimmäiset Metsämuppelit jääneet kesälomille ja osa lapsista siirtyy syksyllä eskariin. Ollaan keskusteltu siitä kuinka tulee ikävä ja kuinka ikävää voi helpottaa.
Tutustuttiin myös ötököihin katselemalla niitä suurennuslasin läpi sekä tutkimalla miten erilaisia ötökät voivat olla. Lapset saivat tehdä myös oman mielikuvitusötökän alustan päälle luonnosta keräämistä materiaaleista. Tulipa niistä mahtavia ötököitä! Viikolla käytiin myös joen varrella pitämässä rauhallinen maalaushetki. Lintujen laulu ja joen kohina sai lasten luovuuden lentoon. Maalauksista tuli kauniita.

Kevätretki

Tällä viikolla Metsämuppelit pääsivät kevätretkelle Hörtsänän arboretumiin Orivedelle. Laavulla meitä odotti kaksi mennikäistä jotka veivät meidät satumetsään tutustumaan aisteihin. Eväslounas maistui erityisen hyvin pienen kävelyretken jälkeen. Kevät etenee kohisten ja mustikatkin jo kukkii. Kävimme myös lintubongausretkellä jonka saldo oli aika köyhä, kuulimme vain linnunlaulua. Taisi linnut piilotella aika äänekäältä porukalta pesissään. Kotiinkin lähti oma bongauslappu. Perjantaina Jutta kirjastolta saapui pitämään laavulle kevään viimeistä satuhetkeä. Hienosti jaksettiin kuunnella kärpäsen tarinaa.

Laulamista ja roskien keräämistä.

Viikko alkoi euroviisujen jälkihuumassa kun cha cha chaa kaikui metsässä ja tanssikuviot oli hallussa. Lauloimme myös kevätlauluja ensin oman ryhmän kanssa ja myöhemmin viikolla koko päiväkodin ryhmien kanssa laavulla. Tiistaina saimme toteutettua pitkään odotetun roskien keräämisen kun lähdimme retkelle leikkikentälle. Olipa meillä tarkkasilmäisiä ja innokkaita kerääjiä. Saaliiksi tuli iso roskapussillinen roskia ja hyvä mieli. Leikkikentällä oli vilinää ja vilskettä kun kaikkia telineitä piti heti päästä kokeilemaan. Ruokailukin sujui hyvin leikkikentällä maastossa ruokailemaan tottuneilta lapsilta. Helatorstain vapaan jälkeen olikin hyvin energiaa lähteä liikuntahalille jumppaamaan. Ohjelmassa oli mm. erilaisia hippoja ja pallon käsittelyä.

Äitienpäivä valmisteluja

Viikko meni äitienpäivää valmistellessa. Kortit tehtiin orvokkeja ja vasaraa käyttäen. Siinä tarvittiinkin paljon voimaa, monelta meinasi puhti loppua kesken. Pullataikina tehtiin keskiviikkona valmiiksi jääkaappiin ja torstaina leivottiin herkullisa korvapuusteja. Äidit saivat ensin kokeilla miten lasten tekemät keppihevoset toimi esteradalla ja sen jälkeen pääsibät herkuttelemaan kahvilla ja uunituoreilla puusteilla. Perjantaina liikuttiin metsässä erilaisten eläinten tavoin. Tällä viikolla meitä helli ihanat kesäkelit.

Toukokuun aloitus

Vapun jälkeen meitä odotti luminen metsä. Räntää tuli taivaantäydeltä ja lämmintä varavaatetta kaivettiin repuista. Eeva aloitti ryhmässä ja lapset kertoivat hänelle metsämuppeleiden säännöt. Roskien keräyspäivä siirtyi tuonnemmaksi koska roskat oli lumen alla piilossa. Juupajoki täytti 110 vuotta ja metsämuppelit tekivät sen kunniaksi metsäkakun. Torstaina viskarit lähtivät Merjan kanssa tutustumaan eskariin ja pienemmille oli järjestetty metsään keväinen kuvasuunnistus. Kolea keli jatkui joten perjantaina oli hyvä pysyä lämpöisenä rosvo ja poliisi leikin avulla. Arja tuli Ravan kanssa moikkaamaan meitä ja kyllä koira saikin paljon rapsutuksia ja nameja.

Rotkoretki ja pienoismetsä

Kevät on edennyt hurjaa vauhtia ja tällä viikolla vihdoin päästiin turvallisesti retkelle Juupajoen rotkoon. Kävimme ihmettelemässä hurjana kuohuvaa ja kohisevaa koskea. Kosken alapuolelle oli muodostunut ihmeellinen "vaahtopatja", joka herätti ihmettelyjä ja keskusteluja, että mitä se on ja miten se on sinne muodostunut.

Metsän pienoismallin rakennustyöt jatkuivat monena päivänä. Torstaina saimme sen vihdoin valmiiksi ja vietyä kirjastolle. Päiväkodin lasten töihin voi tutustua toukokuun ajan kirjastossa.

Perjantaina varhaiskasvatuksen väki vietti vappujuhlia vapaa-aikatalolla.

Metsän pienoismallin suunnittelua

Juupajoki täyttää tänä vuonna 110 vuotta. Päiväkodilla heräsi ajatus taidenäyttelystä juhlavuoden kunniaksi. Metsämuppelit aloittivat tällä viikolla oman taideteoksen suunnittelun ja valmistelun. Teemme yhdessä pienoismallin meidän metsäpaikasta.
Suunnittelu alkoi juttutuokiolla ja kartan piirtämisellä. Mitä meidän metsästä löytyy ja miten saisimme tehtyä ne pienoiskoossa? Pidimme lasten kanssa kaksi "suunnittelukokousta" joissa jokainen sai tuoda omat ideansa esiin. Koottujen ideoiden pohjalta aloitimme askarteluprojektin.

Torstaina vietimme vuoden ensimmäisellä puoliskolla syntyneiden yhteissynttäreitä. Sankarit tahtoivat viettää juhlapäivän Metsätähdessä leikkien yhteisleikkejä, tanssien discossa ja syöden poppareita. Näin siis tehtiin. Juhlat olivat iloiset ja onnistuneet. Sohvan taakse piiloutunut "popparikone" sai lasten heittokädet villiintymään.

Esteradalla ja metsäpäivässä

Kevät etenee nyt aivan hurjin harppauksin. Lumikinokset ohentuvat ja ihanat lätäköt kasvavat. Valon ja energian määrä lisääntyvät kohisten. Metsässä on ihana seurata kevään tuloa ja kuunnella lintujen innokaita lurituksia.

Pääsiäisen jälkeen Metsämuppelit sulattelivat pääsiäisherkkuja keppareiden esteradalla. Innokkaat ratsukot kiisivät (kukin omalla tyylillään) kerta toisensa jälkeen Jonnan suunnittelemalla radalla. Joitakin ratarikkoja nähtiin, kuten myös ratsukoiden liukastumisia.

Viskarit lähtivät keskiviikkona Merjan johdolla metsään harjoittelemaan matemaattisia taitoja. Pienemmät Metsämuppelit jäivät päiväkodille tekemään vaahtomatoja. Voi mitä kaikkea Fairy-vedestä, puolikkaasta muovipullosta ja vanhasta sukasta saakaan aikaan. Voin vannoa, että taidepajan pöytä ja osallistujien kädet suorastaan hohtivat puhtautta projektin jälkeen.

Perjantaina oli "konemiesten" unelmapäivä, kun päiväkodin lapsille järjestettiin metsäpäivä Pärssisen pajan ympäristössä. Hienoja, isoja koneita tutkittavaksi ja kaikkiin sai kiivetä sisälle katsomaan, että miltä maailma näyttää ylhäältä käsin.

Pääsiäinen lähestyy

Pikku pupu Nupulainen joutui kettu Ketkuttelijan väijytyksen kohteeksi ja kettua paetessa putoilivat Nupulaisen kuljettamat pääsiäismunat ympäri metsää. Metsämörri pyysi Metsämuppeleita auttamaan munien etsinnässä. Tarkkasilmäiset muppelit löysivät kaikki 18 kadonnutta munaa ja saivat Metsämörriltä pienet pääsiäiskoristeet kiitokseksi.

Kävimme pikku kirkolla osallistumassa "pääsiäisvaellukselle ". Tiina kertoi meille, että miksi pääsiäistä vietetään. Asiasta juteltiin vielä laavullakin yhdessä.

Keskiviikkona käänsimme katseet kevään edistymiseen ja maalasimme upeat kevätmaalaukset musiikkimaalauksena.

Torstaina lapsia odotti iso yllätys, kun lähdimme vapaa-aikatalolle elokuviin. Kaikkien pääsyliput piipattiin ovella ja tarjolla oli poppareita ja mehua. Katsoimme elokuvan kevät ja Ruu.

Hei laukkaa ratsu reima

Tällä viikolla saatiin vihdoin uljaat kepparit metsään mukaan. Hienot ratsukot kiisivät metsäpoluilla ja nauttivat kirpakasta talvisäästä. Heppoja odotti metsässä talli, heinät ja käpyporkkanat.

Mietimme mitä kasvit tarvitsevat kasvaakseen ja tulimme siihen tulokseen, että multa, vesi, lämpö ja auringon valo ovat aika tärkeitä. Kylvimme samalla pupupurkkeihin ohraa ja muutaman herneen.

Torstaina leivoimme herkullisia kaura-rusinakeksejä isovanhemmille tarjottavaksi.

Perjantaina saimme 17 isovanhempaa kanssamme metsäretkelle. Metsässä oli monenlaisia tehtäviä joita lapset ratkaisivat yhdessä isovanhempiensa kanssa. Iso kiitos kaikille isovanhemmille, kun tulitte tutustumaan meidän ryhmän toimintaan.

Merisiili metsikössä

Tällä viikolla urakoitiin jokaiselle kepparille nyöristä riimut. Keppihevoset ovat siis vihdoin valmiina maanantain maastoratsastukseen.
Pääsiäisen valmistelut aloitettiin myös, kun tehtiin kipsinauhasta pupupurkit pääsiäisruoholle.
Perjantaina Metsämuppelit marssivat liikuntahallille tekemään palloilla heittoharjoituksia. Saimme käydä lounaalla koulun ruokalassa. Kyllä oli taas jännittävää ja ruokakin oikein herkullista.

Kevät etenee...

Ei osaa säiden haltija päättää, että millä kelillä kevättä edistäisi. Tähän viikkoon mahtui niin vesi- ja lumisadetta kuin ihanan aurinkoisia päiviäkin.
Keppiheppa projekti jatkuu ja pikku hiljaa tulee valmista. Narusuitset jäävät vielä ensi viikkoon.
Kirjastosta haettiin jälleen iso kassillinen kirjoja ja lepohetkien lukemiseksi valittiin mm. Kolme iloista rosvoa.
Uusi lumi ja suojasää mahdollistivat jälleen upeiden lumiteosten syntymisen.
Viskareiden ollessa metsässä pienemmät metsämuppelit opettelivat pipetin käyttöä ja tekivät tieteellistä tutkimusta öljyn, veden ja vesiväripisaroiden tiheydestä ja keveydestä...

Perinnekuukausi pyörähti liikkeelle

Vietämme maaliskuussa perinnekuukautta, joten päiväkodin yhteistä lauluhetkeäkin vietettiin laulellellen ja leikkien vanhoja tuttuja lauluja. Metsämuppeleilla oli lauluina oravan pesä (viitottuna tukiviittomin) sekä piirileikki kehrätkäämme silkkilankaa.
Aloitimme omien keppihevosten tekemisen villasukista. Tämä projekti vie varmasti muutaman viikon ennenkuin voimme esitellä valmiita heppoja. Metsässä leikimme perinneleikkeinä viimeinen pari uunista ulos leikkiä sekä lapaduu-laululeikkiä.
Kirpeässä pakkassäässä pidimme itsemme lämpiminä leikkimällä erilaisia juoksuleikkejä mm. poliisia ja rosvoa sekä seuraa johtajaa.

Kutsuja, mäenlaskua ja vohvelikestit.

Aaron näyttöviikko Metsämuppeleilla oli täynnä touhua ja elämyksiä sekä apeita mielialoja kun jouduimme hyvästelemään meidän ihanan opiskelijan.
Tiistaina satutunnin jälkeen kävimme postittamassa kutsut isovanhemmille ja lähdimme viettämään laskiaistiistaita pulkkamäkeen. Valmistimme herkullista metsäjäätelöä kermasta ja mustikoista. Samalla mietimme, että miksi valmistukseen tarvittiin lunta ja suolaa... Jäätelö kun ei kuitenkaan ollut suolaista.
Tulevaa talvilomaa juhlistimme perjantain vohvelikesteillä.

Sitkeitä sissejä ladulla ja jäällä

Metsämuppelit yllättävät joka kerta, kun lähdemme ladulle hiihtämään tai kaukaloon luistelemaan. Ensinnäkin kaikilla on mukana tarvittavat välineet ja niiden lisäksi huikean hieno asenne. Iloiset ja sitkeät harjoittelijat eivät anna kaatumisten ja väsymyksen häiritä, vaan nauttivat yhteisestä tekemisestä täysin rinnoin. Kiitos siitä jokaiselle.
Hiihdon ja luistelun lisäksi Metsämuppelit pääsivät viime viikolla tutustumaan paloasemaan Jannen ja Hanskin opastamina.
Ystävänpäivää juhlistettiin koko varhaiskasvatuksen yhteisellä lauluhetkellä.
Aloitimme myös isovanhempienpäivän valmistelut tekemällä kutsukortit. Ensi viikolla käymme postittamassa nämä tärkeät kirjeet.

Miten lumihiutaleet syntyvät?

Tällä viikolla pohdittiin lumihiutaleiden syntyä, tutkittiin niitä suurennuslasilla ja leikittiin tahmeat lumihiutaleet leikkiä. Lumisessa metsässä leikittiin mm. poliisia ja rosvoa, kieriviä "munapötkylöitä", työmiehiä jotka purkivat kerrostaloa ja löytyi sieltä metsästä kalakauppiaskin.
Mediataitoviikon puitteissa tallensimme lasten pienryhmissä keksimiä tarinoita.
Innokkaat hiihtäjät pääsivät Jonnan kanssa läheiselle pellolle harjoittelemaan hiihdon jaloa taitoa.
Allu ja Tuomas tekivät meille upean pöydän ruuan jakamista varten. Samalla he toivat ison kuorman polttopuita Metsämuppeleiden pinottavaksi.

Hei hei tammikuu

Tammikuu hyvästeltiin Metsämuppeleilla tutkimusruudun muutoksia miettien sekä kulttuuriosuuskunta Uulun soitinpajalla. Soitinpajassa jokainen pääsi valmistamaan itselleen oman soittimen kierrätysmateriaaleista. Saimme myös nähdä miten rikkinäisestä kastelukannusta saa soittimen aikaiseksi.
Helmikuu pyörähti käyntiin hiihdon, viskarin ja luistelun merkeissä. Pohdimme myös, että miten eläimet suojautuvat talvella.

Talvisia puuhia

Metsämuppeleiden talviset touhut jatkuvat, vaikka säiden haltija ei oikein tiedä pitäisikö sataa vettä vai lunta. 🌨❄️
Lumimaalauksen hienot eläinhahmot imeytyivät hetkessä vetiseen hankeen ja ensimmäinen hiihtokertakin jouduttiin perumaan. Onneksi innokkaat luistelijat pääsivät kuitenkin jo kokeilemaan taitojaan.
Metsämuppelit kävivät läheisellä pellolla ryömimässä, kierimässä ja kokeilemassa kuperkeikan tekoa. Hankijalkapalloakin yritettiin pelata mutta pelaajilta loppui puhti kesken.
Luonnon ihmeitä tutkittiin ja ihmeteltiin kun hangesta löytyi jäniksen papanoita ja metsäkauriin jälkiä sekä yksinäinen turvakenkä. Etsimme myös metsään piiloutuneita lintuja.
Merja kanssa laulettiin talvisia lauluja ja Jutan kanssa ihmeteltiin Herra Kunkun tavaroita ja sitä mihin ne dinosaurukset katosivat.

Metsämuppelit riemuitsevat jälleennäkemisestä.

Kahden viikon joululoman jälkeen oli kiva palata arkeen ja päästä kavereiden kanssa leikkimään. Innokkaat leikkijät valtasivat metsän mm. rosvoina ja poliiseina, lumilinkomiehinä jotka tekivät samalla latua ja taisi siellä vilistellä puumia ja panttereitakin.
Metsätähdessä palattiin vuoden vaihtumiseen ja rakettien ampumiseen.

Joulun odotus on kiireistä puuhaa

Metsämörrin joulukalenteri on pitänyt Metsämuppelit kiireisinä.
Tehtävinä on ollut eläinten kiikarointia, pipareiden leivontaa, jouluateria, varhaiskasvatuksen yhteinen lauluhetki, salaperäinen tonttutunneli, tonttujumppaa liikuntahallilla, piilo- ja hippaleikkejä sekä linnunruuan valmistus ja metsään vieminen.
Nyt on oiva aika levätä ja kerätä voimia ensi vuoteen.
Metsämuppelit toivottavat rauhallisia joulun jatkoja ja onnellista uutta vuotta!

Joulua kohti Metsämörrin matkassa

Metsämörri on pitänyt Metsämuppelit kiireisinä joulukuun alun päivinä. Metsään piiloutunutta Metsämörriä on nyt etsitty jo kuutena päivänä. Metsämörrin punaisesta pussista on löytynyt monenlaista puuhaa lapsille. Olemme mm. soittaneet metsäsoittimilla joululauluja, tehneet itsenäisyyspäiväksi puukynttilöitä ja askartelimme laavulle ja Metsätähteen havutontut. Nyt jännitämme, että saako tonttu olla laavulla kävijöiden ilona yli joulun vai kohtaako se jonkun ikävän katastrofin.
5. päivä heittäydyimme pressun päälle makuulle ja ihastelimme puita ja taivasta Finlandia-hymniä kuunnellen.
Tänään mietimme, että mikä tekee minut metsässä onnelliseksi. Vastauksista löytyi mm. puita, kiipeilypuita, majoja ja lunta.
Metsämörrin tuomista tehtävistä huolimatta on aikaa yhteisille leikeille jäänyt runsaasti. Metsässä on ollut melkoinen meno kun traktorit luistelevat ojaan tai rosvo juoksee kahden rahasäkin kanssa poliiseja karkuun.

Marraskuun harmaat päivät

Marraskuun lopulla saatiin vihdoin iso maja valmiiksi. Siellä on ollut hyvä leikkiä mm. karhu- ja oravaperheitä. Oravaperheen talvivarastojen keräys vei useamman päivän.
Toinen retki liikuntahallille oli täynnä innostunutta touhua ja varjoliikuntaa.
Metsämörri kävi valmistelemassa meitä joulunodotukseen ja sai innostettua meidät tekemään talvisia maisemia ja jouluisia kransseja Metsätähteen.
Kävimme viemässä keräämämme tölkit kauppaan ja saimme ostettua niillä rahoilla puskutraktorin ja hevosten kuljetusvaunun kirpputorilta.
Marraskuun viimeisenä aamuna Metsämuppelit järkyttyivät, kun joku oli käynyt laavulla repimässä lasten reppumerkit naulakosta. Lapset ihmettelivät, että miksi jonkun pitää tehdä meille kiusaa.
Lähdimme rotkoon katselemaan mielenkiintoisia heijastuksia joesta ja rauhoittamaan pettyneitä mieliämme.

Lapsen oikeuksien viikko

Tällä viikolla vietimme lapsen oikeuksien viikkoa mm. sadutellen, laulellen, leikkien, retkeillen ja jumpaten.

Lapsen oikeudet lyhyesti
Ketään ei saa syrjiä.

Kaikissa päätöksissä tulee miettiä, mikä olisi lapsen etu.

Valtion pitää tukea huoltajia kasvatuksessa.

Oikeus elää mahdollisimman terveenä ja saada tarvittaessa hoitoa.

Oikeus henkilöllisyyteen virallisessa rekisterissä.

Oikeus perheeseen ja säilyttää sukulaissuhteensa, jos on hyvä olla heidän kanssaan.

Oikeus ilmaista mielipiteensä, kunhan se ei loukkaa muiden oikeuksia.
Oikeus omantunnon- ja ajatuksenvapauteen sekä uskonnonvapauteen ikätaso huomioon ottaen.

Oikeus leikkiin ja vapaa-aikaan sekä yksityisyyteen.

Lapsella on oikeus saada tietoa ikätasolleen sopivalla tavalla.

Oikeus sosiaaliturvaan ja riittävään elintasoon.

Oikeus koulutukseen ja laadukkaaseen opetukseen.

Oikeus oman kielen ja kulttuurin harjoittamiseen sekä oikeus liittyä yhdistyksiin.

Lasta tulee suojella päihteiltä, hyväksikäytöltä, lapsikaupalta sekä työltä, joka haitallista kehitykselle.

Oikeus väärinkäytösten jälkeiseen toipumisen edistämiseen.

Unicef

Apua nyt on jo marraskuu...

Marraskuun alku on ollut Metsämuppeleilla isänpäiväsalaisuuksien ja liikunnan riemua.

Isien lahjavalmistelut aloitettiin jo syyskuussa kun lapset etsivät mieluisia oksia sisälle kuivumaan. Oksista tehtiin sitten hienot avaimenperät. Kortin kansikin sai kuvionsa puun rungosta.

Marraskuun toisella viikolla päästiin tutustumaan Metsämörriin ja Jekku-jänikseen, joka järjesti meille monenlaisia liikuntatehtäviä viikon aikana. Pääsimme mm. rastiradalle metsässä ja temppuradalle salissa. Jekulla oli meille myös oma Jekku-tanssi.

Parasta oli kuitenkin ensilumen sataminen. Metsään ilmestyi hienoja lumiukkoja, lumikoiria sekä mystinen pallorivi, jossa saattoi harjoitella laskemista ja vaikkapa lajittelua koon mukaan.

Perjantai aamuna isille ja papoille tarjottiin aamukahvit itse leivottujen sämpylöiden kera.

Takaisin metsään

Syyslomaviikon jälkeen oli jälleen hauska päästä metsään. Metsämuppelit olivat täynnä intoa ja valmiina uusin puuhiin.

Viikko piti sisällään mm."noppajumppaa", satuhetken kirjastossa, eläinlasten elämää, tutustumista eri puulajeihin sekä kaikista tärkeimpänä syyspuolella syntyneiden synttärit.

Sankarit toivoivat makkaran paistoa, joten pääsimme harjoittelemaan myös nuotion tekoa. Lapset saivat ehdotella erilaisia tapoja nuotion rakentamiseksi.
Synttärit jatkuivat vielä iltapäivällä diskon merkeissä.

Leikeissä vilisi paljon työmiehiä ja ninjoja. Hyvällä yhteistyöllä rakensimme myös kolmatta majaa, jonka viimeistely tapahtuu ensi viikolla.

Jämäkästi retkeillen

Viikko startattiin käymällä kirjastossa lainaamassa kiinnostavia kirjoja. Metsämuppelit pääsivät myös kokeilemaan lainausautomaattia, kun kirjojen viivakoodit luettiin ennen kassiin pakkaamista. Iltapäivällä nuori käpytikka sai meidät huolestumaan lentämällä päin Metsätähden ikkunaa. Tunnin verran päätä selviteltyään se onneksi pääsi takaisin siivilleen.
Tiistaina etsittiin metsässä mm. jotain pidempää, lyhyempää, ohuempaa ja paksumpaa kuin minä itse. Mietimme myös puiden ja lehtien kautta luonnon kiertokulkua.
Keskiviikkona laulettiin, soiteltiin ja loruteltiin. Sateenvarjomusiikki oli varsin mielenkiintoista. Aina kun Merjan sateenvarjo oli auki, niin lapsilla oli lupa soittaa ja varjon mennessä kiinni musiikki lakkasi.
Eläinlasten elämässä harjoittelimme, että miten pidän jämäkästi puoleni. Toisenlaista jämäkkyyttä tarvittiin kun Metsämuppelit kävivät kiertämässä rotkon sinisen reitin. Vakaita jalkoja, kärsivällisyyttä, hyvää tasapainoa ja vuorikauriin ketteryyttä löytyi jokaiselta retkeläiseltä. Retken lopuksi huomasimme, että metsään oli ilmestynyt iso kasa kuusen oksia majojen rakentamista varten.

Eläinten viikko

Viikko aloitettiin tarinalla jännittävästä mökkiretkestä. Siinä lapset kohtasivat pelkoa herättäviä eläimiä, kuten rantakäärmeitä, ampiaisia ja hämähäkkejä. Peloista puhuttiin myös eläinlasten elämässä, kun pupua pelotti suden kummitusjutut. Paikalle ilmestynyt Taika kettu saikin kaikki Metsämuppelit miettimään ja kertomaan, että mikä heitä pelottaa.
Merjan kanssa sitten vielä pohdittiin, että miten sitä pelkoa voisi hillitä.
Viikkoon mahtui paljon leikkejä koirien kouluttamisesta aina Suomea ristiin rastiin kulkevaan polkujunaan.
Eläinten viikon kunniaksi keksimme itsellemme myös luontonimet.
Torstaina saimme vieraaksemme Oriveden Sanomien Heli toimittajan. Hän kävi tutustumassa metsäryhmämme toimintaan.

Sieniä,sieniä...26.-30.9.

Viikko 39 oli täynnä touhua ja tohinaa.
☆Maanantaina leikittiin yhdessä mm. myrkkysientä ja muppeleiden piiriä.
☆Tiistaina Metsämuppelit pääsivät kirjastoon syksyn ensimmäiseen satuhetkeen. Tutustuimme Mur-karhuun ja etsimme Kasan kadonnutta nenää (metsäänkin syntyi päivän edetessä muutama Kasa).
☆Keskiviikkona eläinlasten elämää sai meidät miettimään, että missä minä ja kaverit olemme taitavia. Taikaviitan alla oli ihana kuunnella kun toiset kertoivat mukavia asioita viitan alla olijasta. Ja aarrearkusta löysi jokainen maailman arvokkaimman aarteen.
☆Torstai toi tullessaan 3 marttaa ja pääsimme heidän kanssaan sieniretkelle.
☆Perjantaina päivitettiin tutkimusruudun tilanne.
☆Viikkoon mahtui myös monia ihania leikkejä sekä ensimmäisen majan rakentamista.

Metsämörri viikko 19.-23.9.2022

Viikko aloitettiin suunnittelemalla ja kuvaamalla videokutsu päiväkodin muille ryhmille metsämörrin juhlista.

Lapset valitsivat jonkun mieluisan paikan tai asian metsästä, joka kehystettiin ja kuvattiin laavulle laitettua näyttelyä varten.

Viikko huipentui koko päiväkodin yhteiseen Metsämörrin juhliin liikunnalisen tekemisen merkeissä.

Leikkeinä mm. puuhippa, peili ja lehtisateen tekeminen

Ilmaisun ja leikin iloa

Viikko 36 sisälsi
- Vesiputouksen maalausta
- Susilauman liikehdintää
- Remonttihommia
- Kiipeilypuun etsintää
- Kiirellinen kodin siivous, sillä mummo oli tulossa kylään.
- Eläinlasten elämää pyörähti käyntiin

Yhteisleikkejä

Viikkoa on kuvastanut yhteinen tekeminen aikuisten kanssa 🙂
- Kannon valloitusta
- Kommervenkkaa, vemmerkonkkaa
- Turkimusruudun nauhoittaminen
- Piiloleikki
- Satuhetki

"Kyllä ne kaikki on siellä pusikossa piilossa"

Kädentaitoja

Metsämuppelit etsivät luonnosta koloja ja pohtivat kuka siellä asuu. Näistä piirrettiin kuvat omiin vihkoihin.

Metsään rakennettiin majat ja saivat ne myös koristeitakin.

Lapset nikkaroivat laavulle laitettavan naulakon.

Viikko piti sisällään ötökkäsuunnistusta, paljon leikkejä ja ötökkälauluja.

Tutkin, ihmettelen ja opin

- Harjoiteltiin heittämistä ja tutkittiin mitä kävylle tapahtuu pudotessaan veteen
- Tutustuttiin lisää rotkoon
- Etsittiin ja löydettiin pieniä ötököitä. Opittiin miten hämähäkkiä, muurahaista, koppakuoriaista, hyttystä kohdellaan

Metsämuppeleiden ensimmäinen viikko

Metsämuppelit poimivat pakkaseen mustikoita ja saatiinhan sitä suut makiaksi myös. Metsään rakennettiin sauna ja tonttujen koti. Lisäksi tehtiin kävelyretki rotkoon.

Mitähän mielenkiintoista ensi viikolla tapahtuukaan... 😊

Kuvia ensimmäisestä päivästä

Mitä tapahtuikaan ensimmäisenä päivänä metsämuppeleiden metsäretkellä?

Rajasimme leikkialueen punaisilla nauhoilla ja opettelimme missä saa kulkea ja ei.

Mietimme yhteiset sääntömme:
1. Kun kuulet pillin vihellyksen, tulet heti aikuisen luokse.
2. Annamme kasvien, sienien ja puiden kasvaa luonnossa rauhassa.
3. Tarkat korvat ja silmät. Aikuisen ohjeita kuunnellaan ja noudatetaan.

- Harjoittelimme luonnossa lounaan syömistä
- Harjoittelimme ulkowc:n käyttöä
- Mustikka tuli tutusti ja saatiinhan me myös sormet ja suut sinisiksi.
- Leikkeinä oli mm. nuotion tekoa ja makkaran sekä vaahtokarkkien paistoa. Lisäksi lapset leikkivät sahaustöitä majojen rakentamista varten.